Kerro vastuullisuudesta | Julkaisut @SeAMK

Kerro vastuullisuudesta

#

Kestävyys ja vastuullisuus ovat matkailun toimialallakin tärkeitä asioita. Matkailu on suuri toimiala ja sen vaikutukset ulottuvat laajalle. Kestävä matkailu on päämäärä, jonne pyritään tekemään arjessa pienempiä ja suurempia vastuullisia tekoja.

Vastuullisuutta ajatellen suomalaisilla matkailutoimijoilla on hyvä asema. Ekologisen vastuullisuuden osalta moni asia on jo kunnossa. Jätehuolto toimii, kierrättäminen on mahdollista, jätevedet puhdistetaan ja luontokohteita osataan hyödyntää vahingoittamatta niitä. Sosiokulttuurinen vastuullisuus on historian ja paikallisen kulttuurin esiin tuomista, arvokkaista kiinteistöistä huolehtimista ja työntekijöistä huolehtimista. Taloudellinen vastuullisuus kuvastuu reiluina sopimuksina ja taloudellisen hyvän laajenemisena ympäristöön palkkoina, hankintoina ja yhteistyökumppanuuksina.

Sertifikaatit ovat yksi tapa tuoda esiin ja todentaa vastuullista tapaa toimia. Matkailualalle sopivia sertifikaatteja on useita, usein käytettyjä ovat esim. Green Key, ECEAT ja Ekokompassi. Visit Finland tarjoaa yrityksille Sustainable Travel Finland (STF) ohjelman. Se nostaa markkinoinnissaan esiin yrityksiä, jotka ovat STF- merkin suorittaneet ja voivat siten todentaa toimensa vastuullisina matkailun toimijoina.

Sertifikaatin suorittamisessa suurin työ toimintatapojen kirjallisessa kuvailemisessa

Yrittäjän voi olla hankalaa miettiä, mikä lasketaan vastuullisuuteen sekä kuinka siitä voisi kertoa. Eri sertifikaatit, niiden vaatimukset ja suorittamisen haastavuus ovat myös arjen valintoihin liittyvä asioita. Kohti kestävää matkailua Etelä-Pohjanmaalla –hanke halusi auttaa asiassa järjestämällä opintomatkan. Vierailukohteiksi oli valittu Hotelli Krepelin, Eleonora Bead and Breakfast ja ravintola Jungmann Kristiinankaupungista ja Krookan Plassi Merikarvialta.

Jokainen vierailukohde on suorittanut ympäristösertifikaatin tai suorittaa sitä parhaillaan. Heidän kokemustensa mukaan suurin työ on dokumentoinnissa. Lähtökohtaisesti asiat eivät ole vaikeita. Kyse on siitä, että yritys kirjaa toimintatapansa sertifikaatin vaatimalla tavalla. Asioiden järjestelmällinen läpikäyminen auttaa löytämään ne kohdat, joissa parannettavaa on ja silloin voidaan myös asettaa helpommin tavoitteita tulevaa ajatellen. Ja kun toimintatavat on kuvailtu, hahmottuu paremmin myös se, miten niistä asioista voi viestiä.

Nyt vastuullisuusasioihin huomiota kiinnittävät ja niistä kertovat yritykset ovat matkailun saralla vielä edelläkävijöitä. He voivat vastuullisuuden avulla erottua kilpailijoistaan. Hyvin todennäköistä on, että pian sertifikaatit ja vastuullisuustyö muuttuvat osaksi normaalia toimintaa, jolloin sama työ pitää kuitenkin tehdä, mutta siitä ei enää saa markkinoinnillista hyötyä.

Nainen seisoo rapulla esite kädessään ja edustalla kaksi kuulijaa.
Kuva 1. Camilla Stenholm kertoi Eleonora Bed and Breakfastin toiminnasta ja periaatteista. Vastuullisuus toteutuu tällä hetkellä myös työllistämällä ukrainalaisia kesäksi.
Nainen nojaa tolppaan, taustalla asfalttipihaa ja kallioita.
Kuva 2. Jenni Nurmi toimii yrittäjänä Krookan Plassin kesäkahviossa. Terassin kalusteissa ei ole yrityksen logoja, joten ne ovat helpommin uudelleenkäytettävissä. Jos yritys siirtyisi pois paikalta, jäljelle jäisi sama asfalttikenttä mille se on perustettu, ei mitään muita jälkiä.
Vasemmassa reunassa seisoo mies 1800-luvun kauppiaan asussa, oikealla neljä henkilöä tarkastelee häntä.
Kuva 3. Hotelli Krepelin toimii 1800-luvun alkupuolelta olevissa rakennuksissa. Harri Alatalo välittää historiatietoa esimerkiksi pukeutumalla senaikaisen kauppiaan asuun.
Merikontin muotoinen, lautaverhoiltu rakennus, jossa isot ikkunat ja lasiovet. Katolla aidattu terassi, taustalla meri.
Kuva 4. Vanhat merikontit ovat saaneet uuden elämän Plassin rakennuksessa.

Salla Kettunen, Jonna Kielenniva, Sanna Jyllilä
Kirjoittajat toimivat SeAMKissa asiantuntijoina

Juttu on tehty osana hanketta: Kohti kestävää matkailua Etelä-Pohjanmaalla, joka saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (Etelä-Pohjanmaan liitto).
Lue lisää hankkeen verkkosivulta.

Lähde:

Visit Finlandin strategia 2022-2025 Visit Finlandin Strategia 2022-2025 (businessfinland.fi)