Ympäristöjalanjälkiterveiset Helsingin Messukeskukselta
Elintarvike-, pakkaus- ja muovialan ammattilaisten FoodTec, PacTec ja PlastExpo -messut palasivat välivuoden jälkeen 18.–19.5.2022 Helsingin Messukeskukseen. Lisäksi samassa tilassa oli niin ikään välivuodelta palanneet horeca-alan Gastro -messut, jotka kestivät vielä vuorokauden pidempään. Paikalla alueella oli yhteensä yli 100 näytteilleasettajaa ja tarjonta vaihteli Gastron elintarvikemaistatuksista PacTecin erilaisiin elintarvikkeiden pakkauskoneisiin. Pandemiarajoituksista vapautuminen näkyi, kun väkeä oli mukavasti liikenteessä – mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Messumatka oli osa EAKR-rahoitteista Ilmastokestävät elintarvikeprosessit -hanketta.
Kuva 1. Messukeskuksen kuhinaa Gastron puolelta (Kuva: Joni Viitala).
Päivän mielenkiintoisimmaksi osoittautunut ohjelmanumero oli päätetty pitää heti päivän alkuun paneelikeskustelun muodossa aiheesta ”Pakkausten tulevaisuus – viherpesua vai uutta teknologiaa?”. Paneelin puheenjohtajana toimi kehityspäällikkö Sanna Piispa Pyroll Pakkaukset Group Oy:stä ja panelisteina Amerplast Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Ari-Pekka Pietilä, Paulig Finland Oy:n pakkauskehityspäällikkö Kati Randell sekä Sense N Insightin myynti- ja markkinointipäällikkö Eero Seppälä. Puheenvuoroissa korostettiin erityisesti pakkauksen ja elintarvikkeen kombinaatiota elinkaaressa kehdosta hautaan, sillä toimivalla pakkausratkaisulla on suuri merkitys tuotteen säilyvyyden, käytettävyyden sekä kierrätettävyyden kannalta.
Tällä hetkellä valtakunnallinen keskustelu käy kiivaana muovin käyttöä vastaan, vaikka kierrätettävää muovia pystytään käyttämään uudelleen ja uudelleen lisäämällä vain hieman neitseellistä raaka-ainetta. On siis tärkeää huomioida, millaisia päästömääriä uusiutuvista ja uusiutumattomista raaka-aineista valmistetuista pakkauksista saadaan koko pakkauksen elinkaari ja raaka-aineet silmällä pitäen. Oikeilla raaka-ainevalinnoilla suojausominaisuudet saadaan sellaisiksi, ettei hävikkiä synny ja pakkauksesta on mielekästä käyttää kaikki tuote loppuun saakka. Pakkausalalla kaivataan pitkäjänteisyyttä lainsäädännön muuttamiseen erityisesti tulevan ns. SUP-direktiivin osalta sekä kuluttajien opettamiseen kierrätysmateriaalien lajitteluun, jolloin saadaan mainospuheiden sijaan todellisia ympäristötekoja.
Muissa puheenvuoroissa Polykemin kestävyysasiantuntija Henrik Palokangas antoi esityksessään ”How to minimize your product’s carbon footprint through smart material selection” esimerkkejä elinkaariarvioinnista simulaattorilla, jolla pystytään vertaamaan erilaisten pakkausmateriaalien ja niiden käsittelyn vaikutusta lopulliseen tuotteeseen valmistusmaa huomioiden. Motivan kiertotalousasiantuntija Aki Finérin ”Elintarvikepakkaukset osana elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumusta” avasi hiilineutraalisuutta ja kiertotaloutta edistävää sitoumusta vuosille 2022–2026 ja VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin ”Kestävä pakkaaminen vaatii tasapainoista sopimista” kävi läpi pakkausalan menneisyyttä, nykytilannetta ja tulevaisuutta.
Ilmastokestävät elintarvikeprosessit -hankkeen osalta käytiin keskusteluja elinkaarianalyyseistä ja hiilijalanjälkilaskennasta Biocoden kanssa. Yritys on erikoistunut juuri elintarvikeyritysten ilmastovaikutusten arviointiin. Tutustuimme laskentasivuston käyttöön, keskustelimme yhteistyökuvioiden mahdollisuuksista sekä tietysti toivotimme heidät tervetulleeksi mukaan hankkeen tuleviin työpajoihin. Suomen Pakkausyhdistyksen messuosastolla keskustelimme elintarvikepakkausten ympäristövaikutuksista. Toistaiseksi ei ole käytössä yleistä ja vertailukelpoista linjaa elintarvikepakkausten ympäristövaikutuksista, sillä samoin kuin elintarvikkeiden raaka-aineissa, myös pakkausmateriaaleissa on paljon eroja ilmastovaikutusten näkökulmasta. Järjestö kuitenkin seuraa jatkuvasti tilanteen kehittymistä tutkimustiedon määrän kasvaessa.
Messut antoivat paljon uutta tietoa erityisesti pakkausalan näkökulmasta pakkausteollisuuden nykytilasta ja tulevaisuuden suunnasta. Ilmastokestävät elintarvikeprosessit -hankkeen osalta käytiin keskusteluja alan toimijoiden kanssa ja esityksistä saatiin paljon uutta tietoa hanketta varten pakkausalaan liittyen. Messujen perusteella ei voi kuin todeta, että pakkausalan kehitys on todella osaavissa käsissä.
Joni Viitala
Projektipäällikkö
Ilmastokestävät elintarvikeprosessit -hanke
SeAMK
Ilmastokestävät elintarvikeprosessit -hanke on osa Kestävää kasvua ja työtä 2014–2022 toteutettavaa REACT-EU-välineen EAKR-rahoituksella toteutettavaa toimenpidettä.
Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.
Lisätietoa hankkeesta sivuilta: https://projektit.seamk.fi/ike