Minkä aarteen omistammekaan! - Kansainvälistä näkökulmaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointimatkailuun | Julkaisut @SeAMK

Minkä aarteen omistammekaan! - Kansainvälistä näkökulmaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointimatkailuun

#

Edesmennyt isäni kertoi taannoin vanhasta leskirouvasta, jonka poika oli muuttanut Yhdysvaltoihin paremman elannon perässä. Vuodet kuluivat, mutta leskirouva jatkoi samaa köyhää elämäänsä. Kerran eräs naapuri antoi uteliaisuudelleen periksi ja tiedusteli, eikö Amerikkaan lähtenyt poika ollutkaan löytänyt parempaa elämää valtameren tuolta puolen. Siihen leskiäiti totesi, että taloudellista onnea ei poika uudesta maailmasta ollut löytänyt, mutta oli poika sentään kirjoitellut ja lähettänyt paremman puutteessa vanhoja paperinpalasia äidilleen. Oliko rouva kuitenkin säilyttänyt nämä paperin palaset? No tottahan oli. Paperinpalat nähdessään naapuri hän totesi niiden olevan aitoa Amerikan rahaa, joista olikin vuosien saatossa kertynyt varsin sievoinen summa.

Tämä tarita tuli mieleeni, kun Hyvinvointia luonnosta -hanke sai isännöidä ja emännöidä 17-henkistä vierailijaryhmää hankeen partnerimaista Irlannista ja Maltalta. Sää suosi ja Etelä-Pohjanmaa näytti parastaan. Vierailijoiden toiveena oli saada nähdä suomalaista metsää, ja sitähän heille tarjottiin. Vierailun päätyttyä vieraat taisivat ymmärtää toiveensa olleen varsin helpon toteuttaa, onhan Suomessa suorastaan mahdoton välttää metsää.

Arkipäiväisille ja tavallisille asioille on joskus vaikea antaa sitä arvoa, mikä niille kuuluu. Joskus kaipaammekin niitä naapurin silmiä ja kokemusta ymmärtääksemme, millainen aarre piironginlaatikossa tai takapihalla sijaitsee.

Yksi hankkeen järjestämän vierailun kohokohdista oli yöpyminen ulkona. Osa nukkui Kyrkösvuoren metsän Latukammissa ja osa riippumatossa puiden siimeksessä. Siellä nuotion loisteessa, muurinpohjalettuja maistellessa, vierailijoiden kommentteja kuunnellessa ja olemusta tarkkailemalla silmät aukenivat näkemään sen valtavan potentiaalin, joka hyvinvointimatkailun näkökulmasta sijaitsee aivan tuossa vieressä. Kuten eräs vieras totesi, nyt olisi vain löydettävä oikea tapa markkinoida tätä aarrettamme!

Pyöräilijöitä maastossa ja toisessa kuvassa nuotiopaikka.
Kuva 1. Ulkona yöpyminen oli suuri elämys irlantilaisille ja maltalaisille vieraille, mutta myös suomalaiselle emännälle. Vieraat saivat kokea elämyksiä myös eFatbike-pyörillä (kuvat: M. Galea).

Hankkeen opintovierailut

Hyvinvointia luonnosta -hanke on järjestänyt keväällä 2022 opintovierailut Irlannin Donegaliin (Inishowen) ja Maltan Gozolle.  Matkoille ovat osallistuneet hankkeessa mukana olleet hyvinvointimatkailusta ja Green care -toiminnasta kiinnostuneet yrittäjät Liiverin, Aisaparin ja Kuudestaan Leader-ryhmien alueilta. Opintomatkoilta on haettu ideoita hyvinvointimatkailuntoiminnan järjestämiseen ja palveluiden kehittämiseen. Suomeen suuntautuneen opintovierailun tarkoituksena oli, että eteläpohjalaiset yrittäjät saavat palautetta, joka auttaa parantamaan heidän valmiuksiaan kansainvälisten turistien vastaanottamiselle.

Kuva 2. Buncranan kaupunginjohtaja tapaamassa suomalaisten delegaatiota ja IDP:n edustajia (kuva: S. McClenaghan).

Opintomatkoilta kerätystä palautteesta ja ideoista tulee olemaan hyötyä kaikille hyvinvointimatkailusta ja erityisesti kansainvälisyydestä kiinnostuneille yrittäjille tai siitä haaveileville. Yrittäjät saivat opintomatkoilta paljon uusia ajatuksia oman toimintansa kehittämiseen. Opintovierailut mahdollistivat myös oman toiminnan tarkkailun ikään kuin ulkopuolisen silmin. Vierailut auttoivat näkemään myös ne asiat ja palvelut, jotka yrittäjillä on tällä hetkellä jo hyvällä tai jopa erinomaisella tasolla.

Ihmisiä seisomassa rakennuksen edessä ja toisessa kuvassa merenrannalla.
Kuva 3. Opintovierailulla Irlannissa (vas.) ja Maltan Gozolla (oik.) (kuva: SeAMK).

Hyvinvointia luonnosta hanke pähkinänkuoressa

Hankkeen aikana halutaan kehittää olemassa olevia ja uusia hyvinvointimatkailu- ja Green Care -palveluja, löytää uusia kytköksiä palveluntarjoajien välille, sekä suunnata katse kansainvälisyyteen. Hankkeen keskeisimpänä tavoitteena on saada aikaan kansainvälistä ja kansallista tiedonvaihtoa hyvinvointimatkailun palvelutarjonnan järjestämisestä. Hankkeen tavoitteena on myös välittää tietoa olemassa olevista hyvinvointiteknologisista mittauslaitteistoista.

Hankkeessa benchmarkataan erilaisia toimintatapoja, digitaalisia markkinointikeinoja, sekä eri palvelujen ja tuotteiden yhdistämistä kokonaisuuksiksi Suomessa, Irlannissa ja Maltalla. Hanke tarjoaa mahdollisuuden tutustua erilaisiin toimintatapoihin ja tarjontaan, sekä suoran keskusteluyhteyden kumppanimaiden saman toimialan toimijoihin järjestämällä kansallisia ja kansainvälisiä seminaareja ja työpajoja. Lisäksi hankkeen aikana järjestetään opintovierailu kuhunkin osallistujamaahan ja vastavuoroisesti otetaan vastaan opintovierailu kustakin maasta, koronatilanteen niin salliessa.

Hankkeen aikana yrityksiä aktivoidaan ottamaan mittausvälineistöä käyttöön sekä hyödyntämään mittauksia oman toimintansa ja palveluiden markkinoinnin tukena. Tämä tapahtuu esittelemällä hyvinvointiteknologisten laitteiden toimintaa työpajoissa.

Kuva 4. HVL-hankkeessa demonstroidaan hyvinvointiteknologian hyödyntämistä luonnon hyvinvointivaikutusten mittaamisessa. Tässä hankkeen projektipäällikkö Anna Rauha näyttää, miten Firstbeat-mittari asetetaan paikoilleen (kuva: A. Haukka).

Tätä kansainvälistä Leader-hanketta koordinoi SeAMK. Irlannista hankkeessa on mukana Inishowen Developmetn Pertners (IDP) ja Maltalta Gozo Action Group Foundation (GAGF). IDP ja GAGF vastaavat Suomen Leader-ryhmiä. Anna Rauha (FM) toimii hankkeen projektipäällikkönä. SeAMKista hankkeessa ovat lisäksi mukana TKI-asiantuntija Salla Kettunen ja insinööri Arttu Mustajärvi.

Hankkeen päärahoittajana toimii Leader -ryhmät Liiveri ry, Kuudestaan ry ja Leader Suupohja / ELY. Lisäksi hanke on saanut yksityistä rahoitusta Kuortaneen ja Töysän Säästöpankkisäätiöiltä.

Anna Rauha
projektipäällikkö, Hyvinvointia luonnosta -hanke
SeAMK

Hankeen verkkosivut Hyvinvointia Luonnosta – SeAMK Projektit

Voit seurata hanketta myös Facebookissa
Facebook-logo