Soroptimistit tukemassa TopUp-sairaanhoitajaopiskelijoiden integraatiota
EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat sairaanhoitajaopiskelijat kohtaavat opintojen alussa useita samanaikaisia integraatiohaasteita. Tutkimusten mukaan ensimmäinen vuosi on ratkaiseva korkeakouluyhteisöön integroitumisen onnistumiselle. Kansainväliset opiskelijat joutuvat sopeutumaan sekä akateemisessa että sosiaalisessa ympäristössä uusiin käytäntöihin ja toimintatapoihin (Awuni ym., 2022, s. 2).
Kulttuuri- ja kielitietoinen hoitotyö Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa näihin haasteisiin on vastattu käytännönläheisesti yhteistyössä Soroptimist International of Seinäjoki (SI Seinäjoki) -järjestön kanssa.
Integraatio on monipuolinen prosessi, joka ulottuu huomattavasti kielitaidon oppimista laajemmalle. Vuorovaikutuksellinen kotoutuminen eli sosiaalisten suhteiden rakentaminen on keskeistä maahanmuuttajan integraation kannalta. Monipuoliset suhteet eri väestöryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa luovat perustan onnistuneelle kotoutumiselle ja opintojen sujumiselle (Salin ym., 2024).
On myös tärkeää muistaa, että integraatio on aina kaksisuuntainen prosessi. Se edellyttää vastaanottavalta yhteiskunnalta kuulumista ja osallisuutta vahvistavia toimenpiteitä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR korostaa, että integraatio on dynaaminen prosessi, joka asettaa vaatimuksia sekä vastaanottaville yhteiskunnille että maahanmuuttajille ja heidän yhteisöilleen (UNHCR, i.a.).
Osallisuus integraation ytimessä
Osallisuus (social inclusion) tarkoittaa kaikkien mahdollisuutta osallistua tasavertaisesti yhteiskunnan sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin ulottuvuuksiin (Migration Data Portal, 2024). Maahanmuuttajien näkökulmasta osallisuus edellyttää kokemusta hyväksytyksi tulemisesta ja oman taustan kunnioittamisesta.
Integraatio etenee, kun maahanmuuttaja kokee itsensä yhdenvertaiseksi yhteisön jäseneksi ja tuntee yhteenkuuluvuutta muiden kanssa (Crawford ym., 2023). Tämä osallisuuden kokemus syntyy usein arkisissa kohtaamisissa ja esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan yhteydessä, jossa opiskelijat voivat osallistua yhteisiin aktiviteetteihin tasavertaisina toimijoina.
Soroptimistit tukemassa opiskelijoiden uutta alkua Suomessa
Syksyllä 2024 Suomeen saapuneet filippiiniläiset TopUp Nursing -opiskelijat kohtasivat heti alkuvaiheessa monia käytännön haasteita uuden elämän rakentamisessa. Monet heistä muuttivat Suomeen perheidensä kanssa, mukanaan vain matkalaukullinen tavaraa. Soroptimistit halusivat olla mukana tukemassa tätä merkittävää elämänvaihetta.
Soroptimist International on maailmanlaajuinen eri ammatteja, kulttuureja ja maita edustava naisten vapaaehtoisjärjestö, joka puolustaa ihmisoikeuksia, rauhaa ja demokraattista päätöksentekoa. Järjestö edistää erityisesti naisten ja tyttöjen asemaa ja tasa-arvoa kouluttamalla, rohkaisemalla ja tukemalla heitä uusiin rooleihin ja tehtäviin. Soroptimist Internationalilla on edustus Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) elimissä, Euroopan neuvostossa sekä European Women’s Lobbyssa. Järjestö kuuluu myös Suomen Naisjärjestöjen Keskusliittoon.
SI Seinäjoki on perustettu vuonna 1957. Yksi sen perustajajäsenistä toimi tuolloin Seinäjoen sairaanhoito-oppilaitoksen rehtorina, mikä luo luontevan historiallisen yhteyden myös nykyiseen yhteistyöhön.
Yhteistyö Seinäjoen soroptimistien kanssa käynnistyi lokakuussa 2024 yhteisellä tapaamisella, kun järjestön edustajat saapuivat koululle viettämään iltaa opiskelijoiden kanssa. Iltapalan äärellä vaihdettiin kuulumisia, tutustuttiin toisiinsa ja jaettiin kokemuksia uuden elämän alusta Suomessa. Tunnelma oli lämmin ja välitön, ja kohtaaminen loi vahvan pohjan tulevalle yhteistyölle.
Käytännön tueksi soroptimistit järjestivät laajan keräyksen, jonka avulla opiskelijat ja heidän perheensä saivat arkeen välttämättömiä tarvikkeita, kuten vaatteita, keittiövälineitä, hygieniatuotteita ja lasten leluja. Lahjoituksia kertyi runsaasti, ja jakotilaisuudessa jokainen sai valita vapaasti omiin tarpeisiinsa sopivia tavaroita. Tavoitteena oli helpottaa sopeutumista uuteen ympäristöön ja tarjota lämmin ja turvallinen vastaanotto.
Tammikuussa 2025 opiskelijat perheineen saivat soroptimistien avustuksella myös merkittävän tavaralahjoituksen Seinäjoen keskustassa toimintansa lopettavalta lounasravintola Pata-Kakkoselta.
Yksi erityisen merkityksellinen tapahtuma oli joulukuussa järjestetty pikkujoulu (kuva 1). Opiskelijat ja heidän perheensä leipoivat yhdessä soroptimistien kanssa joulutorttuja, koristelivat pipareita, tekivät joulukortteja ja lauloivat joululauluja sekä suomeksi että opiskelijoiden kotikielillä. Tapahtuma tarjosi tilaisuuden tutustua kulttuurien moninaisuuteen ja luoda uusia ystävyyssuhteita.

Myös yhteinen kesäretki (kuva 2) Kyrkösjärven rannalla sijaitsevaan Käpälikköön ja Lakeuden Elämysliikunnan lastenreitille tuki sosiaalista integraatiota ja suomalaiseen kulttuuriin tutustumista.

Soroptimistien toiminta osoittaa konkreettisesti, miten paikallinen asiantuntemus ja henkilökohtainen tuki voivat edistää opiskelijayhteisön hyvinvointia ja sopeutumista. Samalla se tukee hankkeen tavoitteita kulttuuri- ja kielitietoisen hoitotyön kehittämisessä Etelä-Pohjanmaalla (Awuni ym., 2022; Salin ym., 2024; Sveen ym., 2024).
Artikkeli on valmisteltu osana Kulttuuri- ja kielitietoinen hoitotyö Etelä-Pohjanmaalla -hanketta, joka on Euroopan unionin osarahoittama. Kiitämme rahoittajaa hankkeen ja artikkelin mahdollistamisesta.
Lisätietoa hankkeesta: CareEP
Terhi Voltti
Lehtori
Projektipäällikkö, Kulttuuri- ja kielitietoinen hoitotyö Etelä-Pohjanmaalla -hanke
Helli Kitinoja
Presidentti, Soroptimist International of Seinäjoki ry
Lähteet
Alisaari, J., Kaukko, M., & Heikkola, L. M. (2022). Kotoutuminen, kuuluvuus, kielitaito ja kaverit: Opetushenkilöstön huolenilmauksia maahanmuuttotaustaisten oppilaiden osaamisesta ja mahdollisuuksista. Kasvatus & Aika, 16(2), 28–47. https://doi.org/10.33350/ka.103434
Awuni, B. A., Agyemang, F., & Zhou, J. (2022). Academic integration in higher education: A review of effective institutional strategies and personal factors. Frontiers in Education, 7, 856967. https://doi.org/10.3389/feduc.2022.856967
Crawford, A., Shapiro, G. K., Welsh, J., Rishchynski, G., Choi, I. Y., Maunder, R., & Kurdyak, P. (2023). A critical review of social exclusion and inclusion among immigrant and refugee women. Advances in Public Health, 2023, 8889358. https://doi.org/10.1155/2023/8889358
Migration Data Portal. (2024). Integration of migrants into destination society. https://www.migrationdataportal.org/themes/migrant-integration
Salin, S., Fagerlund, P., Palukka, H., & Laaksonen, H. (2024). Expectations of immigrant women and older adults on volunteer work. Athens Journal of Social Sciences, 11(4), 221–236. https://doi.org/10.30958/ajss.11-4-1
Sveen, J. M., Brekke, I., Barstad, A., & Skarpaas, L. S. (2024). Recruitment of volunteers with immigrant backgrounds: The impact of structural and individual aspects. Voluntas: International Journal of Voluntary and Nonprofit Organizations, 35, 765–780. https://doi.org/10.1007/s11266-024-00653-8
United Nations High Commissioner for Refugees (UNHCR). (i.a.). The process of integration. Haettu 2.1 2025 https://www.leirbrief.org/process-of-integration/