Kasvukortit kirkastivat Kyrö Distilleryn kestävyystyötä – “Parantaminen on meille jatkuva toimintatapa”
Kyrö Distillerylle vastuullisuus on ollut osa yrityksen DNA:ta alusta asti. Think Big -hankkeessa kehitettyjen Kestävän liiketoiminnan kasvukorttien testaus toi tekemiseen kuitenkin uusia näkökulmia ja auttoi tunnistamaan entistä konkreettisempia kehitysaskelia.
Kyrö Distillery tunnetaan kansainvälisesti palkituista ruisviskeistään ja gineistään, mutta yritys on ollut edelläkävijä myös kestävissä ratkaisuissa. Kun tislaamo lähti mukaan EU:n osarahoittamassa Think Big -hankkeessa kehitettyjen Kasvukorttien testaukseen hankekumppani Isonkyrön Kehityksen kanssa, tavoitteena oli pysähtyä tarkastelemaan omaa tekemistä uusista kulmista. Alla Kyrö Distilleryn Miko Heinilän mietteitä siitä, minkälaisia ajatuksia Kasvukortit toivat ja miten pk-yritysten vastuullisuustyö saadaan käytännön teoiksi.
– Tämä oli mielenkiintoinen ajatusjumppa. Kasvukorttien case-esimerkit muista yrityksistä herättivät pohtimaan, miten erilaiset ratkaisut voisivat soveltua meille, kertoo Kyrö Distilleryn Miko Heinilä.
Kestävyys osana arkea
Kasvukorttien avulla Kyrö Distillery tarkasteli toimintaansa erityisesti kestävien raaka-aineiden ja materiaalien näkökulmasta. Yrityksen hiilijalanjälki muodostuu kolmesta pääsektorista: raaka-aineiden tuotannosta, omista valmistusprosesseista sekä pakkauksista ja logistiikasta.
– Meidän suurin vaikutusmahdollisuutemme on omassa tuotannossa. Tällä hetkellä 99,9 prosenttia käyttämästämme energiasta on uusiutuvaa ja tuotettu noin 50 kilometrin säteellä, Heinilä kertoo.
Tislaamon käyttämä energia tuotetaan biokaasulla ja tuulivoimalla, ja ratkaisulla on ollut vaikutuksia myös paikallisesti: biokaasun tankkausasema on lisännyt kaasukäyttöisten ajoneuvojen määrää alueella.
Myös tuotantoprosesseissa on löydetty kekseliäitä ratkaisuja. Tislaamon jäähdytyksessä hyödynnetään vanhan meijerin vedenottamoa ja Kyröjoen vettä lämmönvaihtimien kautta. Myös tuotannon sivuvirrat päätyvät hyötykäyttöön.
– Esimerkiksi viskin valmistuksessa syntyvä mäski menee paikalliselle nautatilalle rehuksi. Lisäksi olemme tehneet jätevedenpuhdistamon kanssa yhteistyötä, jossa tuotannon ylijäämäalkoholi tukee puhdistusprosessia, Heinilä kuvaa.
Kestävämpi pakkaus – merkittävä ilmastovaikutus
Kasvukorttien testauksessa toiseksi kehittämiskohteeksi nousi kestävämpään kuluttamiseen kannustaminen. Erityisesti pakkausten ja logistiikan osuus hiilijalanjäljestä herätti keskustelua.
Yksi merkittävimmistä ratkaisuista on ollut bag in box -pakkausten käyttöönotto ravintoloille ja baareille.
– Kun siirrytään lasipulloista bag in boxiin, hiilijalanjälki pienenee jopa 95 prosenttia. Samalla kustannussäästö hyödyttää horeca-sektoria, joka on ollut viime vuosina kovilla, Heinilä sanoo.
Kasvukorttien herättämien oivallusten myötä myös perinteisiä lasipulloja on kevennetty: viskipullon painoa on vähennetty 200 grammaa, millä on suuri vaikutus sekä materiaalinkulutukseen että logistiikan päästöihin.
Kasvukortit osaksi jatkuvaa kehittämistä
Kolmantena, niin sanottuna villinä korttina, keskusteluun nousi ajatus hävikin muuttamisesta kassavirraksi. Tislaamon sivuvirroista voisi tulevaisuudessa syntyä uusia tuotteita – kuten esimerkiksi proteiinipohjaisia elintarvikkeita – mahdollisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
– Kaikkea ei voi toteuttaa heti, mutta kortit auttavat näkemään mahdollisuuksia ja pitämään kehittämisen mielessä arjen työssä, Heinilä toteaa.
Kasvukortit eivät siis tuoneet Kyrö Distillerylle vain yksittäisiä ideoita, vaan vahvistivat pitkäjänteistä ajattelua.
– Parantaminen on meille jatkuva toimintatapa. Kortit jäävät takaraivoon ja auttavat huomaamaan, missä seuraava hyvä kehitysaskel voisi olla.
Kasvukortit tukena jatkuvassa kestävyystyössä
Kasvukortit-työskentely tarjosi mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan Kyrö Distilleryn toimintaa kokonaisuutena ja jäsentää kestävyyteen liittyviä teemoja uudella tavalla. Työkalun avulla mietittiin yrityksen kestävyyden nykytilannetta, mahdollisia parannustoimia sekä tunnistettiin uusia kehittämisideoita ja näkökulmia. Kyrö Distilleryn kohdalla Kasvukortit toimivat muistutuksena kaikesta siitä pitkäjänteisestä työstä, mitä ollaan jo tehty, ja jatkuvan kehittämisen tärkeydestä arjen työssä. Kortit antoivat myös inspiraatiota siihen, että lisäkehittämiselle on vielä tilaa.
Kyrö Distilleryn Kasvukortti-kokemuksista pääset kuulemaan tarkemmin podcast-jaksossa, jossa Isonkyrön Kehityksen Jouko Vuolle ja Kyrö Distilleryn Miko Heinilä keskustelevat yrityksen kestävyystyöstä sekä Kasvukortti-työskentelyn keskeisistä havainnoista ja opeista.
Podcast löytyy täältä: Kasvukortit kirkastivat Kyrö Distilleryn kestävyystyötä – “Parantaminen on meille jatkuva toimintatapa” – Think Big! -hanke – SEAMK Podcast | Acast, ja Kasvukortit-työkalu löytyy täältä: Työkalut | SEAMK Projektit.
Artikkeli on kirjoitettu osana Think Big! Kasvuyrittäjyyden edistäminen -hanketta. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hankkeessa kehitetyt vastuullisuustyökalut on rakennettu yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja kolmen eteläpohjalaisen aluekehitysyhtiön (Alavuden Kehitys, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu, Alavuden Kehitys), ja niiden toimivuutta on testattu ja kehitetty edelleen alueen pk-yritysten kanssa.
Tiina Nieminen
Asiantuntija, TKI
SEAMK
Jouko Vuolle
Toimitusjohtaja
Isonkyrön Kehitys Oy
Laura Könönen
Asiantuntija, TKI
SEAMK