Järjestöpäivä 2026 lisäsi järjestöjen näkyvyyttä SEAMKin kampuksella
Järjestöpäivä 2026 järjestettiin Seinäjoen Järjestötalon ja Wellbeing Labsin välisenä yhteistyönä 12.2.2026 SEAMKissa. Tapahtumassa Etelä-Pohjanmaan järjestöt esittelivät toimintaansa SEAMKin opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tapahtumapaikkana oli Frami F. Päivän aikana kävijöillä oli mahdollisuus tutustua järjestöihin sekä kuunnella kiinnostavia puheenvuoroja ja paneelikeskustelua. Päivän teemoiksi valikoituivat yhteistyö ja varainhankinta, joita käsiteltiinkin muun muassa tapahtuman paneelikeskustelussa. Järjestöpäivän tavoitteena oli lisätä järjestöjen näkyvyyttä SEAMKin kampuksella sekä tuoda esiin järjestötoiminnan monipuolisuutta ja monialaisuutta. Samalla pyrittiin rikkomaan järjestöihin usein liitettyä mielikuvaa järjestötoiminnan rajautumisesta vain sosiaali- ja terveysalalle.
Monenlaiset ja monialaiset järjestöt
Järjestöpäivä 2026 tapahtumassa haluttiin nostaa esiin järjestöjen monipuolista toimintaa. Järjestöt mielletään usein sosiaali- ja terveysalan toimijoiksi, vaikka todellisuudessa järjestökenttä on varsin laaja koskettaen eri aloja ja ihmisten elämäntilanteita. Tapahtumassa oli mukana toimijoita sosiaali- ja terveysalan lisäksi mm. urheilun, matkailun, hyvinvoinnin ja johtajuusosaamisen toimialoilta. Esimerkiksi mukana ollut Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari ry toi esiin näkökulmia johtajuudesta, verkostoitumisesta ja esiintymisvalmiuksista. Opiskelijoille järjestötoimintaan tutustuminen voi avata monenlaisia uramahdollisuuksia. Järjestöjen kautta voi löytyä esim. harjoittelupaikkoja, opinnäytetyöaiheita, vapaaehtoistyön mahdollisuuksia sekä uutta harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa. Järjestöt tarjoavat mahdollisuuden verkostoitua, kasvattaa omaa osaamista ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.
Vapaaehtoistoiminta on monille järjestöille keskeinen toimintamuoto, mutta samalla vapaaehtoistyön löytäminen on monin paikoin vaikeutunut. Tätä voi osin selittää se, ettei järjestötoimintaa ja sen mahdollisuuksia tunneta riittävästi. Tämän vuoksi järjestöjen näkyvyyden lisääminen kampuksella on tärkeää. SEAMKissa on noin 6000 opiskelijaa, ja yhteistyö on eittämättä hyödyllistä sekä järjestöille että opiskelijoille itselleen.

Tapahtuman toteutus
Järjestöpäivässä oli mukana yhteensä 20 eteläpohjalaista järjestöä, joiden toimintaan kävijät pääsivät tutustumaan. Järjestöt tutustuttivat toimintaansa keskustellen ja erilaisilla toiminnallisilla tehtävillä ja aktiviteeteilla. Esimerkiksi SPR:n pisteellä oli näytillä oikea riksapyörä. Kävijät pääsivät myös kokeilemaan onnenpyöriä, osallistumaan erilaisiin tunnistustehtäviin sekä merkitsemään kartalle oman “kotikylänsä”. Toiminnalliset pisteet madalsivat kynnystä tulla keskustelemaan järjestöjen kanssa. Järjestöpisteiden lisäksi päivän ohjelmaan kuului paneelikeskustelu ja muita asiantuntijapuheenvuoroja, joissa käsiteltiin varainkeruuta, yhteistyötä ja rahoitusta. Nämä puheenvuorot ja paneelikeskustelu olivat avoimia kaikille SEAMKilaisille ja muille tapahtuman kävijöille. Tunnelma tapahtumassa oli lämmin ja avoin. Järjestötoimijat kokivat kohtaamiset opiskelijoiden kanssa mielekkäiksi, ja erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden aktiivisuus ja innokkuus ilahduttivat monia järjestöjen edustajia.
Tapahtuman merkitys ja palaute
Tapahtuman kävijämäärä jäi jonkin verran odotettua pienemmäksi. Tapahtumasta kerättiin palaute, jonka mukaan osalla järjestöpisteistä kävijöitä riitti tasaisesti, kun taas osa toimijoista olisi toivonut vielä enemmän kohtaamisia opiskelijoiden kanssa. Erityisen positiiviseksi koettiin kansainvälisten opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen. He toivat tapahtumaan paljon keskustelua ja kiinnostusta järjestötoimintaa kohtaan. Järjestäjät olivat kokonaisuutena tyytyväisiä tapahtumaan. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisen pienellä tiimikokoonpanolla.

Tulevaisuudennäkymät
Järjestöpäiviä on järjestetty SEAMKissa aiemminkin, ja seuraavaa tapahtumaa suunnitellaan jo syksylle 2027. Ajankohta tarkentuu myöhemmin. Tavoitteena on jatkaa tapahtuman kehittämistä ja kasvattaa sen näkyvyyttä kampuksella. Tarkoituksena olisi kehittää tapahtumaa näkyvämmäksi ja sellaiseksi kohtaamispaikaksi, jossa järjestöt ja opiskelijat voisivat yhdessä verkostoitua ja löytää uusia yhteistyön mahdollisuuksia.
Daniela Saarinen
Sosionomiopiskelija
SEAMK
Asta Pohjola
Lehtori, sosionomikoulutus
SEAMK