Verkkovälitteisen yhteissimulaation hyödyntäminen opetuksessa ammattikorkeakoulujen välillä
Simulaatiota käytetään opetusmenetelmänä useissa Suomen ammattikorkeakouluissa. Simulaatio-oppimista toteutetaan monella eri tavoin, esimerkiksi virtuaaliharjoitteluna tai roolipeleinä. (Silen-Lipponen, Metsävaino & Saaranen 2018). Verkkovälitteisen yhteissimulaation tavoitteena on saada opiskelijat mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan gerontologisen hoitotyön opetusta miettimällä tämän päivän haasteita erityisesti kotihoidossa. Yhteissimulaatioiden tarkoituksena on luoda todentuntuisia skenaarioita kotihoidossa, joiden ratkaisemiseen tarvitaan hyviä ongelmanratkaisutaitoja ja moniammatillista yhteistyötä. Marshallin ja Flanaganin (2010) mukaan simulaatio-opetusta tulisi hyödyntää enemmänkin eri ryhmien koulutuksissa. Simulaatiomenetelmää voidaan hyödyntää myös tunteiden ja vuorovaikutustaitojen oppimisessa (LeBlanc 2019).
Verkkovälitteistä yhteissimulaatiota toteutettiin Webex -verkkoyhteyden avulla Seinäjoen ja Satakunnan ammattikorkeakoulujen välityksellä onnistuneesti keväällä 2019. Idea lähti muodostumaan näiden kahden ammattikorkeakoulun hoitotyön opettajien suunnittelemana, koska haluttiin kehittää gerontologisen hoitotyön opetusta ottamalla mukaan uusia digitaalisia menetelmiä. Lisäksi haluttiin hyödyntää opettajien moniammatillista asiantuntijuutta eri ammattikorkeakoulujen välillä. Tätä verkkovälitteistä yhteissimulaatio -menetelmää mainostimme myös eAMK –projektissa (eAMK 2019) ja menetelmästä kiinnostuivat myös Tampereen ja Hämeen ammattikorkeakoulut.
Sairaanhoitajaopiskelijat mukana suunnittelussa
Seuraava verkkovälitteinen yhteissimulaatio toteutui marraskuussa 2019, jossa oli mukana neljästä ammattikorkeakoulusta yhteensä kuusi opettajaa ja neljä gerontologisen hoitotyön opetusryhmää (noin 40 opiskelijaa), kustakin ammattikorkeakoulusta yksi. Lisäksi on suunniteltu ensi keväälle 2020 seuraavat kaksi verkkovälitteistä yhteissimulaatiopäivää näiden edellä mainittujen neljän ammattikorkeakoulujen kesken. Sairaanhoitajaopiskelijat ovat osallistuneet skenaarioiden suunnitteluun (tehneet erilaiset kotihoitoon liittyvät caset pienryhmissä) ja arviointiin antamalla palautteet verkkovälitteisen yhteissimulaatiopäivän hyödyistä ikääntyneiden hoitotyön oppimisesta, erityisesti kotihoidossa, simulaatioiden avulla. Sairaanhoitajaopiskelijat ovat kokeneet nämä simulaatiot hyödyllisiksi kohdatessaan erilaisia haasteita kotihoidossa.
Teemoina skenaarioissa ovat olleet muun muassa lääkkeiden käytön ohjaaminen, päihtyneen asiakkaan kohtaaminen kotihoidossa ja diabetesta sairastavan potilaan haavahoidon toteuttaminen. Verkkovälitteisen simulaatiopäivän jälkeen ovat opettajat osallistuneet yhteiseen reflektioon pohtimalla verkkovälitteisen simulaatiopäivän hyötyjä ja kehittämistarpeita. Positiivisten palautteiden saaminen opiskelijoilta ja opettajien tietotaidon lisääntyminen verkkovälitteisen yhteissimulaation avulla kannustaa edelleen jatkamaan tätä käytäntöä gerontologisen hoitotyön opetuksessa. Tätä verkkovälitteistä simulaatio-opetusmallia voi hyödyntää myös muussa opetuksessa esimerkiksi Skypen välityksellä.
Salo Virpi
lehtori, hoitotyön opettaja
SeAMK Sosiaali- ja terveysala
eAMK 2019. Valitse, opi, erikoistu. https://www.eamk.fi/fi/projekti/
LeBlanc, V. 2017. The Relationship Between Emotions and Learning in Simulation-Based Education. Simulation in Healthcare: June 2019;14(3):137–139
Marshall, SD, Flanagan B. Simulation-based education for building clinical teams. Journal of Emergencies, Trauma and Shock. 2010;3(4):360-368
Silen-Lipponen, M., Metsävainio, K. & Saaranen, T. 2018. Moniammatilliset simulaatiot opettajien vinkkelistä. Pro Terveys 4/2018, 12-13