SeAMKin koulutusvienti avautui Kiinaan yhteistyökorkeakoulun kautta | Julkaisut @SeAMK

SeAMKin koulutusvienti avautui Kiinaan yhteistyökorkeakoulun kautta

Kiinalaisen Shenzhen Polytechnicin (SZPT) tekniikan alan henkilöstö hakee osaamista Seinäjoen ammattikorkeakoulusta (SeAMK), erityisesti sen tekniikan yksiköstä runsaan viikon mittaisella Training for trainers -koulutusjaksolla. Ohjelmassa keskitytään tekniikan alan koulutukseen ja siinä käytössä oleviin opetus- ja oppimismenetelmiin, mutta osallistujia kiinnostaa myös yleisesti suomalaisen korkeakoulutuksen laatu ja sen kehittäminen. Koulutusvientiyhteistyön jatkosta on keskusteltu laajemminkin opettajaryhmän kanssa SeAMKissa vierailevan SZPT:n vararehtorin kanssa.

Yhteistyö Etelä-Kiinassa sijaitsevan Shenzhen Polytechnicin kanssa alkoi jo vuonna 2009, jolloin ensimmäinen yhteistyösopimus allekirjoitettiin. Samaan aikaan SeAMKin edustajien kanssa Shenzhenissä vieraili tuolloin ryhmä yrityksiä Etelä-Pohjanmaan alueelta, hakien erityisesti kontakteja kaupungissa järjestetystä isosta messutapahtumasta.

SZPT tarjoaa sekä kolme- että nelivuotista koulutusta. Alusta saakka heillä onkin yhtenä kiinnostuksen kohteena ollut kolmivuotisten tutkintojensa nostaminen yhteistyössä korkeakoulututkinnoiksi tietyillä aloilla. Tästä heillä on jo yli kymmenen vuoden kokemus tunnettujen koulutusvientimaiden Iso-Britannian, Australian ja USAn kanssa. Myös suomalaiset tutkinnot, niiden kelpoisuus koko Euroopan alueella sekä suomalaiseen kulttuuriin tutustuminen ja kielitaidon kohentuminen nähdään houkuttelevina Kiinassa. Yhteistyön kautta saavutettavan koulutuksen laadun ja opettajien osaamisen kehittymisen yhteistyökorkeakoulumme edustajat näkevät tärkeimpänä.

Shenzhen on Kiinan neljänneksi suurin ja erittäin nopeasti kehittynyt kaupunki, jossa on paljon mm. ulkomaalaisia yrityksiä ja asukkaita. Tästä syystä myös palvelujen, esimerkiksi terveydenhuollon palvelujen tasoa ja henkilöstön osaamista halutaan nostaa. Kiinassa erityisenä tavoitteena on ammatillisen käytännön osaamisen kehittäminen. Shenzhen Polytechnic onkin valittu parhaaksi ammatillisten osaajien kouluttajaksi maan 1300 Polytechnicin joukosta. Yliopistojen ja Polytechnic –oppilaitosten lisäksi Kiinassa on myös kolmevuotista ammatillista koulutusta (middle vocational schools) Suomen toisen asteen koulutuksen tapaan.

Opiskelijoita monialaisessa Shenzhen Polytechnicissä on noin 30 000 ja korkeakoulu on perustettu 1990-luvun alussa. Tekniikan ohjelmien lisäksi SZPT:ssä voi opiskella mm. liiketaloutta, media- ja kulttuurialan opintoja tai sairaanhoitajaksi. SZPT:llä ja SeAMKilla on henkilöstö- ja opiskelijaliikkuvuuden lisäksi ollut käynnissä myös parivuotinen OKM:n rahoittama Suomi-Kiina –yhteistyöhanke, jossa teemana oli korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö.

Helli Kitinoja
erityisasiantuntija, osaamisen vienti, SeAMK