Riihen kehittäminen on meidän kaikkien yhteinen asia | Julkaisut @SeAMK

Riihen kehittäminen on meidän kaikkien yhteinen asia

#

Tammikuussa 2023 julkaistu Etelä-Pohjanmaan oma kiertotaloussivusto Riihi (www.eepeeriihi.fi) tuo kiertotaloustietoa ja toimijoita saman katon alle erityisesti eteläpohjalaisten yritysten hyödyksi. Riihi on luvannut tuoda alueen näkökulmasta oleellisen tiedon ja toimijat yhteen, mikä vähentää meidän kaikkien resurssien käyttöä esimerkiksi tiedon jakamiseen ja hankintaan liittyen. Riihi tuottaa ja välittää muiden tuottamaa tietoa, jota jaetaan ensisijaisesti Riihi-sivustolla, mutta erityisesti ajankohtaisista asioista viestitään myös Riihen sosiaalisen median kanavien ja uutiskirjeen kautta. Riihen avulla on mahdollista kasvattaa meidän kaikkien, niin tiedon jakajien kuin sitä etsivienkin, resurssitehokkuutta, kun teemaan liittyvä viestintää ja tiedon välitystä voidaan tehdä keskitetymmin ja kattavammin.

Riihen tavoitteena on, että Riihen myötä meidän kaikkien resurssit ovat tehokkaammin käytössä itse kehittämistyöhön ja kehittämistyötä ei tehdä yksin, vaan tunnistamme paremmin alueen yritysten ja toimijoiden osaamisen ja tekemisen sekä näin ollen myös potentiaaliset yhteistyökumppanit. Riihi pyrkii luomaan Etelä-Pohjanmaan vihreän kasvun ja kestävän liiketoiminnan verkostoa, tunnistamaan verkoston kannalta oleelliset tekijät sekä herättelemään ja ylläpitämään kiertotalouteen ja kestävään liiketoimintaan liittyvää keskustelua. Kaiken kaikkiaan Riihen tavoitteena on vauhdittaa innovointia ja kiertotalousliiketoiminnan kasvua Etelä-Pohjanmaalla.

Riihi voi kuitenkin olla vaikuttava tekijä Etelä-Pohjanmaan kiertotaloussiirtymän edistämisessä, mikäli alueen yritykset ja toimijat hyödyntävät Riiheä aktiivisesti. Riihen lupauksen toteutuminen siis edellyttää, että SeAMKin lisäksi alueen muutkin aluekehitystoimijat ja yritykset tunnistavat Riihen tarjoamat mahdollisuudet ja ottavat Riihen työkalukseen kestävän liiketoiminnan kehittämistyössään.

Riihen kehittämiseen voi osallistua vastaamalla kyselyyn

Miten Riihen aktiivista käyttöä sitten voidaan edesauttaa? Riihen taustatiimi tekee aktiivisesti työtä Riihen tunnetuksi tekemisen eteen ja Riiheä kehitetään jatkuvasti käyttäjiltä saadun palautteen perusteella. Sen lisäksi, että Riihen olemassaolo tunnistetaan, Riihen täytyy olla alusta, jonka käyttämisestä Riihen käyttäjät saavat työlleen lisäarvoa ja haluavat käyttää Riiheä jatkossakin. Riihen kehittämiseksi on järjestetty Riihen kohderyhmän edustajille kysely, jonka avulla selvitetään, miten erilaiset Riihen menestymiseen vaikuttavat tekijät toteutuvat Riihessä tällä hetkellä, miten Riiheä tulisi kehittää sekä mitkä ovat Riihen käyttäjien näkökulmasta tärkeimpiä teemoja, joista Riihessä tulisi jakaa tietoa.

Informaatiojärjestelmien, joka osaamisalustakin on, menestymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa osaamisalustan tarjoaman informaation ja palvelun sekä järjestelmän laatu, käyttäjien tyytyväisyys ja hyötyjen kokeminen sekä käyttöaikomukset. Riihen kehittämiskyselyssä keskitytäänkin näiden tekijöiden nykytilan tunnistamiseen ja kehittämiseen.

Kyselyyn osallistumisen aktivoimiseksi kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljän lipun lippupaketti BioRexiin. Vastausaikaa on 2.4.2023 saakka. Auta siis meitä auttamaan sinua entistä paremmin, ja vastaa kyselyyn osoitteessa https://urly.fi/34jR.

Ota Riihen lisäksi seurantaan myös Riihen somekanavat facebookissa ja LinkedInissä ja tilaa Riihen uutiskirje, niin olet mukana verkostossa!

Krista Mäki
Projektipäällikkö
SeAMK

Kiertotalouden osaamisalusta Etelä-Pohjanmaalle – CircEPOs -hanke. Lue lisää hankkeen verkkosivuilta.

Lähteet:

DeLone, W. H., & McLean, E. R. (2003). The DeLone and McLean Model of Information Systems Success: A Ten-Year Update. Journal of management information systems, 19(4), 9–30. https://doi.org/10.1080/07421222.2003.11045748