Osaamisen, tiedon ja taidon hyödyntämistä käytännössä – oppilaitos, opettaja ja yritys hyötyvät | Julkaisut @SeAMK

Osaamisen, tiedon ja taidon hyödyntämistä käytännössä – oppilaitos, opettaja ja yritys hyötyvät 

Työelämäjakso Pelaser Oy:ssä

Muutama vuosi sitten sain uudet mökkinaapurit, Pelaser Oy:n yrittäjäpariskunnan, Sirkka ja Pekka Larkalan. Pekka kutsui minua käymään Pelaserilla Pertunmaalla jo jonkin aikaa sitten. Käynti Pertunmaalla kuitenkin viivästyi henkilökohtaisten esteiden vuoksi. Reilu vuosi sitten kesällä sain vihdoin aikaiseksi käynnin tutustuakseni Pelaserin tiloihin.  Tapasin tässä yhteydessä myös Pekan ja Sirkan pojat, Pasi Larkalan ja Jukka Larkalan, jotka ovat sekä töissä Pelaserilla että myös omistajina yrityksessä. Tässä yhteydessä syntyi myös ajatus työelämäjaksosta Pelaserilla. Kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen jo ensimmäisen käynnin aikana, joten ryhdyin viemään asiaa eteenpäin.

Kävin Pelaserilla vielä muutaman kerran edellisen lukuvuoden aikana ja suunnittelimme yhdessä työelämäjakson sisältöä. Tuntiessani pitämissämme palavereissa yhteisen tahtotilan löytyneen työelämäjaksoni suhteen kuten myös yrityksen olevan omaan osaamiseeni jollain tavalla sopivan, tunsin olevan oikea aika työelämäjakson toteuttamiselle.

Pelaser Oy on lähinnä ohutlevytuotteita metalliteollisuuden tarpeisiin toimittava alihankkija. Yrityksen asiakkaat ovat pääasiassa Mikkelin ja Lahden suunnilla sekä Etelä-Suomessa. Yritys on kasvanut 14-vuotisen historiansa aikana voimakkaasti. Tällä hetkellä liikevaihtoa on hieman yli 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Muutaman työelämäjaksoa valmistelleen tapaamisen jälkeen päädyimme seuraavan kahden alueen asettamiseen etusijalle kehitysprojekteina työelämäjaksoni aikana. Ensimmäinen aihealue liittyy segmentointiin ja asiakkuuksien johtamiseen. Toinen aihealue liittyy viestintään digitaalisissa ympäristöissä. Vaikka olimme yhdessä yritysjohdon kanssa valinneet yllä mainitut alueet kehittämisalueiksi, oli tarkoitus, että joustavasti voimme kehittää myös muita asioita työelämäjakson aikana. Tämä on varmasti hyvä ajatus.

Kokemuksista hyötyä opetuksessa

Olen tätä artikkelia kirjoitettaessa vasta aloittanut työt Pelaserilla. Kaikki asiat työelämäjakson alussa ovat toimineet erinomaisesti. Olemme löytäneet yllä mainittujen kehittämisalueiden lisäksi myös jotakin muuta kehitettävää. Olen tutustunut yrityksen toimintoihin ja työntekijöihin ensimmäisen viikon aikana. Minut on otettu yrityksessä vastaan erittäin hyvin.

On erittäin hyvä asia, että pystyn monialaisesti hyödyntämään omaa osaamistani ja tietojani Pelaserilla. Käytännön tekemisen kautta toimiessani yrityksessä saan myös kokemusta asioista, jotka pystyn tuomaan työelämäjakson jälkeen suoraan luokkahuoneeseen ja pystyn jakamaan Pelaserilla saatuja kokemuksia opiskelijoiden kanssa.

Ideaalitilanteessa työelämäjaksosta hyötyvät kaikki osapuolet. Tunnen työelämäjakson alkuvaiheessa, että tässä casessa tilanne on juuri tämä. Odotan innolla seuraavaa reilua 1,5 kuukautta ja päivitän ko. ajanjaksona verkkolehteen työelämäjakson edistymistä ainakin yhden tai kahden lyhyen artikkelin muodossa.

Ville-Pekka Mäkeläinen
Kansainvälisen markkinoinnin yliopettaja
SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri