Eväitä yritysten vihreän kasvun vauhdittamiseen – GreenGrow-hankkeen käsikirja julkaistu | Julkaisut @SeAMK

Eväitä yritysten vihreän kasvun vauhdittamiseen – GreenGrow-hankkeen käsikirja julkaistu

#

Tutustu käsikirjaan 

Vihreän kasvun osaamisen kehittämistä ja liiketoimintamahdollisuuksien löytämistä

Ilmastonmuutos, luontokato ja saastuminen kiihtyvät jatkuvasti. Yhteiskunnassa täytyy tapahtua suuria rakenteellisia muutoksia, jos haluamme säilyttää maapallon asuttavana myös tuleville sukupolville. Tämä edellyttää siirtymää kohti kestävämpää talousmallia, jossa yritysten kasvu ei tapahdu enää ympäristön kustannuksella. Tähän siirtymään, eli vihreään siirtymään, liittyy suurta kasvupotentiaalia, mutta osaamisen puutteen vuoksi mahdollisuuksia ei välttämättä tunnisteta. Monissa yrityksissä vihreä siirtymä saattaakin näyttäytyä ainoastaan liiketoimintaa hankaloittavana tekijänä.

Miksi yritysten kannattaisi kuitenkin kiinnostua vihreästä siirtymästä? Erilaisten kestävien tuotteiden ja palveluiden kysyntä on kasvanut paljon ja tulee tulevaisuudessa kasvamaan yhä enemmän, kun muun muassa rahoitusta suunnataan tukemaan kestävien ratkaisuiden kehittämistä. Tästä syystä jokaisen yrityksen kannattaisi viimeistään nyt kääntää katseensa siihen, miten omaa liiketoimintaansa voisi kehittää kestävämpään suuntaan.

Kantavina teemoina vihreä kasvu ja vastuullisuus

Elokuun 2023 lopussa päättyvä GreenGrow – pk-yritysten vihreän ja inklusiivisen kasvun tukeminen Etelä-Pohjanmaalla -hanke on pureutunut kestävän kasvun teemaan kahden vuoden ajan. Nyt julkaistu käsikirja hankkeen tuloksista on kattava tietopaketti vihreän siirtymän tilasta Etelä-Pohjanmaalla. Se antaa laajan kuvan alueen pk-yritysten ja yrityksiä kasvuun auttavien organisaatioiden näkemyksistä siitä, miten yritykset tällä hetkellä pystyvät vastaamaan vihreään siirtymään ja vastuullisuuteen liittyviin muutoksiin ja mitä haasteita ja mahdollisuuksia yritykset näissä näkevät.

Käsikirjan alussa esitellään luokittelumalli Etelä-Pohjanmaan pk-yritysten vihreästä ja inklusiivisesta kasvusta. Selvitykseen vastasi 213 alueen pk-yritystä. Yritykset jakaantuivat ekomissionääreihin, ekoyrittäjiin, normin ylittäjiin, normin täyttäjiin ja yrityksiin, jotka eivät kokeneet omalla yrityksellä tai toimialalla olevan vaikutusta ympäristöön. Mielenkiintoista on, että noin puolet yrityksistä voitiin luokitella joko ekoyrittäjiksi tai ekomissionääreiksi. Lisäksi yli 30 % vastaajayrityksistä oli kehittänyt innovatiivisia, vihreää siirtymää edistäviä tuotteita tai palveluita.

Kasvuyrittäjyyden ekosysteemin arviointi on kiinnostavaa luettavaa erityisesti alueen yrityspalveluiden toimijoille. Arviointi valottaa yritysten kanssa toimivien organisaatioiden (esimerkiksi erikoistuneet palveluntarjoajat kuten kuntien kehitysyhtiöt, tutkimus- ja koulutustoimijat) näkemyksiä kasvuyrittäjyyden ekosysteemin tilasta vihreän kasvun näkökulmasta. Asiantuntijahaastatteluihin pohjautuvassa arvioinnissa kuvataan haastateltujen henkilöiden kokemuksia alueen toimijoiden vihreän kasvun osaamisesta, palvelutarjonnasta sekä toimijoiden välisestä yhteistyöstä ja sen kehittämisestä. Käsikirjassa esitellään myös haastattelujen pohjalta tehdyt toimenpidesuositukset kasvuyrittäjyyden ekosysteemin kehittämiseksi.

Erityisesti yrittäjille suunnatussa osiossa esitellään kolme työkalua, joita yritykset voivat käyttää toimintansa kestävyyden arvioinnissa sekä parantamisessa. Innovaatiocanvas-työkalun avulla yritys voi suunnitella ja ideoita uusia tuotteita ja palveluita. Kiertoliike-työkalu auttaa pohtimaan yrityksen ympäristövaikutuksia sekä löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotaloudesta. TKI-arvioinnin työkalusta on hyötyä erityisesti yritykselle, joka haluaa kartoittaa omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan ja tehdä omista TKI-prosesseista systemaattisempia. Työkalujen materiaalit ovat ilmaisia ja saatavilla hankkeen kotisivuilta. Työkalut on suunniteltu erityisesti pk-yritysten tarpeisiin.

Lopuksi käsikirjassa esitellään 21 pk-yrityksen näkemyksiä siitä, mitä niiden mielestä on yritysvastuu ja minkälaisia keinoja heillä on edistää vastuullisuutta omissa yrityksissään. Haastattelussa keskityttiin erityisesti työntekijöiden hyvinvointiin, paikallisen yhteisön kehittämiseen sekä ympäristövastuun kokonaisuuteen. Osio on mielenkiintoista luettavaa kaikille pk-yritysten vastuullisuudesta kiinnostuneille.

Käsikirjaan pääset tutustumaan täältä. Antoisia lukuhetkiä!

GreenGrow-hankkeeseen voit tutustua täällä.

Annukka Koivuranta
asiantuntija, TKI
SeAMK

Sanna Joensuu-Salo
tutkijayliopettaja, dosentti
SeAMK

Laura Könönen
asiantuntija, TKI
SeAMK