SeAMK Maakuntakorkeakoulu pilotoi alueellista alumnitapaamista | Julkaisut @SeAMK

SeAMK Maakuntakorkeakoulu pilotoi alueellista alumnitapaamista

#

SeAMK Maakuntakorkeakoulu pilotoi maaliskuussa 2024 ensimmäistä kertaa pienimuotoisen alueellisen alumnitapaamisen järjestämistä samaan aikaan kolmella eri paikkakunnalla. Samaan aikaan omilla paikkakunnillaan kokoontuivat sairaanhoitajiksi valmistuneet alumnit Alajärven, Kauhajoen ja Ähtärin niin sanotuista maakuntakorkeakouluryhmistä.

Maakuntakorkeakoulutoiminta alkoi Etelä-Pohjanmaalla vuonna 2005 ja sen jälkeen tutkintoon johtavia koulutuksia on järjestetty eri puolille maakuntaa. Muun muassa sairaanhoitajakoulutuksia on järjestetty eri puolilla maakuntaa Seinäjoen lisäksi. Niin sanotuista maakuntakorkeakouluryhmistä valmistuneita sairaanhoitajia oli keväällä 2024 kolme erillistä ryhmää. Tämän lisäksi kolme ryhmää on parhaillaan menossa, joista yksi ryhmä valmistui jo loppukeväällä 2024.

Idea sairaanhoitaja-alumnien tapaamisesta syntyi siitä, että Alajärven ryhmä valmistui korona-aikana ja heidän valmistumisjuhlansa toteutettiin täysin virtuaalisesti. Alumnitapaamisen yhteydessä oli mahdollista juoda valmistumiskahvit näin jälkikäteen samassa tilassa missä opinnot aikanaan aloitettiin tammikuussa 2018. Tilaisuutta päätettiin laajentaa kaikkiin kolmeen aiemmin maakuntakouluryhmistä valmistuneisiin sairaanhoitajaryhmiin ja tuoda näin alumnitoiminnalle laajempaa näkyvyyttä.

Keitä ovat alumnit ja mikä on heidän roolinsa

Alumnitoiminnalla tarkoitetaan ammattikorkeakoulun ja sieltä valmistuneiden välistä pitkäaikaista yhteistyötä. Korkeakoulun näkökulmasta alumnitoiminnan tarkoituksena on kiinnittää alumnit osaksi korkeakoulun toimintaa myös valmistumisen jälkeen. Korkeakoulun tavoitteena on, että alumnit tukisivat ja rikastaisivat korkeakoulua asiantuntemuksellaan, kokemuksellaan ja osaamisellaan. Alumneja pidetään voimavarana, joiden osaamista korkeakoulu voi hyödyntää muun muassa toimintansa kehittämisessä.

Vahva side alumnin ja korkeakoulun välillä olisi hyvä rakentaa jo opiskeluaikana. Sidettä ja vuorovaikutusta alumneihin tulee myös ylläpitää ja kehittää pitkäjänteisesti. Järjestelmällinen ja monipuolinen kumppanuustoiminta sekä yhteistyö, kuten alumnitoiminta, antavat korkeakouluille tärkeää osaamispääomaa korkeakoulun kehittämiseen. Tiivis kumppanuus työelämän kanssa voi toimia vahvana perustana myös korkeakoulun aluekehitystyössä.

SeAMKin alumnilla tarkoitetaan valmistunutta tutkinto-opiskelijaa (AMK tai YAMK) tai kaksoistutkinnon suorittanutta. Alumnitoiminta tukee SeAMKin toimintaa monin tavoin. Alumnitoiminnan avulla voidaan edistää opetuksen ja tutkintojen työelämävastaavuutta. Lisäksi alumneja voidaan kuulla esimerkiksi SeAMKin laatutyössä. Alumni voi osallistua koulutusten kehittämiseen eri tavoin, esimerkiksi tarjoamalla opinnäytetyöaiheita tai harjoittelupaikkoja opiskelijoille, toimimalla mentorina oman alan opiskelijoille sekä rekrytoimalla SeAMKin opiskelijoita omaan työorganisaatioonsa.

Alumnit hyödyntävät usein SeAMKin jatkuvan oppimisen tarjontaa osallistumalla erilaisiin jatko- ja täydennyskoulutuksiin. Tärkeäksi kehittämisen kannalta koetaan myös se, että alumni voi kertoa omasta työstään ja työorganisaatiosta luennoitsijana SeAMKin opiskelijoille tai kertoa oman uratarinan koulutusten markkinointia varten. Alumni voi osallistua myös SeAMKin järjestämiin tilaisuuksiin ja samalla verkostoitua muiden SeAMKin alumnien kanssa.

Ehkä hieman vähemmälle huomiolla on jäänyt se, että alumneilla on myös rooli strategisten painoalojen vahvistumisessa. Alumni voi osallistua tutkimustoimintaan, kehittämiseen, TKI-toimintaan ja rahoitushakuun. Hankkeiden yhteistyökumppani yrityksissä saattaa usein olla juuri SeAMKista valmistunut alumni.

Alueellinen alumnitapaaminen

SeAMK järjestää alumneilleen yhteistä SeAMK-tasoista tiedotusta muun muassa alumnikirjeen muodossa sekä järjestää yhteisiä tapaamisia. Tämän lisäksi on mahdollista toteuttaa myös alueellisia tilaisuuksia. Maaliskuussa pidetyn tapahtuman yhtenä tarkoituksena olikin testata sitä, että onko tällaiselle alueelliselle tapaamisille tarvetta ja kannattaako vastaavia tapahtumia järjestää myös jatkossa.

Tapahtuman virallinen ohjelma haluttiin pitää melko lyhyenä ja jättää riittävästi aikaa kuulumisten vaihtoon, verkostoitumiseen ja vapaaseen seurusteluun. Tapahtuman toteutuksessa hyödynnettiin tunnelmamuotoilun oppeja. Tilan tunnelmaan voi vaikuttaa muun muassa valoilla, äänimaailmalla, tuoksuilla, kasveilla sekä kattauksella. Yksi tärkeimmistä tekijöistä paikan tunnelman kannalta on riittävä ilmanvaihto ja happi. Palvelukokemuksissa tunnelma on se, mitä asiakas tulee tilanteesta muistamaan ja siksi tähän on tärkeää panostaa.

Ähtärin alumnitapahtuma järjestettiin Hotelli Mesikämmenessä, jossa arkkitehtuuri tukee vahvasti tunnelmamuotoilua (kuva: Terhi Ojaniemi).

Samaan aikaan omilla paikkakunnillaan kokoontuivat sairaanhoitajiksi valmistuneet alumnit Alajärven, Ähtärin ja Kauhajoen maakuntakorkeakouluryhmistä. Kaksituntiseen tilaisuuteen osallistui yhteensä noin 20 alumnia. Ohjelma muodostui maakuntakorkeakoulun aluekehittäjien pitämästä SeAMKin ajankohtaiskatsauksesta sekä sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisista teemoista, joka välitettiin Teams-yhteyden kautta kaikille alueille yhteisesti. Ohjelman suunnittelussa on tärkeää huomioida kohderyhmä eli se, mistä asioista juuri kyseiset alumnit voisivat olla kiinnostuneita ja mitä he tästä tapahtumasta konkreettisesti hyötyvät.

Tärkeä osa tapahtumaa oli myös yhteinen kahvi- ja iltapalahetki ja sen mukana kuulumisten vaihtaminen ja verkostoituminen.

Alajärven alumniryhmä kokoontui samassa tilassa missä opinnot aikoinaan aloitettiin tammikuussa 2018. Tila on nykyisin yhteisöllinen työtila, Hubi25 (kuva: Marjo Vistiaho).

Tilaisuudesta kerättiin myös palautetta ja palautteen perusteella erityisesti oman opiskeluryhmän tapaamiset koettiin hyväksi ja tarpeelliseksi. Vastaavia tapaamisia toivottiin noin kerran vuodessa tai kahden vuoden välein. Kerätystä palautteesta on koottu yhteenveto, jota voidaan hyödyntää seuraavien vastaavien tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kauhajoen alumniryhmä seuraamassa yhteistä osuutta Teamsin välityksellä (kuva: Janika Hautaviita).

Onnistumiset, opit ja oivallukset

Kohderyhmän tavoittamisessa onnistuttiin hyvin. Markkinoinnissa henkilökohtainen suoramarkkinointi sähköpostilla ja WhatsAppilla osoittautui toimivaksi.

  • Kun kutsu tuli sekä henkilökohtaiseen sähköpostiin että työsähköpostiin ja vielä tämän lisäksi WhatsApp-viestinä, niin tuli tunne, että minut todella halutaan mukaan tapahtumaan, totesi yksi tilaisuuden osallistujista.

Sairaanhoitajan työ on usein kolmivuorotyötä ja näin ollen kaikille sopivaa ajankohtaa tapaamiselle on vaikea löytää. Valmisteluista opittiin mm. se, että jatkossa kohdejoukon edustajan olisi hyvä osallistua jo tapahtuman ideointiin ja suunnitteluun. Lisäksi ajankohdasta on hyvä tiedottaa osallistujille riittävän ajoissa, sillä sairaanhoitajana työskentelevien työlistat tehdään pitkälle ennakkoon.

Tilaisuudessa mukana ollut tutoropettajat sai tapahtumasta paljon hyvää tietoa siitä, millaisiin tehtäviin valmistuneet sairaanhoitajat olivat sijoittuneet ja miltä työtilanne vaikuttaa eri puolilla maakuntaa. Useat alumnit olivat myös jatkaneet opiskelua ja itsensä kehittämistä. He olivat hyödyntäneet usean eri koulutusorganisaation tarjontaa.

Yksi oppimisen paikka oli myös se, että alumnien potentiaali voitaisiin hyödyntää kenties vieläkin tehokkaammin. Alumnit ovat SeAMKille tärkeä sidosryhmä. Alumneja tulee arvostaa yhteistyökumppaneina ja työelämäkontakteina. Nyt painotus oli ehkä liikaa jatkuvan oppimisen palveluissa. Tehtiin myös huomio, että alumnitoimintaa olisi hyvä olla tarjolla mahdollisimman pian valmistumisen jälkeen. Mitä kauemman valmistumisesta on, sitä heikommin alumneja tavoittaa ja sitä epätodennäköisemmin osallistutaan tilaisuuksiin.

Maaliskuussa 2024 järjestetty tilaisuus oli ensimmäinen osa kokeiluja. Tapahtuma sai kaiken kaikkiaan hyvän vastaanoton. Kokemusten perusteella tapaamisia voidaan järjestää esimerkiksi maakuntakorkeakouluryhmistä valmistuneille tradenomeille tai insinööreille. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat myös yhteinen tapaaminen kaikille kyseisen alueen ryhmistä valmistuneille tai kaikille tietyllä alueella asuville SeAMKista valmistuneille. On myös mahdollista pilotoida erilaisia tapoja järjestää tilaisuus esimerkiksi osana jotakin muuta alueen tapahtumaa.

Keväisen kokeilun perusteella eniten kannatusta sai juuri oman ryhmän tai saman alan tapaamiset. Kokeilut jatkuvat ja seuraavaksi järjestetään tapaaminen maakuntakorkeakouluryhmistä valmistuneille tradenomeille syksyllä 2024.

Marjo Vistiaho
aluekehittäjä
SeAMK Maakuntakorkeakoulu, Järviseutu

Janika Hautaviita
aluekehittäjä
SeAMK Maakuntakorkeakoulu, Suupohja

Terhi Ojaniemi
aluekehittäjä
SeAMK Maakuntakorkeakoulu, Kuusiokunnat

Marjo Vistiaho on SeAMK-tasoisen alumnityöryhmän jäsen. SeAMKin alumnityöryhmä tehtävänä on suunnitella, kehittää ja organisoida SeAMK-tasoista alumnitoimintaa sekä valmistella tarvittaessa alumnitoimintaa koskevia asioita SeAMKin johtoryhmän tai muiden johtoryhmien päätettäväksi.

SeAMK Maakuntakorkeakoulun aluekehittäjät ovat tärkeä linkki alumnitoiminnan maakunnallisessa toteutuksessa.