Prima Innovation Camp – Kokemusasiantuntijat äänessä | Julkaisut @SeAMK

Prima Innovation Camp – Kokemusasiantuntijat äänessä

#

Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Prima Power järjestivät syys-lokakuussa yhdessä innovaatiokilpailun, johon osallistui pääosin SeAMKin monialaisesta TKI-henkilöstöstä koottu asiantuntijayhteisö. Osallistujista koottiin monialaiset joukkueet, jotka ratkoivat yrityksen toimeksiantoa ja kehittivät samalla mahdollisia tulevaisuuden toimintamalleja hankeyhteistyöhön.

Tehdaskierroksesta valmiiksi konseptiksi

Syyskuun 13. joukko SeAMKilaisia kokoontui yhteistyökumppani Prima Powerin tehtaalle tutustumaan, miten levymetallista työstetään erilaisia ratkaisua useiden alihankkijoiden tarpeisiin. Yhteistyön idea oli rakentunut aiempien yhteistöiden aikana ja useiden opiskelijatoimeksiantojen jälkeen oli aika laittaa myös SeAMKin henkilökunta testiin. Kilpailua SeAMKista koordinoi Juho Heiska, joka osallistui Prima Powerin kanssa myös voittajan valintaraatiin.

Osallistujilla oli useita motiiveja lähteä mukaan Innocampiin. Tarjolla oli mahdollisuus tutustua tarkemmin yhteen alueen isommista yrityksistä, kokeilla työajalla erilaista projektia ja saada uutta näkemystä erityisesti hanketyöhön. Prima Innovation Campissa osallistujien tehtävänä oli laatia Prima Powerille innovaatio liittyen heidän toimintaansa. Tapahtuman Kick-Offissa Prima Power antoi kattavan esittelyn konserninsa toiminnasta ja tuotteista. Tämän jälkeen ryhmille annettiin tehtäväksi keksiä uusia kehitysideoita liittyen olemassa olevaan liiketoimintaan ja koneisiin.

Innovaatioiden iteraatiot tapahtuivat siten, että osallistuja jaettiin ennalta määritetysti ryhmiin. Tällä tavoin pystyttiin ryhmäkohtaisesti varmentamaan, että osallistuneiden henkilöiden monialainen asiantuntemus saatiin hyödynnettyä. Osallistujat työskentelivät monialaisissa tiimeissä kehittäen innovatiivisia ratkaisuja Prima Powerin antamiin haasteisiin. Tapahtuma antoi osallistujille ainutlaatuisen mahdollisuuden soveltaa aikaisempaa kokemustansa käytäntöön ja kehittää ideointitaitojaan. SeAMKin asiantuntijoista koostuvat tiimit työskentelivät kuukauden ajan luodakseen uusia ideoita kehittämisprojekteiksi.

Innovaatioprosessi osoittautui haastavaksi, kun ryhmissä etsittiin mahdollisia työskentelyaikoja ennalta asetettujen aloitus- ja lopetuspäivien lisäksi. Monialaisten asiantuntijoiden monipuoliset työtehtävät takasivat sen, ettei kalenterista löytynyt kovin paljon tilaa äkillisille varauksille. Tästä huolimatta tahtotila tuntui oikealta. Prosessin aikana järjestetyt välivaiheen esittelyt ja niihin liittyvät kommentit ryhdittivät ryhmien työskentelyä ja auttoivat saavuttamaan maaliviivan kiireisessä työarjessa.

Blue Ocean -strategialla innovointia

Ryhmät saivat vapaasti valita työkalut, joita he hyödynsivät innovaatioprosessissaan, taustalla kuitenkin oli Blue Ocean -strategia. Tämä strategia on liiketoimintateoria, joka keskittyy uusien ja kilpailemattomien markkinatilojen luomiseen, joissa kilpailu on merkityksetöntä. Strategian tarkoituksena on osua markkinoille, joissa omalla tuotteella tai palvelulla luodaan täysin uudenlaista arvoa. Tämä saavutetaan tarjoamalla ainutlaatuista arvoa asiakkaille. Strategian tavoitteena on yhdistää erilaistuminen ja kustannustehokkuus, mikä mahdollistaa uusien markkinoiden luomisen ja kysynnän kasvattamisen (Blue Ocean Strategy, i.a.).

We are the Champions

Kilpailun aikana kehitetyt ideat esiteltiin tapahtuman päätöspäivänä, jolloin asiantuntijaraati antoi palautetta ja valitsi parhaat innovaatiot. Kilpailupäivää juonsi projektia luotsannut Juho Heiska joka huolehti myös päätöspäivän tunnelmasta musiikin, tarjoilujen ja kiitospuheiden muodossa.

Voittajaprojektiksi valikoitui tutkimushankeidea, josta mahdollisesti kuullaan vielä.
Innocamp löysi paikkansa SeAMKin henkilökunnan projektina. Osallistujat saivat arvokasta kokemusta projektinhallinnasta, luovasta ongelmanratkaisusta sekä viestintätaidoista. Lisäksi kilpailun aikana tutustuttiin kollegoihin, saatiin uusia hankeideoita ja saatiin kokemusta myös opiskelijoille tutusta case-työskentelystä. Arvokas SeAMK-henki näkyi projektin aikana ja vahvisti ryhmien onnistumista.

Kuva 1. Kilpailun voittajat Miiro Jääskeläinen, Tanja Hautala, Elisa Kannasto ja Toni Luomanmäki.

Elisa Kannasto
koulutuspäällikkö, Master School
Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja toimii TKI-kumppanuusmallilla enemmän ja vaikuttavampaa TKI-toimintaa Etelä-Pohjanmaalle -hankkeessa Master School -asiantuntijana. Innovaatiocamp oli yksi hankkeen toimenpiteitä. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama, ja sitä toteuttaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Hanke kestää 1.1.2023 – 31.7.2025.

Juho Pirttilahti
asiantuntija, TKI
Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä ROHITVA- Robottihitsauksen tekniikat valmistavan teollisuuden pk-yrityksissä ja Agropilotti – ”tee-se-itse” automaattiohjaus hankkeissa.

Lähteet

Blue Ocean Strategy. (i.a.) What is Blue Ocean Strategy? Saatavilla: https://www.blueoceanstrategy.com/what-is-blue-ocean-strategy/ [Viitattu 25.11.2024].