Opiskelijat innovoivat ratkaisuja Provinssi-festivaalille

SeAMK on mukana osatoteuttajana valtakunnallisessa MARS-festivaalissa, joka järjestetään vuosittain Seinäjoella. MARS tulee sanoista music, research, assembly, and showbusiness. Tapahtuma kokoaa keskeiset musiikkialan vaikuttajat saman katon alle parin päivän ajaksi Rytmikorjaamolle.
Ensimmäinen MARS järjestettiin vuonna 2011 ja alusta saakka tapahtuman sisältö on koostunut seminaareista, paneelikeskusteluista, kokouksista ja elävästä musiikista. Tänä vuonna festivaali järjestettiin 12.-13.2.2025 ja tapahtuma oli loppuunmyyty molempina päivinä (500 rekisteröitynyttä kävijää). MARS onkin Tampereella järjestettävän Musiikki ja Media -tapahtuman ohella Suomen merkittävin musiikkialan ammattilaisten kohtaamispaikka.
SeAMK:n kulttuurituotannon tutkinto-ohjelma on ollut mukana järjestelyissä tapahtuman alkuajoista saakka. Tutkinto-ohjelma mahdollistaa opiskelijoille ilmaisen rekisteröitymisen ja vuosittain Rytmikorjaamolla pyörii noin satakunta kulttuurituottajaopiskelijaa verkostoitumassa työelämäkumppaneiden kanssa. Tänä vuonna verkostoitumista vahvistettiin Speed Dating -ohjelmanumerolla, jossa alan ammattilaiset ja musiikkialalle suuntaavat kulttuurituottajaopiskelijat kohtasivat toisensa.
Myös Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö on ollut MARSin perustajajäsen sen ensimmäisestä toteutuksesta lähtien. Yksikkö on tuonut tapahtumaan musiikillisten ulottuvuuksien lisäksi myös tutkimuksellista tulokulmaa. Tänä vuonna Taideyliopisto lähti mukaan toteuttamaan vuoden toista MARS-uutuutta eli Provinssi Minihackathonia, joka on kiinnostava esimerkki monialaisesta ongelmanratkaisusta ja jaetusta asiantuntijuudesta.
Provinssi Minihackathonissa SeAMKin ja Taideyliopiston opiskelijat innovoivat Provinssi-festivaalille erilaisia ratkaisuja, joilla nuorten festivaalikokemuksesta saataisiin yhteisöllisempi ja osallistavampi. Hackathon on ajallisesti rajattu kokonaisuus, jossa tiimit kehittävät intensiivisesti ratkaisuja annettuun haasteeseen. Tavoitteena on kannustaa luovuuteen, yhteistyöhön ja nopeaan ongelmanratkaisutaitoon.
Minihackathon oli avoin kaikille SeAMKin että Taideyliopiston tutkinto-opiskelijoille. Opiskelijoita tapahtumaan haettiin avoimella kutsulla. Finaaliin selvinneissä kolmessa tiimissä olikin ilahduttavasti opiskelijoita eri tutkinto-ohjelmista ja oppilaitoksista, joka oli myös järjestäjien alkuperäinen toive. SeAMKin opiskelijoiden mukaan kokemus kaikille tutkinto-ohjelmille kuuluvasta Innovaatiot ja kehittäminen -opintojaksosta helpotti työskentelyä Provinssi Minihackathonissa.
Minihackathon huipentui MARS-lavalle, jossa kolme tiimiä esitteli ratkaisunsa yleisölle. Esittelyä varten Into Seinäjoen yrityskehityspäällikkö Tapio Seppä-Lassila sparrasi opiskelijoita pitchauksen saloihin. Pitchaus on tuotteen, palvelun tai liikeidean pääkohtien lyhyttä ja tiivistä esittelemistä myyntipuheen tai presentaation muodossa. Sitä käytetään yleisesti erityisesti startup -tapahtumissa. Pitchillä pyritään herättämään kuulijoissa kiinnostus asiaa kohtaan ja vakuuttaa heidät asian vahvuuksista. Tapion vinkeillä opiskelijat rakensivat esityksensä sekunnilleen vastaamaan kolmen minuutin aikamäärettä, jonka aikana tiimit esittelivät itsensä, ideansa, kohderyhmän sekä painottivat ideansa ainutlaatuisuutta.

Kaikki finaaliin päässeet tiimit olivat ratkoneet ongelmia erilaisista tulokulmista ja pitchaukseen oli panostettu. Tuomaristo valitsi voittajaksi tiimi, jonka ratkaisun keskiössä oli turvallisuus. Tiimiin kuuluivat: Helmi Männistö Taideyliopistosta ja Milana Virtanen ja Mikko-Ville Wiirilinna Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Voittajat saivat palkinnoksi VIP-liput ja kaikki finaaliin päässeet liput ensi kesän Provinssiin.

Jussi Kareinen
kulttuurituotannon lehtori
SeAMK
Jenni Latva
asiantuntija
Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö
Johanna Rintamäki
asiantuntija
Into Seinäjoki Oy
Kirjoittajat ovat MARS-tapahtuman ohjelmatyöryhmän jäseniä, sekä Provinssi Minihackatonin suunnittelijoita.