Seinäjoen Sijoitustapahtuma 2018 | Julkaisut @SeAMK

Seinäjoen Sijoitustapahtuma 2018

Seinäjoen Sijoitustapahtuma 2018 –SeAMKin yhteinen voimainponnistus

SeAMKin Täydennyskoulutus järjesti 8.11.2018 tiettävästi Seinäjoen ensimmäisen sijoitustapahtuman. Tapahtuman tarkoitus oli tarjota alueen ihmisille kattava katsaus ajankohtaisista talousnäkymistä ja sijoittamisen mahdollisuuksista.

anna%20rauha_seinäjoen%20sijoitustapahtuma_yleisöä.jpg

Puolesta päivästä ilta seitsemään kestänyt Sijoitustapahtuma houkutteli paikalle arvion mukaan yli kaksisataa sijoittamisesta kiinnostunutta ihmistä. Tarjolla oli mielenkiintoisten asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi mahdollisuus tavata pankkien, pankkiiriliikkeitten ja muiden sijoituspalveluita tarjoavien yritysten asiantuntijoita.

Yhteistyön voimaa

Alun perin hieman uskaliaaltakin tuntunut hanke oli jälleen kerran hieno osoitus SeAMKissa vallitsevasta yhteisen tekemisen tahtotilasta. Käytännönjärjestelyissä mukana olivat SeAMK täydennyskoulutuksen henkilökunnan lisäksi liiketalouden ja ruokayksiköitten opettajia ja opiskelijoita. Yliopettaja Erkki Kytönen oli suureksi avuksi tapahtuman suunnittelussa. Lisäksi Jussi Kareisen ja Juhani Haaralan avulla löytyi kulttuurituotannon opiskelijoista innokkaat ja asiansa osaavat tekijät tärkeisiin tehtäviin, kun Elina Sipilä otti vastuun tapahtuman tuottajana ja Sanna Pihlaja vastasi tapahtuman visuaalisesta ilmeestä ja markkinoinnista hyvässä yhteistyössä SeAMKin markkinointitiimin kanssa.

Restonomiopiskelijoiden yhdessä Eliisa Ylisen kanssa suunnittelema, valmistama ja tarjoama herkullinen ja kauniisti esille aseteltu lounas sekä iltapäiväkahvit rauhallisessa ravintola Prikassa saivat paljon kiitosta tapahtumassa mukana olleilta näytteilleasettajilta.

annarauha_seinäjoensijoitustapahtuma_tekijöitä.jpg

Kiitosta sateli niin henkilökunnan ystävällisyydestä, ammattimaisesta ilmeestä ja toteutuksesta kuin tapahtumaa erinomaisesti palvelleista Frami F:n tiloista. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi hyvä mieli niin yleisölle kuin henkilökunnallekin. Saimme hyvän muistutuksen siitä, miten kiitollisia saamme olla hienosta työskentelyympäristöstä, jonka luovat paitsi toimivat puitteet myös henkilökunnan toimiva yhteistyö.

Sijoitustapahtumasta on tarkoitus tehdä jokavuotinen tapahtuma. Näin erinomaisen hyvin menneen tapahtuman jälkeen onkin hyvä alkaa suunnitella tulevaa.

Anna Rauha
Suunnittelija, täydennyskoulutuspalvelut
SeAMK