Nyt tuli matchi, tuu meidän kans treffeille!
Digikyky järjestää marraskuussa kahdet Digitreffit kaikille SeAMKilaisille. Harmauden keskellä on hyvä ladata hieman digiä ja ratkoa yhdessä syksyn aikana esiin nousseita kysymyksiä sähköisiin haasteisiin liittyen.
Näille treffeille et tarvitse hiuslakkaa tai parempia kenkiä, ota mukaan läppärisi ja tule juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse myöskään olla huolissasi vaivaannuttavasta hiljaisuudesta, sillä mukana on useampi puhelias treffikumppani Digipedasta ja Digikyvystä. Voit ottaa mukaan parhaan esiliinasi tai järjestää kaverisikin sokkotreffeille, mikäli molemmat tarvitsette molemmat digilatausta.
Treffeille on varattu aikaa kaksi tuntia kerrallaan, mutta näillä treffeillä ymmärretään, jos saavut muodikkaasti hieman myöhässä tai poistut varmistussoiton turvin takaisin huoneeseesi ennen treffien päättymistä. Matkustamistakaan treffeille ei tarvitse murehtia, sillä treffit järjestetään molemmilla kampuksilla. Huippuporukassa kuljetaan yhdessä sekä myötä- että vastamäessä!
Digi <3 sinä
Treffeistä puheen ollen, oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan suhdettasi digiin? Onko sellaista suhdetta olemassakaan? Cambridgen sanakirjassa sana relationship määritellään kahden asian välisenä yhteytenä tai näiden asioiden tavasta käyttäytyä toisiaan kohtaan. Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että digi on välillä aivan liian läheinen, seuraa tekemisiäsi turhan tarkasti ja kysyy viiden(kymmenen) minuutin välein oletko vielä siellä? Vai oletteko etääntyneet toisistanne viimeisen kahden vuoden aikana, kun digin käyttö on pakon edessä arkipäiväistynyt? Onko sinulle jäänyt olo, ettei digi kuuntele tai ymmärrä, vaikka haluaisit vain tehdä Moodle-kurssistasi hieman saavutettavamman? Toistavatko digitaaliset ongelmasi yleensä samaa kaavaa? Moni ei ole vielä ehkä ehtinyt pysähtyä miettimään tätä, mutta suhteesi digiin on 2020-luvulla kuitenkin yksi merkittävimmistä suhteistasi. Digisuhteesi laadullinen merkitys tuleekin vain korostumaan lähitulevaisuudessa yhä useampien yksityisten ja julkisten palveluiden siirtyessä kiihtyvällä vauhdilla digiaikakaudelle. Ota siis kahvikuppi käsiisi ja pysähdy hetkeksi. Miten sinulla ja digillä menee tänään?
COVID-19 seurauksena useiden organisaatioiden piti tehdä jo kauan puhuttu digiloikka yhdessä yössä. Suhde saattoi muodostua kuin Ensitreffit alttarilla -formaatissa, jossa toiseen tutustumista seuraa satojen opiskelijoiden silmäparit odotuksineen, toiveineen ja veikkauksineen voittajasta. Väistämättä tällainen alku aiheuttaa itsetutkiskelua niin itsessä kuin toisessa. Ja vaikka digiloikka olisikin tullut otettua jo ennen koronaa, saattaa suhde digiin tuntua joillekin jo liian läheiseltä, kun taas toisille se on vieläkin liian etäinen. Digi saattaa myös käyttäytyä välillä arvaamattomasti tai olla jopa liian tuttu ja tavallinen. Joidenkin kohdalla suhde digiin voi olla ajautunut täysin umpisolmuun siten, ettei teistä kumpikaan onnistu toimimaan toista paremmin. Vai kävikö teille perinteinen erilleen kasvaminen, kun toinen sai viidennen versiopäivityksen eikä uusi versio enää vastannutkaan totutulla tavalla tarpeisiisi?
Digikuilu voi johtaa yhteyden katkeamiseen
Kuten muutkin suhteet, myös suhde digiin muuttuu ja elää ajassa. Jos kipinäsi digiin on päässyt sammumaan, saattaa se muodostaa digitaalisen kuilun välillenne. Digitaaliset kuilut, eli ihmisten erilaiset mahdollisuudet, kyvyt ja motivaatio digitaalisten välineiden käyttämisessä ja hyödyntämisessä jaotellaan kolmeen tyyppiin: käyttökuiluun, käyttötapakuiluun ja hyödyntämiskuiluun (Tuomivaara & Alasoini, 2020, s. 3, 16-19). Käyttökuilu muodostuu silloin, kun konkreettinen pääsy digilaitteiden ja -palvelujen äärelle estyy. Jos huomaat muutoksia digitaidoissasi, -kyvyissäsi tai motivaatiossasi digitaalisten työvälineiden käyttöön, on välillenne muodostunut käyttötapakuilu. Yhteys digiin voi katketa myös hyödyntämiskuilussa, joka on huomattavasti kahta aiempaa moniulotteisempi. Siihen liittyy mm. digitaalisen osallisuuden, identiteetin ja kulttuurin näkökulmia. Jotta omaa suhdettaan digiin voisi kehittää, tulee suhteen ongelmakohdat ja syyt niiden taustalla tiedostaa.
Riippumatta siitä oletko ajautunut digikuilun reunalle vai toimitko edelläkävijänä uusien teknologioiden äärellä, kannattaa omaa suhdettaan digiin hoitaa ja vaalia. Digitalisaatiossa on se hyvä puoli, että jakaminen, yhteistyö ja yhdessä oppiminen helpottuvat paikasta ja ajasta riippumattomaksi. Haasteita digin kanssa ei tarvitse pyöritellä ainoastaan oman työpöydän äärellä. Oman huippuporukan erilaiset äänet avaavat myös näköaloja ja voivat aiheuttaa yllättävien yhteistyömuotojen syntymistä. Ja onhan se ihanaa, kun saa kertoa, tulla kuulluksi ja nähdyksi omassa yhteisössään. Ideoita oman digisuhteen tietoiseen hoitamiseen jaetaan, jolloin sekä oma työ että oppiminen niin työssä kuin vapaa-ajallakin helpottuu. Käsittelemättömät digihaasteet eivät kasaannu eikä uusia digihaasteita tarvitse vältellä. Hyvin hoidettu suhde digiin avaa täysin uudenlaisen ulottuvuuden niin työhön kuin henkilökohtaiseen elämäänkin.
Rakenna suhdettasi työhön tietoisesti uudelleen
Kun oman suhteensa digiin tiedostaa, voidaan suhdetta hoitaa digisuhteen palikoiden avulla. Kansainvälisen DigComp 2.0 -viitekehyksen mukaisesti digisuhde muodostuu viidestä eri osa-alueesta: tiedon ja datan lukutaidosta, vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä, sisällön luomisesta, turvallisuudesta ja ongelmanratkaisusta (Carretero Gomez, Vuorikari & Punie, 2017, s. 11). Vaikka suhteessa riittää kehittämisen paikkoja, on hyvä muistaa ja tunnistaa jo olemassa oleva hyvä osaamisensa.
Meillä jokaisella on oma menneisyytemme ja nykyisyytemme digin kanssa, mutta ne eivät määrittele tulevaisuutemme potentiaalia. Jos malttaa hetkeksi pysähtyä hektisen arjen keskellä, tutustuu ja tutkii suhdettaan digiin, voi löytää uudelleen sen ilon, jonka saatoit kokea lähettäessäsi ensimmäistä kertaa sähköpostia tai avatessasi uuden pelin. Kaiken kaikkiaan digi on vain työväline, jolla saamme yhteyden toisiimme. Kun yhteys toimii, voimme olla edelläkävijöitä kohti entistä parempaa opetusta, oppimista ja kehittämistoimintaa. Minkä teon sinä voisit tehdä tänään digisuhteesi edistämiseksi?
Kuva 1. Suhdettaan digiin voi osoittaa monella tavalla.
Essi Hauta
Asiantuntija, TKI
SeAMK
Kirjoittaja toimii ESR-rahoitteisessa DigiKyky – Digitaalisten kyvykkyyksien kehittäminen ja hyödyntäminen -hankkeessa asiantuntijana.
Lähteet
Cambridge. (i.-a.). Cambridgen sanakirja. Haettu 25.11.2021, https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/relationship
Carretero Gomez, S., Vuorikari, R. & Punie, Y. (2017). DigComp 2.1: The Digital Competence Framework for Citizens with eight proficiency levels and examples of use, Publications Office of the European Union. https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC106281
Tuomivaara, S. & Alasoini, T. (2020). Digitaaliset kuilut ja digivälineiden erilaiset käyttäjät Suomen työelämässä. Työterveyslaitos. http://urn.fi/URN:ISBN:9789522619488