Framin ruokalaboratorio kehittyy | Julkaisut @SeAMK

Framin ruokalaboratorio kehittyy

Suomalainen ruoka tuotetaan haastavissa ilmasto-olosuhteissa. Jatkuvuuden ja kilpailukyvyn takaamiseksi suomalaisen ruoantuotannon tulee jatkossakin panostaa korkean jalostusasteen lisäarvotuotteiden valmistamiseen ja vientiin. Näiden tuotteiden myötä kasvaa elintarviketeknologioiden laaja-alainen osaamistarve sekä kyky kehittää uusia ratkaisuja, joilla on myös kansainvälistä kysyntää. Etelä-Pohjanmaalla tuotetaan yli 15 prosenttia kaikista Suomen ruokatuotteista, joten alueella on luontainen paikka ottaa vetovastuu koko elintarviketeknologian kehittäjänä, innovoijana ja tulevaisuuden ratkaisujen tekijänä.

Lisääntyneet tuotekehityspaineet ovat johtaneet siihen, että laboratorio- ja pienteollisuusmittakaavan elintarviketeknologian prosessilaitteiden käytön kysyntä on kasvanut elintarviketeollisuuden piirissä. Etenkin PK-yrityksillä, joilla ei välttämättä ole pääomaa investoida omiin prosessilaitteistoihin, on tarve saada käytännön kokemusta uusimmista teknologioista. Eläinperäisten raaka-aineiden (erityisesti liha ja maito) prosessointi tuo merkittävän osan suomalaisen elintarviketeollisuuden liikevaihdosta ja kasvusta. Etenkin Etelä-Pohjanmaalla näitä tuotetaan merkittävä osa koko maan eläinperäisestä ruoantuotannosta. Tästä syystä Etelä-Pohjanmaalle tulee rakentaa helposti muuntuva tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristö, joka on joustavasti teollisuus, tutkimuslaitosten ja muiden sidosryhmien yhteiskäytössä.

Hankkeessa laajennetaan elintarviketeknologian osaamispohjaa sekä kehitetään kotimaisia ja kansainvälisiä verkostoja

”Future Frami Food Lab”- investointihankkeen sekä samansisältöisen kehittämishankkeen (”Future Frami Food Lab Kehittämishanke – Etelä-Pohjanmaan Elintarviketeknologian Tulevaisuusinvestointi, Kestävien kasvis-, valmisruoka- ja lihateknologioiden sekä tuotantomenetelmien kehittäminen”, EAKR 401089) avulla tehdään Etelä-Pohjanmaasta kansallisesti johtava ja kansainvälisestitunnettu osaamiskeskittymä elintarviketeknologiassa. Hankkeella vahvistetaan Etelä-Pohjanmaan roolia edelleen Suomen johtavana ruokamaakuntana, joka on tulevaisuuden muutoksen ja uusien elintarviketeknologioiden kehittämisen kärkenä. Hankkeessa luodaan myös uusia mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön sekä rakennetaan pitkälle tulevaisuuteen tähtääviä pysyviä verkostoja. Kehitettävä toimintamalli perustuu kansallisen yhteistyön tiivistämiseen ja kansainvälisen TKI-toiminnan kasvattamiseen, minkä myötä mahdollistetaan laaja asiantuntijapooli ja rahoituspohja osaamiskeskittymän toiminnan varmistamiseksi.

Hankkeen myötä strateginen yhteistyö ja jatkuva vuorovaikutus elinkeinoelämän kanssa kasvaa, samoin verkostoitunut yhteistyö alan muiden kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi elintarviketeknologian osaamistaso kasvis-, valmisruoka- ja lihateknologioiden ympärillä nostetaan kansainväliselle huipputasolle, ja vastataan tulevaisuuden osaajatarpeeseen. Hankkeen avulla syntyvä teknologinen ekosysteemi toimii pilottialustana tuotekonseptien testaamiselle ja yritysakatemiakoulutusten mahdollistajana. Tavoitteena on vahvistaa Etelä-Pohjanmaan roolia kansallisesti merkittävämpänä ruoantuottajana.

Karri Kallio
TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Future Frami Food Lab (EAKR 401089)
SeAMK

Krista Eteläkari
bio- ja elintarviketekniikan opiskelija
SeAMK

Terhi Junkkari
yliopettaja, bio- ja elintarviketekniikka sekä restonomitutkinto-ohjelmat
SeAMK