Etätyöbuumi saattaa edistää sähköautojen kysyntää | Julkaisut @SeAMK

Etätyöbuumi saattaa edistää sähköautojen kysyntää

Korona on aiheuttanut etätyöskentelyn lisääntymisen räjähdysmäisesti vuoden 2020 aikana. Yhä useampi on joutunut opetella esimerkiksi virtuaalisen kokoustamisen tapoja, kun tarpeetonta matkustamista on vähennetty. Tämän takia kotona työskentely on lisääntynyt ja merkittävä määrä työmatkoja on jäänyt tekemättä. Tilanne on johtanut siihen, että joudumme kyseenalaistamaan tulevien työmatkojen tarvetta, vaikka koronatilanne helpottaisi nopeasti rokotteen myötä.

Koska merkittävä määrä työmatkoja on jäänyt tekemättä, osa ihmisistä on seisottanut ”ykkös- tai kakkosautoaan” säästöjen aikaansaamiseksi. Koska paluuta normaaliin on odotettu, autoista ei olla välttämättä luovuttu kokonaan. Autoille on ollut vähän käyttöä, ja niitä on käytetty vapaa-ajan matkustamiseenkin normaalia vähemmän. Kilometrejä on kertynyt huomattavasti aiempaa vähemmän ja pienemmällä säteellä. Autoilla on saatettu ajaa lähipalveluiden äärelle, mutta ei juuri pidemmälle.

Etätyö näyttäisi tulevan yhä useamman henkilön pysyväksi toimintamalliksi. Tämä heijastuu väistämättä autolta vaadittuihin ominaisuuksiin. Autojen alhaiset päästöt ovat olleet pitkään kuluttajien suosiossa, mutta nyt voidaan olla valmiimpia luopumaan myös muista teknisistä ominaisuuksista, kuten ajosäteestä. Sähköautojen toistaiseksi lyhyttä ajosädettä ei välttämättä moitita kuten ennen. Lisäksi koronan aikana tarjonta on alkanut kohtaamaan paremmin kysyntää: sähköautojen hinta on laskenut, ajosäde on kasvanut ja markkinoille on tulossa myös vetokoukullisia sähköautoja (Esim. Volkswagen ID4).

Koronan myötä sähköauto saattaa olla yhä useamman kuluttajan valinta ja autoilu saattaa kokea sähköistymisen oletettua nopeammin. Mitä pidemmäksi tilanne etenee, sen varmemmin joudutaan pohtimaan autoilun olemusta: Pärjättäisiinkö kahden auton sijaan yhdellä ja pitäisikö diesel-autosta luopua kokonaan käyttövoimaveron takia? Saisinko kahdesta autosta hyvän välirahan sähköauton hankintaa varten?

Kari Laasasenaho
Asiantuntija, TKI
SeAMK Ruoka