Digisti toiseen todellisuuteen -tapahtuman antia | Julkaisut @SeAMK

Digisti toiseen todellisuuteen -tapahtuman antia

Palataanko ajassa taaksepäin? Virtuaalitodellisuuden avulla voisimme palata vaikkapa aikaan ennen ajanlaskun alkua tai hypätä tuntemattomaan tulevaisuuteen! Palataan tällä kertaa kuitenkin lähimenneisyyteen eli loppusyksyyn, torstaihin 7.11.2019. Tuolloin emme vielä tienneet että lakeuksilla tulee olemaan melko vähäluminen talvi. Tuona päivänä erikoista oli ainakin se, että saimme paljon tietoa virtuaalitodellisuudesta ja tekoälystä. SeAMK ja Sedu järjestivät yhteistyössä tuona marraskuisena päivänä virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn teemapäivän. Aamupäivällä kuultiin yhteensä 11 puheenvuoroa virtuaalitodellisuudesta ja tekoälystä. Lisäksi iltapäivällä tietotorilla oli esillä yhteensä 10 ”mieltä avartavaa” esimerkkiä päivän teemaa mukaillen.

Pidemmittä puheitta annetaan oheisen koostevideon kertoa päivästä. Etkö päässyt osallistumaan tapahtumaan tai olisitko halunnut kuulla jonkun puheenvuoroista uudelleen? Ei hätää – Sekin onnistuu kyllä! Katso ensin oheinen koostevideo (7min 39sek) ja tutustu halutessasi tämän jälkeen myös kokonaisiin puheenvuoroihin uutisen loppupäästä. Tervetuloa takaisin tai ensimmäistä kertaa marraskuisiin tunnelmiimme Framilla:

Katso päivän koostevideo tästä

Palautekyselyn vastausten perusteella 66% koki olevansa tapahtumaan tyytyväisiä, 28% melko tyytyväisiä, 3% neutraaleja ja 3% melko tyytymättömiä. Sanallisissa palautteissa käy ilmi, että vastaavia tapahtumia toivotaan alueellemme lisää. Pysyhän mukana ja seuraa SeAMKia, Opinlakeutta ja Sedua sosiaalisessa mediassa – Vastaavia tilaisuuksia on varmasti tulossa lisää ennemmin tai myöhemmin!

Kiitos kaikille marraskuiseen tapahtumaamme osallistujille sekä muille aiheesta kiinnostuneille! Alla suorat linkit tapahtuman seminaariesityksiin:

YouTube-video 1/2:

Heikki Rasku, johtaja, SeAMK Tekniikka / Avaussanat
Juha Hirvonen, yliopettaja, SeAMK Tekniikka / Johdatus tekoälyyn
Janne Kapela, asiantuntija, SeAMK Tekniikka / VR/AR/AI-aiheiset terveiset
Minna Haasio, kehittämispäällikkö, Sedu Opinlakeus-palvelut / VR/AR/AI-aiheiset terveiset
Laura Luomanen-Jaakkola, Google for Education sekä etäyhteydellä: Sumanta Saha, Customer Engineer, Google / Tekoälyn ja tiedolla johtamisen mahdollisuudet oppilaitoksissa

 

YouTube-video 2/2:

Petri Räsänen, kehittämispäällikkö, Työ- ja elinkeinoministeriö / Tekoälyaika – tuloksista jatkotoimiin
Pete Stockley, erityisasiantuntija, OMNIA / Etäyhteydellä: AR-toteutusta ammatillisessa koulutuksessa (MrAmis-hanke)
Tommi Teronen, Design Lead, Teatime Research / VR tuotannot – lisäarvoa eri toimialoille
Antti Salminen, Senior advisor, Business Finland, Startup Companies / Mitä on virtuaalinen ja sekoitettu todellisuus nyt? Miten Business Finland tukee alan suomalaisia yrityksiä?
Olli Korpi, Sovelluskehittäjä, Valakia Interactive Oy / Virtuaalitodellisuus markkinoinnissa

Tietotoriesityksiä päivässä olivat pitämässä:

Antti Kuusisto, Valakia Interactive Oy / Danfoss koulutusympäristö ja Vaasan Sähkön VR-elämys
Antti Martikainen, VMP Oyj (toteuttaja: Virtual Dawn) / Tiskilinjasto VR
Hannu Ylinen, SeAMK / Auto- ja työkoneala: Ponsse VR-oppimisympäristö
Jaana Vainionpää ja Jouko Lakaniemi, SeAMK / Etelä-Pohjanmaan hyteAI -hanke
Janne Kapela, Aleksi Frimodig ja Tapio Hellman, SeAMK / Mobiili VR/AR -hanke
Krista Lahtinen, Sedu / Varastoala VR (DigiVirtu -hanke)
Lauri Perämäki, ZOAN Oy / Virtuaalinen Helsinki
Marja-Terttu Viitala, Sedu / Zora NAO -robotti “Sulo”
Minna Haasio, Sedu / STEAM – Pelillisyys opettajien täydennyskoulutuksessa
Risto Korhonen, IlonaIT / ClassVR-luokkaratkaisu

 

Matti Mäkelä, suunnittelija, SeAMK
Hanna-Maija Rantamäki, Sedu / Opinlakeuspalvelut

videoiden kuvaus + editointi:
Mikko Parkkonen
, SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri