SEAMK Podcast: Koska kokemusasiantuntijasta tulee lastensuojelun ammattilainen? - PerheYhdessä-hanke
Jaksossa lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja kokemusasiantuntija jatkavat keskustelua lastensuojelun kokemusasiantuntijuudesta nousevana tehtävänkuvana perheiden palveluissa.
Jingle
[Fanny]
Tervetuloa viettämään hetki Perhe Yhdessä-hankkeen podcastin parissa. Minä olen Fanny Nortamo, hankkeen asiantuntijana työskentelen ja juonnan tämän päivän keskustelua. Ennen kuin me aloitamme keskustelua päivän vieraiden kanssa, niin kerron hieman taustatietoa tästä meidän hankkeestamme ja sen pääteemoista.
Perhe Yhdessä-hanke on Euroopan unionin osarahoittama lastensuojelun kehittämishanke, jossa pureudutaan erityisesti lastensuojelun perheen jälleen yhdistämisen ja kokemusten toimijuuden teemaan. Perhe Yhdessä toimii Etelä-Pohjanmaan alueella ja ollaan tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueen sekä yksityisten lastensuojelun palvelutuottajien kanssa. Tänään me jatkamme keskustelua lastensuojelun kokemusasiantuntijuudesta.
Tämä on toinen podcast-jakso siitä teemasta. Aikaisemmassa jaksossa keskustelimme lastensuojelun kokemusasiantuntijuuden nykytilanteesta Etelä-Pohjanmaan alueella ja tässä jaksossa suunnataan ajatusta tulevaan kehittävällä otteella. Kokemusasiantuntijuus lastensuojelussa on hyvinkin monipuolinen niin käsitteenä kuin tehtävänä ja kattaa kaiken vauvasta vaariin ja kehittäjäryhmistä sinne ihan asiakastyöhön, mutta tässä podcastissa keskitytään erityisesti siihen asiakastyöhön.
Mun kanssa keskustelua jatkaa lastensuojelun sosiaalityöntekijä sekä lastensuojelun kokemuskumppani. Voitte vielä esitellä itsenne uusille kuulijoille.
[Hanna]
Mä oon Hanna Mansikkaviita. Mä oon lastensuojelun kokemuskumppani. Mä oon nepsyperheen nepsyäiti ja tämä nepsyily näkyy vahvasti meidän perheessämme päivittäin ja lastensuojelun asiakasvanhemmuudesta on kokemusta yli 20 vuoden ajalta.
[Fanny]
Kiitos ja sitten meillä on täällä studiossa.
[Merika]
Täällä studiossa on sosiaalityöntekijä Merika Penttinen ja virka on lastensuojelussa ja löytyy kokemusta myös lapsiperheiden sosiaalityöstä ja yhteensä kahdeksan vuoden ajan oon toiminut sosiaalityöntekijänä ja tässä matkalla sitten kokemusasiantuntijuutta myös hyödyntänyt näissä sosiaalityön prosesseissa.
[Fanny]
Asiantuntijat ovat siis paikalla. Lähdetään heti keskusteluun. Me ollaan aikaisemmassa jaksossa puhuttu paljon kokemusasiantuntijuuden kiistattomista hyödyistä ja siitä, kuinka sitä tulisi lastensuojelussa hyödyntää entistäkin enemmän. Mitä ajattelette, hyödyntääkö sitä kokemusasiantuntijuutta riittävästi ja jos ei, joka ehkä oletukseni on, niin miten sitä voitaisiin lisätä?
[Merika]
Mä oon sitä mieltä, että emme osaa hyödyntää riittävästi. Mä tykkään siitä, että Etelä-Pohjanmaalla tämä on otettu asiaksi ja se mun mielestä näkyy ja kuuluu, että tästä puhutaan yhä enemmän, mutta kyllä kun mä tuolla sosiaalityön ringeissä pyörin, niin kyllä se pikkusen vähemmälle huomiolle edelleen jää.
Sitä pitää muistaa nostaa esille, että se ei ole vielä meidän rakenteisiimme juurtunut. Se on erillinen asia, mistä pitää muistuttaa tai mikä tulee yhtäkkiä, vaikka tiimillä mieleen, että entä se kokemusasiantuntijuus, voisiko sitä tässä hyödyntää. Pitää palauttaa vielä muistista, että tämmöinenkin hyvä juttu meillä olisi.
[Hanna]
Kyllä. Ihan samaa mieltä, että enemmänkin meitä voisi hyödyntää todellakin, että meistä tulisi enemmän normi kuin poikkeus. Me olemme hyvin monikäyttöisiä, kelvollisia monenmoiseen työskentelyyn.
Melkein vaan mielikuvitus on rajana, mihin meitä voi hyödyntää. Ei ole tullut vielä semmoista työtehtävää vastaan, mitä en kuvittelisi, että voisin tehdä. Joo.
[Fanny]
No mitä teidän konkreettiset keinot olisi siihen, että miten me saataisiin sitä kokemusasiantuntijuutta sitten pysymään siellä mielissä ja jotenkin matalakin yksi mahdollisuuksia myös sen hyödyntämiseen?
[Merika]
No mä ajattelen, että onko tämä vähän tylsä ja itsestään selvä asia sanoa ääneen, mutta kyllä tänne organisaatioon pitäisi se sisälle rakentaa. Mun mielestä se lähtee siitä, että tuolla johtotasolla siihen jotenkin kiinnitetään huomiota, siihen annetaan lupa, sitä kehitetään ja sitä tuodaan ylhäältä alaskin päin sillä tavalla, että hei tämä on se tapa, millä me teemme täällä töitä. Niin mä ajattelen, että sillä tavalla se alkaa juurtua niihin rakenteisiin, mistä mä näköjään tykkään tässä kauheasti puhua, mutta mikä on tärkeää.
[Hanna]
Kyllä, just sitä, että meistä tulisi se normi ja se, että kehottaisin tai toivoisin sillä tavalla, että nimenomaan kokeiltaisiin ja kokeiltaisiin uudestaan ja vielä uudestaankin. Koska joka ikinen työtehtävä on kumminkin ihan erilainen, joka ikinen tilanne on erilainen, perhe, kaikki asiat vaikuttavat ja se, että minkämoinen kokemusasiantuntija mihinkäkin tehtävään päätyy, niin kaikilla on merkitystä siihen, että mikä se lopputulos on.
Aina ei välttämättä kaikki mene maaliin. Ei me pitää taikureita olla. Emme me pysty pelastamaan maailmaa joka kantilta. Ehkä pieniä asioita sieltä sun täältä, mutta se, että jos tulee sellainen yksi huono kokemus, että ei toi nyt pelastanutkaan tuota perhettä tuosta noin tai ei tultu nyt hullua hurskaammaksi tästä hommasta, niin ettei silti vielä luovuta siihen, että en ota sitten enää ikinä kokemusasiantuntijaa. Nämä ovat ihan turhia tyyppejä, mitä näillä täällä tekee.
Mieluummin kokeilla yhä uudestaan ja uudestaan erilaisissa tilanteissa eri ihmisiä. Meitä on muitakin kuin minä. Ja näkisi miten se sopii omaan työskentelyyn. Varsinkin, jos sieltä löytyy joku sellainen kokemusasiantuntija, joka sopii just jonkun tietyn työntekijän kanssa, että on samanhenkinen tai jotain, että se yhteistyö niiden välillä sujuu ja sitten tulee yhteistyömeininkiä jo pelkästään siihen ja sitten sinne asiakkaalle päin.
Se, että tulisi sitä kokemusta sille työntekijällekin siitä, että minkälaista se voi olla. Eihän sitä kukaan ylempi taho tuolta voi yhtäkkiä sanoa, että kaikki käyttää nyt kokemusasiantuntijat. Mutta se, että annetaan meille se mahdollisuus siihen näyttää, että mihinkä me pystytään tai mihinkä me voidaan pystyä, ei se aina ole automaattista, että me pystymme, koska ikinähän niistä tilanteista ei voi etukäteen tietää, että minkämoisia ne on, mitä niistä tapahtuu, minkämoisia asioita sieltä tulee esiin sitä rataa, kun sitä työtä tehdään. Kaikki tilanteet ovat hyvin sellaisia arkoja, että siinä on mahdollisuus onnistua, mutta siinä on myös mahdollisuus, että ei onnistuta.
[Fanny]
Joo, mun mielestä ehkä tuohon onnistumiseen tarvittaisiin sellaisia välimuotoja.
Tätä samaa on havainnoitu meidän jälleen yhdistämisprosessissa. Se on hyvinkin tavoitteellinen, sillä tavalla, että jälleen yhdistämisprosessin päätteeksi kotiin palaaminen olisi mahdollisimman mahdollista. Mutta se ei tarkoita, että se yksi kerta riittäisi tai yksi prosessin läpikäyminen riittäisi, vaan että jokaisella niillä kierroksella on merkitys, ja ehkä sitten viidennellä kerralla päästään sinne kotiin päin. Ja mä käyttänen tätä samaa soveltaa myös tässä kokemusasiantuntijuudessa, että toki meillä täytyy olla työskentelylle tavoitteet, mutta hyvin monet asiat vaikuttavat siihen, onko ne tavoitteet alkuaikaan realistisia ja mitä siinä välissä tapahtuu, kun niitä kohti mennään. Jotenkin laajentaa sitä ulottuvuutta siihen, että mitä kaikkea muuta me hyödyttiin tästä työskentelystä, vaikka ei päästykään johonkin tavoitteeseen, ja toki sitten juhlia niitä hetkiä, kun päästään niihin tavoitteisiin.
Joo, ehkä nyt hankkeen ja tämmöisen kehittämistyön näkökulmasta, miten kokemusasiantuntijuutta voitaisiin lisätä. Meillä on ainakin ollut tämmöinen salainen tai vähemmän salainen agenda, että kaikissa meidän tilaisuuksissamme, tapahtumissa, työpajoissa on kokemusasiantuntijat mukana.
Lähes jokaisessa oikeastaan. Sillä tavalla, että vaikka tilaisuuden teemana ei olisi kokemusasiantuntijuus, niin siellä ne kokemusasiantuntijat kuitenkin ovat paikalla ja heitä on yleensä aina enemmän kuin yksi. Ja sillä tavalla sitten työntekijät, esihenkilöt, kaikki muut osallistujat altistuvat kokemusasiantuntijuudelle, ja saavat semmoisen matalan kynnyksen mahdollisuuden jotenkin verkostoitua ja tavata ja totutella siihen työskentelyyn, jotta sitten olisi helpompi ottaa myös siihen asiakkuuteen mukaan, jossa varmasti se kynnys on suurempi, koska vastuukin on.
No sitten tämmöinen aika kinkkinen kysymys. Missä menee kokemusasiantuntijan ja ammattihenkilön tarjoaman tuen raja? Onko näissä rooleissa epäselvyyttä asiakkaille tai muille toimijoille? Mitä ajattelette?
[Hanna]
Niin, se raja on varmaan sinänsä hyvin häilyvä juuri sillä, että kun ei ole sitä tietämystä yleisellä tasolla, että mihin vaikkei meitä voi hyödyntää, niin ei voi tietenkään myös tietää, mitä kaikkea meiltä voi odottaa.
Me olemme ihmisiä ja me olemme sillä tavalla ammattilaisia, että meillä on se koulutus siellä, mutta sitten taas kumminkin se lopullinen vastuu on siellä työntekijällä eikä meillä. Tietenkin mekin tehdään vastuullista työtä, kun me yritetään edistää perheen asiaa, mutta lopullinen päätösvalta ja sellainen, niin se on siellä työntekijällä.
[Merika]
Mä jotenkin samalla lailla olen tätä ajatellut ja miettinyt, että se on varmaan aika selkeä näin sosiaalityöntekijän näkökulmasta ne roolien erot, että sosiaalityöntekijällä on se surullisen kuuluisa valta päättää lapsen asioista ja yrittää tehdä lapsen edunmukaisia ratkaisuja, niin se on hyvin selkeä.
Sitten mä lähdin miettimään esimerkiksi perhetyöntekijä tai tukihenkilö ja kokemusasiantuntija, niin siinähän ne hämärtyvät vielä enemmän, mutta silti me jotenkin siihen prosessista vastuussa oleva työntekijä, onko se kuitenkin vielä eri perhetyöntekijä ja kokemusasiantuntija esimerkiksi, että heillä on se perhetyön prosessi, siinä on tietyt tavoitteet, mitä sosiaalityöntekijä asettaa yhdessä perheen kanssa toivottavasti. Mutta tämä on siis tosi vaikea kysymys. Mä en tiedä, onko tähän oikeita vastausta.
[Hanna]
Niin, ja varmaan se paljon riippuu myös siitä, että minkä muodon ihminen se on se kokemusasiantuntija, että minkä muoisilla otteilla se lähtee mitäkin asiakastyötä tekemään. Onko se sellaista puhepainotteista, että istutaan pöydän ääressä ja jutellaan asioista ja tunteista ja tilanteista vai onko se enemmän sellaista aina tilanteesta riippuen, että jos on sellainen selkeä, että asiakas hyötyy siitä, että lähdetään nyt vaikka lenkille tai jotain, että siinä on jotain toiminnallista, niin sitten voi olla, että lähdetään sinne lenkille tai tehdään jotain muuta, vaikka haravoidaan tai jotain, mitä tilanne vaatii. Me olemme sellaisia muovautujia tilanteen mukaan paremmin.
Perhetyö on sellaista, siinä on mun näkökulmasta selkeästi erilaiset tavoitteet, vähän konkreettisemmat tavoitteet. Kokemusasiantuntijoilla ne on ehkä vähän sellaisia ympäripyöreämpiä, että jos nyt vaan saadaan asia oikeaan suuntaan, niin se on jo riemuvoitto. Tai jos saadaan pidettyä tilanne sillä tasolla, että se ei ainakaan mene pahempaan päin tai jotain, niin se on jo riemuvoitto.
[Fanny]
Joo, tosi mielenkiintoista keskustelua. Ja ehkä jotenkin jään siihen, että sosiaalityöntekijän rooli on hyvinkin kiistaton ja päätösvalta lepää siellä suurimmalta osalta. Niin siinä on ihan selkeä sellainen vallan rakenne.
Ja sitten kun viittasit niihin perheohjaajiin ja perhetyöntekijöihin, niin heidänkin valta muodostuu ehkä asiakkaan silmin, sillä tavalla, että heillä on valta vaikuttaa siihen sosiaalityöntekijään. Ja uskotaan, että asiantuntijat luottavat aina toisiinsa enemmän kuin asiakkaaseen. Ja sitten minulle tuleekin sellainen pohdinta mieleen, että kun puhutaan kokemusasiantuntijuudesta oikeastaan jopa kriittisenä osana yhteistyötä, joka mahdollistaa sen yhteistyön, niin puhutaan, että kokemusasiantuntijalla ja asiakkaalla on usein syvempi suhde kuin ammattilaisella ja asiakkaalla.
Ja sitten kuulen myös sitä, että kokemusasiantuntija saa usein enemmän tietoa asiakassuhteesta kuin työntekijä. Niin kyllä semmoinen pieni vastuun epätasapainoistumisen pelko asettuu minuun. Mutta se on varmasti sitten semmoinen, mitä lievennetään sillä, että nämä tehtävän kuvat ja roolit ovat selkeät ja ne on etukäteen kommunikoitu. Mutta ehkä nyt vielä viimeisen tämmöisen tästä aiheesta kinkkisen kysymyksen esitän, että kun kokemusasiantuntijuuden ammatillisuus alati kasvaa ja vahvistuu, meillä luodaan rakenteita, jossa kokemustaustaiset tekevät vaativaa lastensuojelutyötä ja heiltä vaaditaan koulutuksia. Heidän osaamisensa kehittyy, he oppivat lainsäädännöstä, menetelmistä ja käsittelevät hyvinkin syvällisesti myös jotenkin omaa kokemustaan, kuten vaikka esimerkiksi psykoterapeutit, joiden koulutuksessa oma psykoterapiaprosessi on pakollinen osa. Niin kuinka kauan me voimme mieltää kokemusasiantuntijat ammattilaisista erilliseksi, kun me puhutaan aina kokemusasiantuntijoista ja sitten niistä ammattilaisista? Onko tämmöinen jaottelu reilua ja mitä sitten tämmöinen ammatillistuminen merkitsee sen vertaisuuden kokemuksen näkökulmasta?
[Merika]
Nyt heitit pahan, todella pahan. Yritän kasata ajatuksia.
[Hanna]
Joo vähän sama juttu toi on aika iso kysymys ja ainakin mulle näin omalla kohdalla se on ihan selkeä se raja, että pidän itseäni vielä aika kaukana ammattilaisesta, että mä oon syyskuusta asti kuitenkin vasta tehnyt näitä hommia. Sillä tavoin aika vähäisellä kokemuksella tästä työstä.
Mutta silti kumminkin jotenkin on tullut sitä itseluottamusta ja itsevarmuutta tähän asiaan, sillä lailla, että yhdelläkään työtehtävällä en ole tuntenut olevani turha, että on selkeästi tuntenut olevani hyödyksi joka paikassa, mihinkä olen mennyt. Niin kumminkin pidän sen verran itseäni arvossa tässä työssä, että en nyt ihan mitätönkään täällä ole.
Mutta sitten just se, että onhan siinä nyt ihan vissi ero koulutuksessa esimerkiksi, että lähdetään ihan sosiaalityöntekijäksi. Niin siinä on aika iso hypähdys parin kuukauden koulutuksesta parin vuoden koulutukseen, mitä se mahtaa kestää. Viisi vuotta? Oho.
Kyllä siellä tietämyksessä on aika iso ero, että musta ei välttämättä olisi ihan kylmiltään siihen hommaan. Eikä välttämättä muutenkaan sillä lailla, että en koe sitä mun omaksi kutsumukseksi. Mielestäni tämä on ainakin tässä kohtaa minulle ihan hyvä paikka ja tilanne olla tässä hommassa.
Mutta se, että jos minä tästä, vaikka hommaan lisää tämmöisiä pikkukoulutuksia itselleni ja näin poispäin, että tulee vähän sitä ammattimaisuutta lisää, niin en tiedä missä kohtaa se menisi sillä tavalla, että minä en enää pitäisi itseäni niinkään vertaisena asiakkaitten kanssa, koska minä rupean olemaan se ammattilainen, mihinkään ei ole enää sitä tarttumapintaa asiakkaitten kanssa, koska se vertaisuus on se idea tässä. Minä olen siellä tavallisen tallaajan tasolla ja työntekijät ovat vähän niin kuin rumasti sanottuna niiden yläpuolella, mutta siis niinhän niiden täytyykin olla, koska niiden pitää kumminkin välillä tehdä myös niitä vaikeita ja kipeitä päätöksiä. Jos ne ajattelisivat pelkällä tuntemuksella tai omalla kokemuksella, niin eihän ne välttämättä pystyisi tekemään niitä joskus tarpeellisia ja todella tärkeitä ja olennaisia päätöksiä.
Siinä varmaan on myös semmoinen aika iso ero.
[Fanny]
Joo, väistämättä tuo koulutus tulee kyllä kysymyksesi ja toki sitten ihan sosiaalialan ammattihenkilön lakikin. Toisaalta kokemusasiantuntijoilta edellytetään, että he noudattavat sitä lainsäädäntöä ja muutakin sosiaalialan lainsäädäntöä. He ovat salassapitovelvollisia, he ovat ilmoitusvelvollisia ja heidän tulee kohdata asiakkaat samalla tavalla kuin ammattilaisetkin kohtaavat. Ja siihen päälle sitten vielä bonuksena se vertaisuus. Mitä tämä Merika sussa herättää? Tämä oli jotenkin aika iso pohdinta myös itselleni.
[Merika]
Kyllä ja minä lähdin tätä miettimään sitä kautta, että meidän ammattilaisten pitää sitten pysähtyä miettimään sitä, ja tunnistaa ehkä se koulutuksen ero ja sitten myös se, että mitä me lähdemme vaatimaan kokemusasiantuntijoilta. Siinä on ehkä meillä se rooli, että ei lähdetä olettamaan tai vaatimaan sellaisia asioita, mitä ehkä mielletään tai ajatellaan ammattihenkilön rooliin kuuluvaksi. Tätä kautta minä yritin tätä pohtia ja minä miellän kokemusasiantuntijuuden vielä ihan omaksi alueekseen, joka täydentää ehkä nyt tätä sosiaalityön palveluvalikkoa.
Koska minä en koe, että minä myönnän kokemusasiantuntijapalvelua, vaan minä järjestän tai hankin sitä asiakkaalle. Mutta minä koen, että minä sosiaalityöntekijänä myönnän, vaikka tukihenkilötyöskentelyä tai perhetyöntyöskentelyä. Minä jotenkin näen ehkä erot vielä tällä tavalla.
Minun mielestäni tuo Hannan pohdinta siitä, että missä kohtaa se vertaisuus katoaa, jos kouluttautuu lisää ja katoaako se koskaan kuitenkaan todella. Koska sitten minä mietin, että joo, sosiaalityöntekijänä näen vallankäyttäjän roolista. Minä pystyn ehkä tunnistamaan niitä hetkiä, joissa minä olen kuitenkin ollut asiakkaan kanssa myös vertainen.
Joissakin hetkissä, en kokoaikaisesti. Minusta siihen ei pystytä tässä ammattilainen asiakassuhteessa kokoaikaisesti. Sinä et voi olla vertainen, mutta sinä pystyt hetkittäin olla ja asettua niissä kohtaamisissa sellaisiinkin hetkiin.
Tämä on todella mielenkiintoista, vaikka seurata Hannan matkaa, että jos hän kouluttautuu lisää ja haluaisi joskus kuulla, että tunnistatko sinä sen hetken, missä sinä muuttuisit, vaikka ammattilaiseksi. Tämä on todella mielenkiintoista. Tähän voisi pyöritellä, vaikka mistä näkökulmasta, mutta minulla heräsi tällaisia mietteitä.
[Hanna]
Se oli kyllä hyvä kysymys. Heti suoriltaan tulee sellainen fiilis, että en minä halua edes sellaista. Minusta tulisi niin ammattilainen, että minä en olisi enää tällä samalla tasolla.
Tämä tuntuu tällä hetkellä ainakin sellaiselta, mikä on minun juttu. Minä en halua pilata sitä sillä, että minusta tulee ammattilainen.
[Merika]
Ymmärrän.
[Hanna]
Minä huomaan kyllä sen, että meillä on ihan kirkuva pula niin kuin siis kokemusasiantuntijoille tuolla asiakkaiden keskuudessa. Esimerkiksi joskus, minä en nyt tiedä kuinka kauan aikaa kokemusasiantuntijoita on asiakastyöskentelystä tällä päin hyödynnetty, mutta oman historian aikana olisin varmasti ilomielen kanssa ottanut tällaista vastaan, jos sitä olisi ollut tarjolla.
Mutta tuossa rupesin miettimään sitä, että on tullut joskus pohdiskeltua sitä, että jos ammattilainen, niin kuin nyt vaikka työntekijä, että jos sieltä rupeaa vaikka asiakkaalle avaamaan sitä omaa taustansa, koska ihmisiä, työntekijätkin on. Heilläkin on ne omat tarinansa ja omat asiansa ja myös omat ongelmansa, mitä ei välttämättä aina siinä asiakastyössä tuo esiin, niin sitten siitä herää helposti sekin ajatus, että jos työntekijä avaa asiakkaalle sitä omaa taustansa, että minullakin on tästä asiasta kokemusta, että tiedän miltä sinusta tuntuu, niin syökö se sen työntekijän auktoriteettia tai päätösvaltaa tai kunnioitusta tai jotain, jos se avaa asiakkaalle, että minäkin olen tavallinen ihminen.
Onko se työntekemisen kannalta haitallista? Toisaaltahan se olisi ihanteellista, että kaikki pystyisivät olla siellä samalla viivalla niin asiakkaat kuin työntekijätkin, mutta toisaalta voiko se tehdä sitä työtä enää niin tehokkaasti, jos se on inhimillisempi?
[Fanny]
Hyvää pohdintaa. Ehkä menee semmoisen ammatillisuuden kastiin, mitä uskon, että kokemusasiantuntijatkin kyllä harjoittavat, että he eivät avaa koko elämän kokemustaan silloin, kun työskentelevät asiakkaan kanssa, vaan niitä osia, jotka hyödyttävät asiakasta. Sitten ehkä siitä semmoisesta auktoriteettiasemasta ja sen purkamisesta, niin voisihan silleen joskus välillä olla ihan paikkansakin, mutta tosiaan hyvinkin ammatillisella tavalla.
Ehkä noita negatiivisia seurauksia, mitä luettelit, niin minulle tuli mieleen semmoinen turvallisuuden tuntu, että mehän haemme ammattiapua sen takia, että me uskomme, että siellä on nimenomaan ammattilainen oppinut, kokenut. Ja usein siihen liittyy myös semmoisia odotuksia, joita ei välttämättä voida täyttää. Ja ehkä sitten siinä asiakkuuden varsinkin alussa ammattilaisen oman kokemustaustan tuominen esiin voi aiheuttaa turvattomuudenkin tuntua, jos se kovin poikkeaa siitä, minkälaiset ne odotukset on ollut, kun siihen työskentelyyn on tullut.
Mä ehkä mietin, että miten se kokemusasiantuntijuus teidän mielestä muuttaa työyhteisön kulttuuria. Voitte puhua toki omasta kokemuksestanne, mutta voidaan myös lähteä sinne tulevaisuuteen. Jos meillä olisi työyhteisöissä kiinteänä osana kokemusasiantuntijoita, osana lastensuojelun työskentelyä, niin miten se muuttaisi työyhteisön kulttuuriin?
[Hanna]
No mulla on sen verran vähän vasta kokemusta tästä, että mähän olen vasta nähnyt semmoisen pienen pilkahduksen esiripun taakse. Mä en oikein osaa vielä sanoa siihen, että miten se näkyy tai miten se tulee näkymään siellä työyhteisössä. Mähän en kokemusasiantuntijana, niin mulla ei ole mitään varsinaista työpaikkaa, missä mä kävisin, tai ei ole mitään työporukkaa, mitä mä näkisin säännöllisesti. On tietenkin näitä henkilöitä, kenen kanssa tehdään töitä, mutta ei ole semmoista työyhteisömeininkiä samalla lailla kuin se, että ollaan jossain, vaikka kaupassa töissä, niin ne työtekijät tietenkin käy siellä kaupassa ja tekee sitä työtänsä siellä ja näkee toisiansa ja tulee siitä semmoinen tapahtuma, kun käydään siellä töissä.
Tässä istuskelen kotona ja odottelen, että puhelin soi tai sähköposti kilahtaa. Sitten mulle on paikka ja aika, mihinkä mä menen. Se on sellaista sillain vähemmän työssä käymistä.
[Fanny]
Freelanceukselta kuulostaa. Jos sille joku verrokki pitäisi tulla sulle kertomalle. Merika, sulla on työyhteisö, tiimi. Mitä sä ajattelet, jos siellä olisikin kokemusasiantuntija ihan kiinteänä osana työyhteisöä? Tai ylipäänsä, jos teidän tiimissä kaikki työskentelijät olisivat jollain tavalla kokemusasiantuntijuuden parissa, niin miten se voisi muuttaa teidän työyhteisön kulttuuri?
[Merika]
Tämä on kiva kysymys myös. Mä innostun näistä kaikista ja tykkään haaveilla ja unelmoida. Mä näen tässä vain positiivisia asioita, miten se vaikuttaisi meidän työyhteisöömme, ja ajattelen ehkä vielä enemmän asiakkaan näkökulmasta positiivisia asioita. Mä olen kyllä vahvasti sitä mieltä ja toivoisin ehkä sellaista valta-asetelmien pehmenemistä jossain määrin, että ei ollakaan niin irrallaan sosiaalityöntekijät ja asiakasperhe.
Vaan että se olisikin aidosti yhteinen prosessi. Ehkä pitkäkin sellainen. Niin siinä aidosti yhdessä ihmeteltäisiin asioita, ja mä näen, että kokemusasiantuntijat toisi, vaikka tiimeihin sen tiedon, että miltä tietyt prosessit tuntuvat asiakkaista. Mitä tunteita herää. Mitä siellä voi lähteä hyrräämään asiakkaan päässä, kun sosiaalityöntekijä sanoo jonkun tietyn ammattislangin sanan, ja sitä ei auki puhutakaan. Perustuisiko kohtaamiset jotenkin enemmän siihen asiakkaan kokemuksiin, että pystyttäisikö me suunnitella niitä eri tavalla.
Ja sellainen kokemustiedon hyödyntäminen meidänkin käytäntöjen kehittämisessä. Nousisiko se sieltä vahvemmin rinnalle. Mikä nyt mun mielestä itsestäänselvästi pitäisi olla näin, koska meillä on kohderyhmä, joka tietää miltä nämä meidän prosessit tuntuu.
En minä sosiaalityöntekijänä välttämättä tiedä, ellei mulla ole sitä omakohtaista kokemusta. Niin ketä muuta me kuuntelisimme, kuin kokemusasiantuntijoita ja meidän asiakkaitamme, kun me suunnittelemme näitä prosesseja. Tämä on tämmöinen mun haave, että mentäisikö sitä kohti.
[Hanna]
Mun korvaan tämä kuulostaa ihan just sitä, mitä tuli tuossa aikaisemminkin mainittua ykkösjaksossa. Että tuki myös sinne ammattilaisen, että me ei oltaisiin ihan vain pelkästään asiakasta varten, vaan myös työntekijöitä varten.
[Fanny]
Ehdottomasti. Ihania tulevaisuuden kuvia.
Ja ehkä jatkankin vielä sillä, että miltä tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus näyttää teidän mielestä. Jos saisitte nyt taikasauvalla tulevaisuuden määrittää, niin minkälaista se olisi?
[Hanna]
Runsasta. Se olisi varmaan, ja semmoista yleistä, että se ei olisi mikään tarkoin varjeltu salaisuus, mitä vain livautetaan tiskin alta harvoille ja valituille, vaan semmoinen yleinen käytäntö.
[Merika]
Kyllä, juuri niin, että se olisi jotenkin helposti saatavilla ja sitä käytettäisiin, eikä sitä tarvitsisi enää ehkä miettiä niin paljon, vaan se olisi sisäänrakennettu. Kokemuskokemusasiantuntijuus kuuluu tähän lastensuojelun prosesseihin esimerkiksi. Ja jos oikein villiksi mennään, niin toivoisin, että vaikka tuolla omalla työpisteellä olisi kokemusasiantuntija, jonka voisi vaikka lennosta ottaa mukaan, että hei, nyt on tämmöinen äkillinen kriisitilanne, jossa jo sosiaalityöntekijänä minä kannan vastuun siitä. Mutta voisiko kokemusasiantuntija lähteä työpariksi, että hei, sä tiedät, miltä ehkä tämä tilanne on tuntunut, niin lähdetkö mukaan?
[Hanna]
Voin lähteä.
[Fanny]
Seuraava keikka on siis sovittu.
Sieltä Merika soittelee Hannalle. Etelä-Pohjanmaallahan on pitkät perinteet kokemusasiantuntijuudesta tuolla terveydenhuollon puolella. Ja meillä on tietysti myös paljon ihan kansallisestikin järjestöistä esimerkkejä, missä tämä työyhteisöihin liittyminen ja työntekijyyskin toteutuu.
Tuossa Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon mallissa minua ehkä kiinnostaa. Se, miten he ovat sijoittaneet toimipisteensä sinne, missä asiakkaat ja työntekijät ovat. Eli tuolta M-talolta löytyy se kokemusasiantuntijoiden kohtaamispaikka. Ja siellä kokemusasiantuntijakoordinaattorikin työskentelevät.
Mielestäni tällainen välittömän yhteyteen sijoittaminenkin on yksi teko kohti sitä kokemusasiantuntijuuden vakinaistumista. Mä lähdin ehkä mun pohdinnoissa vielä hyvin paljon pidemmälle tulevaisuuteen tämmöiseen villiin radikaaliin pohdintaan
En tiedä, onko tämä toivottavaa tai oikein tai hyvin tai muuta, mutta mulle tuli semmoinen ajatus mieleen, että onko kokemusasiantuntijuus vaihe. Onko se jotain, mitä me tällä hetkellä tarvitaan, koska ne vallanrakenteet ja stigmaennakkoluulot, häpeä, mikä meille liittyy lastensuojelun asiakkuuteen, on jotenkin niin tiukassa, että me tarvitsemme niitä kokemusasiantuntijoita siihen sillanrakentajiksi, nimenomaan sillä sosiaalityöstä hyvin erillisillä nimikkeillä. Onko meillä jatkossa sitten niitä kokemustaustaisia työntekijöitä, joilla on ihan samanlaiset jotkut lastensuojelun nimikkeet.
Hekin ovat perheohjaajia tai joku ihan uusi nimitys, jota nyt en vielä tiedä, kun olen kaukana tulevaisuudessa. Tuleeko meillä lastensuojelusta semmoinen inhimillinen, kokeva, eläväinen, semmoinen supertiimi, missä erilaisilla taustoilla työskentelevät, tekevät erilaisia tehtäviä ja kokemusasiantuntijuus ja vertaisuus säilyy siellä lastensuojelun palveluissa, mutta se ei välttämättä ole erillistä siitä ammatillisuudesta, ammattihenkilöisyydestä ja muusta tällaisesta. Tämä oli tämmöinen villiajatus, joka mulle tuli, että onko nyt hetki, kun me tarvitsemme niitä erityisiä asiantuntijoita, joilla se kokemus on, jotta me jotenkin herätään.
[Hanna]
Se oli hyvä kysymys. Mielestäni olen siinä mielessä samoissa toiveissa, että toivoisin, että suuria muutoksia tulisi tapahtumaan ylipäätään tähän koko rakenteeseen ja koko systeemiin, ihan kaikkeen. Koska onhan tämä aika kauan aikaa ollut tällainen kuin se on nyt, ja maailma on kuitenkin muuttunut tosi paljon, niin pitäisi muuttua mukana.
Se voi hyvin olla mahdollista, että kokemusasiantuntija tässä kohtaa on vain vaihe. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kyllä olen itse sitä mieltä ja paljon olen monesta suunnasta kuullut tällaista toivetta ja haaveilua, että muutoksia pitäisi tapahtua.
[Merika]
Ja sanotaan näin, että olisin hyvin iloinen, jos tulevaisuus näyttäisi lastensuojelussa sun kuvaamalta. Mielestäni ilolla sitä kohti, toivottavasti. Tai ainakin sinne päin pikkuisen.
[Fanny]
Ihanaa, että sen vahvistusta tämän podcastin aikana syntyneelle hyvinkin keskeneräiselle ajatukselle, että nyt kuulijat siellä jotenkin miellät tätä meidän visioksemme tai tavoitteeksi. Vaan tämä oli ensimmäinen ajatus kohti jotain toisenlaista todellisuutta.
Joo, mielenkiintoisia tulevaisuuksia me on nyt ehkä saatu maalattua ja sitten myös niitä tämän hetken, osa oli toki isoja tavoitteita ja semmoisia, mitä tulisi tehdä, mutta mielestäni aika pienestäkin on kiinni just sen mukaan kutsuminen ja jotenkin muistaminen niissä hetkissä, että voisiko kokemusasiantuntijuudesta olla tässäkin tehtävässä jotain hyötyä. Ehkä lohdutuksen sanana myös semmoinen, että muutos ei vaadi sitä, että kaikki lähtevät mukaan, vaan se vaatii sitä, että pieni joukko aktiivisia osallistujia toimii ja vaikuttaa ja tekee, jonka jälkeen myös se muu joukko seuraa mukana ja osa tippuu kyydistä sitten, jos muutosta liikaa vastustavat. Se on ihan normaali semmoinen kehityskulku asioille.
Mutta koska tulevaisuus ei ole vain sellaista, mikä tapahtuu, vaan se tehdään, ehkä Sitraa nyt tässä lainaan, niin haluaisin kuulla teiltä tulevaisuuden tekoja tämmöisinä loppukaneetteina. Mitä sinä teet tässä todellisuudessa ajassa ja vaikka jo tänään, jotta kokemusasiantuntijuus vahvistuu?
[Hanna]
Omalta osaltani voin ainakin sanoa, että teitä ajattelin jatkossakin vastaanottaa. Ja ehkä aina kun tilaisuus tulee, niin mainitaan, mitä teen ja miksi teen ja mistä meitä saa työhön mukaan.
[Merika]
Minä ajattelin, no tänään semmoinen konkreettinen asia tuli mieleen yksi ihana perhe, johonka en ole vielä kokemusasiantuntijoista puhunutkaan, että voisiko hyödyntää. Ja huomenna jatkan tätä innokasta työtä siinä mielessä, että meillä on tiimiä, niin ajattelin tuulettaa näitä positiivisia kokemuksia ja muistaa mainita, että oletko miettinyt kokemusasiantuntijan hyödyntämistä.
[Fanny]
Ihania tulevaisuuden tekijöitä täällä meillä. Minä lupaan olla olematta hiljaa. Eli siis puhun kaikille, jotka vaan suostuvat kuuntelemaan ja myös niille, jotka eivät välttämättä suostu tästä kokemusasiantuntijuuden hyödyistä ja jotenkin. Ja vähän jopa semmoisen sparraavaan keskusteluun siitä, että millä tavalla ja missä kaikessa sitä kokemusasiantuntijuutta voisi hyödyntää.
Jossain ihan hassuissakin asioissa, jossa se ei tulisi ensimmäisenä mieleen. Mä en sano, että kokemusasiantuntijuus on vastaus kaikkeen tai ratkaisu kaikkeen, mutta se voi olla osa kaikkea. Näihin kuviin ja tunnelmiin onkin sitten hyvä päättää tätä podcast-jaksoa.
Mä kiitän meidän esiintyjiämme täällä, Merikaa ja Hannaa, ja varmasti tulemme jatkamaan keskustelua kokemusasiantuntijuudesta hankkeessa, alueella ja tosiaan kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Jos sinäkin haluat tehdä tulevaisuuden teon lastensuojelun kokemusasiantuntijuuden eteen, niin hyvin matalalla kynnyksellä voit esimerkiksi suositella tätä podcastia kuunneltavaksi kaikille tutuille, ja miksei tuntemattomillekin, jos olet oikein rohkeana siellä. Lisäksi voit Etelä-Pohjanmaan alueella tilata kokemusasiantuntijan, jos olet sellaisessa roolissa elämässäsi, että voisit ilosanomaa levittää.
Eli kokemusasiantuntijan voi tilata Etelä-Pohjanmaan alueella hyvinvointialueen verkkosivuilta ja ottamalla yhteyttä alueen kokemusasiantuntijakoordinaattoreihin, joiden yhteystiedot löytävät sieltä samaiselta hyvä.ep-verkkosivuilta kokemusasiantuntijuuden alta. Ja jos kaipaat vielä lisätietoa kokemusasiantuntijuudesta, niin Interwebsi on varmasti sitä täynnä, mutta myös meidän hankkeemme materiaaleihin tutustumalla saat lisätietoa siitä. Meidän verkkosivuiltamme SEAMK-projektit-sivulta perheyhdessä hakusanalla hakemalla pääset aikaisempien podcastien pariin ja hankkeen muihin julkaisuihin tutustumaan ja sitä kautta sukeltamaan pintaa syvemmälle.
Mutta nyt kiitän sinuakin, että olit kuulijana tänään.