SEAMK Podcast: Kokemusasiantuntijuus lastensuojelun uutena työkenttänä - PerheYhdessä-hanke
Lastensuojelun kokemusasiantuntijuus on uusi tehtävänkuva perheiden palveluiden kentällä. Mitä kokemusasiantuntijuus tuo asiakkuuteen, millaisia valmiuksia yhteistyö edellyttää ammattilaiselta ja kokemusasiantuntijalta itseltään? Tässä jaksossa lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja kokemusasiantuntija keskustelevat aiheesta.
Jingle
[Fanny]
Tervetuloa viettämään hetki Perhe-Yhdessä-hankkeen podcastin parissa. Mä oon Fanny Nortamo, hankkeen asiantuntija, ja juonnan tämän päivän keskustelua. Ennen kuin me aloitetaan keskustelu päivän vieraiden kanssa, kerron hieman taustatietoa tästä hankkeesta ja sen pääteemasta.
Perhe-Yhdessä-hanke on Euroopan unionin osarahoittama lastensuojelun kehittämishanke, jossa pureudutaan erityisesti lastensuojelun perheen jälleen yhdistämiseen ja kokemusasiantuntijuuden teemaan. Perhe-Yhdessä toimii Etelä-Pohjanmaan alueella tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueen sekä yksityisten lastensuojelun palvelutuottajien kanssa. Meillä päivän aiheena on lastensuojelun kokemusasiantuntijuus, ja sehän on käsitteenä aika laaja.
Kokemusasiantuntijaksi voidaan mieltää henkilö, jolla on kokemusta lastensuojelun palveluista lapsen, vanhemman tai läheisen roolista. Kokemusasiantuntijuus ei sinällään katso ikää. Lapset ja nuoretkin voivat osallistua palveluiden kehittämiseen aivan hyvin.
Meidän hankkeessakin itse asiassa 12–17-vuotiaat, sijaishuollossa asuvat nuoret, kehittää lastensuojelua nuorten ryhmään osallistuen. Tässä podcastissa puhutaan kuitenkin lastensuojelun kokemusasiantuntijuudesta erityisesti asiakastyön näkökulmasta. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella kokemusasiantuntijat tekevät asiakastyötä lastensuojelun palveluissa.
He ohjaavat ryhmiä ja kehittävät palveluita. Asiakastyön tekemisen edellytyksenä on täysi-ikäisyys ja suoritettu hyvinvointialueen kokemusasiantuntijakoulutus tai muu tuon koulutuksen kestoa ja sisältöä vastaava koulutus. Tänään mun kanssa teemasta keskusteleekin lastensuojelun sosiaalityöntekijä sekä lastensuojelussa työskentelevä kokemuskumppani.
Annankin heille puheenvuoron, jos voisitte esitellä itsenne vielä kuulijoille.
[Hanna]
Mä oon Hanna Mansikkaviita. Mä oon lastensuojelun kokemuskumppani.
Mulla on lastensuojelun asiakasvanhemmuudesta kokemusta yli 20 vuoden ajalta. Mä oon tosiaan nepsyperheen nepsyäiti. Tämä nepsyily näkyy meidän perheessämme usein ja vahvasti ja liittyy pitkälle siihen meidän lastensuojelumme asiakkuuteen ja myös vahvasti tähän mun kokemukseen tästä lastensuojelun asiakkuudesta.
[Fanny]
No niin, loistavaa. Sulla onkin super monipuolista kokemusta paitsi lastensuojelun asiakkuudesta, niin sitten myös näistä nepsyteemoista. Tuot varmasti paljon osaamista sinne myös asiakastyöhön, mitä pääset tekemään.
[Hanna]
Kyllä.
[Fanny]
Joo, kukas meillä sitten on täällä?
[Merika]
No sitten täällä on lastensuojelun sosiaalityöntekijä Merika Penttinen. Eli tällä hetkellä virkaa teen lastensuojelussa.
Kokemusta löytyy myös lapsiperheiden sosiaalityön puolelta, ehkä kotoisimmin perhesosiaalityöstä. Ja yhteensä noin kahdeksan vuoden ajalta löytyy työkokemusta. Kokemusasiantuntijan kanssa on tehty yhteistyötä sekä lapsiperheiden palveluissa että lastensuojelussa.
Eli kummaltakin kentältä pystyn tässä osallistua tähän keskusteluun.
[Fanny]
Upeeta. Sehän meidän toive onkin, että lastensuojelun lisäksi kokemusasiantuntijuus leviäisi sinne kaikkiin perheiden palveluihin vieläkin laajemmalle.
Ehkä kohdistan ensimmäisen kysymyksen Hannalle. Minkälaisia tehtäviä sun työhön kokemusasiantuntijana tai kumppanina liittyy?
[Hanna]
No mulla on hyvin monipuolista kokemusta. Viime keväänä, eli 2025, valmistuin lastensuojelun kokemuskumppaniksi, eli käytännössä kokemusasiantuntija.
Syyskuusta lähtien olen päässyt tekemään näitä työtehtäviä. Pääasiassa on ollut vertaistuellista työskentelyä vanhempien tueksi. Olen ollut myös paljon syty-tiimeissä, eli systeemisen työ-otteen tiimeissä reflektoimassa.
Ne ovat olleet todella antoisia työtehtäviä. Ja sitten mä oon ollut kertomassa omaa tarinaani muutamassa koulutustilanteessa esimerkiksi. Olen päässyt julkisesti esiintymään kertomaan omasta tilanteestani isommallekin yleisölle.
Pariin paikkaan olen päässyt kehittämisen työhön mukaan työryhmiin. Että pääsee vähän niinku oikeasti vaikuttamaan asioihin, ainakin toivottavasti. Ylipäätään minulta on kysytty konsultoitu kokemusasiantuntijan näkökulmasta, minkälaista hyötyä minun tietämyksestäni voisi olla joihinkin tilanteisiin asiakkaiden kanssa.
[Fanny]
Ihan super- monipuoliselta kuulostaa, varsinkin ottaen huomioon, että olet niin sanotusti vasta valmistunut, tai siitä on vasta kotvanen aikaa, kun olet valmistunut ja silti päässyt monipuolisiin tehtäviin. Kerro minun mielestäni jotain tästä meidän alueenkin kokemusasiantuntijuuteen suhtautumisesta. Mitenkäs Merika, minkälaisissa tilanteissa olet tehnyt yhteistyötä kokemusasiantuntijan kanssa?
[Merika]
Hanna tuolta mainitsikin monta semmoista kohtaa, minkä minäkin tunnistan sosiaalityöntekijänä, että on hyödynnetty kokemusasiantuntijaa ja systeemiset tiimit ovat aika tavallinen sellainen, missä hyödynnetään.
Minä lisään ja täydennän tähän ehkä omasta näkökulmastani, että olen myös tehnyt työparityöskentelyä kokemusasiantuntijan kanssa lastensuojelun prosessissa. Hän on ollut jokaisessa tapaamisessa, niitä on ollut useampi vanhempien kanssa, mukana ja ne on ollut todella hyviä. Olemme tehneet todella hyvää työtä yhdessä ihan työparina.
Heitän täältä myös ehkä lisäksi nuo nuoren tapaamiset. Ne on ollut tosi hyviä, kun on ollut kokemusasiantuntija mukana. Pääsee ehkä vähän eri tasolle puhumaan nuoren kanssa, kun tulee vertainen kertomaan, että olen oikeasti kokenut ja elänyt tällaisen tilanteen, vaikka läpi, kun tällainen sossutäti yrittää puhua ja olla siinä samassa kokemuksessa, mutta kuitenkin eri tilanne se mielestäni on.
Tällaiset tuli ainakin mieleen. Neuvotteluissa, vähän haastavimmissa, missä on ehkä sellainen luottamuspula. Niissä on kokemusasiantuntija ollut mukana tukemassa perhettä ja vanhempia erityisesti.
[Fanny]
Monipuolista kokemusta kyllä sullakin.
Pakko mainita tällainen lasumutseilta kuultu juttu siitä, että sellaista ristikkäistäkin vertaisuutta voidaan hyödyntää, tämä kokemusasiantuntijuutta. Joskus nuorta voi tavata myös kokemusasiantuntija vanhempi ja käsitellä vaikka nuoren ja hänen oman vanhempansa välistä suhdetta jotenkin sellaisesta ulkoa katsojan roolista, mutta toisaalta sitten vertaisena samankaltaisesta kokemuksesta. Se oli mielenkiintoinen havainto, jonka on kuullut lasumutseilta joskus.
Mitä te ajattelette, teillä on kummallakin tosi monipuolinen kokemus, niin henkilökohtainen kokemus, työkokemus kuin muukin kokemus tästä teemasta. Minkälaisissa tilanteissa kokemustausta on erityistä hyötyä? Sä Merika mainitsitkin jo sellaiset tilanteet, missä ehkä luottamuspulaa esiintyy. Tuleeko muita semmoisia mieleen? Mikä se on se hyöty, miksi kokemusasiantuntijuutta tarvitaan?
[Hanna]
No mun näkemykseni, vähän niin kuin se mitä mä ajattelin silloin kun mä lähdin siihen koulutukseen mukaan, niin mulle tuli semmoinen visio, että mä toimisin niinkuin siltana sen asiakkaan ja työntekijän välillä.
Että joskus siinä on semmoinen niin iso, syvä kuilu, että ne ei pysty näkemään asioita samansuuntaisesti. Se on kumminkin aina se lapsi, mikä siinä on työskentelyn keskiössä. Ja se kaikista tärkein, minkä takia sitä työtä yritetään tehdä.
Mutta jos siellä on näkemyseroa tai henkilökemiat ei natsaa, niin sitä yhteyttä on tosi vaikea muodostaa väkisin. Niin toivoisin, että pääsisin aika usein semmoiseen tilanteeseen just mukaan, että mä voisin olla siinä semmoisena apuna ja tukena sekä työntekijälle että sille vanhemmalle tai perheelle kokonaisuutena. Että löytyy se yhteinen sävel, että pystytään tehdä sitä yhteistyötä.
Ja sitten joissakin tapauksissa, että vaikka ei varsin olisi mitään kuiluakaan siinä välissä, mutta jos se asiakas ei pysty sitä omaa mielipidettään tuomaan esiin, että vähän semmoinen lisä-äänenä sille asiakkaalle tai hyvin monipuolisesti. Toivoisin voivani olla avuksi sillä, että kumminkin se määränpää olisi se, että lapsella olisi kaikki hyvin.
[Merika]
Mua hymyilttää täällä, koska mun muistiinpanoissa on kirjattuna ylös, että mä näen kokemusasiantuntijan sillanrakentajana sosiaalityöntekijän ja asiakasperheen välillä.
Halusin sen ihan tänne nostaa esille. Eli puhutaan ihan täysin samasta asiasta. Toinen, mitä mä tänne kirjasin itselle, niin sosiaalityöntekijän näkökulmasta on jotenkin oman työn tueksi se, että on joku, jonka kanssa ihmetellä, mitä tässä tapahtuu.
On semmosia hetkiä asiakkuudessa, että mä tavoitan, että nyt me ei päästä asiakasvanhemman kanssa yhteyteen. Tässä tapahtuu jotain. Mä en ihan pääse sosiaalityöntekijänä kiinni siihen, että mistä se kiikastaa.
Voidaan puhua ihan samoista asioista. Meillä on ehkä sama huoli lapsestakin, mutta me ei vain päästä rakentamaan sitä yhteisymmärrystä. Niissä kohtaa olen kokenut, että kokemusasiantuntijasta on iso hyöty myös sosiaalityöntekijälle.
Erityisesti se, että mulla sosiaalityöntekijänä on useinkin aika iso ammatillinen tiimi tai verkostot, johon tukeutua, mutta onhan meidän asiakasperheet aika yksin sen ison asian kanssa, mitä käsitellään. Se koskee heidän koko elämäänsä. Vertainen ja rinnalla kulkija on mun mielestä tosi tärkeää.
[Hanna]
Kyllä, se on aivan totta. Paljon näiden asiakkaiden suusta ja muutenkin tiedän paljon perheitä ja tilanteita, missä on sitä yksinäisyyden tunnetta. Sitä, että tämä tapahtuu vain meille ja kellään mulla ei ole tämmöistä.
Sitä enemmän se leimaa lastensuojelun asiakkuus, kun tulee semmoinen häpeä ja pelko ja kaikki tällainen siihen mukaan. Sitä vaikeampaa sieltä on lähteä kyselemään tutuilta, sukulaisilta ja muilta tällaisilta, mitkä pitäisi olla sitä tukiverkkoa, niin mennä niiltä pyytämään mitään apua ja tukea siihen, kun se on se leima. Se tulee ei välttämättä aina ulkoapäin, vaan se tulee sieltä omasta päästä.
[Fanny]
Joo, tosi mielenkiintoisia havaintoja. Mun nouseekin semmoinen ajatus siitä, että te puhutte sillä rakennuksesta sinne sosiaalityöhön ja lastensuojeluun päin, mutta onko mahdollista, että kokemusasiantuntija voisi toimia sillä rakentajana myös niihin läheisiin ja omiin verkostoihin päin?
[Hanna]
Niin kyllä, yritetään herätellä kaikenmoisia ajatuksia. Näin kokemusasiantuntijana, niin meillähän ei ole mitään valmiita vastauksia ikinä mihinkään.
Meillä ei ole mitään valmiita ratkaisuja, mitä meille on opetettu koulutuksessa, tai meillä ei ole mitään poppaskonsteja. Me ollaan siellä herättämässä ajatuksia ja kaivelemassa, että se vastaus tulee sieltä asiakkaalta itseltään. Me vaan vähän yritetään ravistella puuta ja katsotaan, mitä hedelmiä sieltä tippuu.
[Merika]
Ihan samoilla linjoilla sinun kanssa ajatusten herättelijästä ja mun mielestä onnistuneita kokemuksia siinä, että kun vertainen tai kokemusasiantuntija pystyy sanoa, että no hei, mä oon ollut ihan samassa tilanteessa ja mulle oli tosi vaikeaa, vaikka kertoa läheisille, että tämä oli sellainen aika häpeää tuottava asia, mutta sitten kun mä uskalsinkin, niin sieltä tulikin paljon tukea ja apua. Ihan sillä esimerkkien kautta se voi herättää sillekin asiakkaalle, joka juuri siinä hetkessä käy läpi sitä, että hei, pitäisikö mun uskaltaa, vaikka tuolle yhdelle hyvälle ystävälle tai yhdelle rakkaalle tädille kertoa ja avata, niin se voikin taas avata lisää. Mä ajattelin, että ihan lastensuojelun sosiaalityöntekijäkin näkökulmasta sitä voimavaraa sinne perheeseen ja päästäänkin taas johonkin suuntaan eteenpäin.
[Fanny]
Joo, mä ajattelin, että tässä keskustelussa ehkä hyödyt näyttäytyvät aika kiistattomina. Kokemusasiantuntijuus on jotain, mitä lastensuojelu tällä hetkellä tarvitsee ja jota kaivataan ja josta on kokemuksia, että se toimii. Mua kiinnostaa kuitenkin, että mitä ne asiakkaat sitten suhtautuvat, kuinka tämä hyöty saadaan heille jotenkin esiin.
Mitä tapahtuu, kun asiakkaalle tarjotaan mahdollisuutta työskennellä kokemusasiantuntijan kanssa tai tavata vertaista?
[Merika]
Mä oon kirjoittanut tänne sillä, että positiivisesti ja innostuneesti asiakkaat yleensäkin suhtautuu. Usein siihen on halu, kun me ymmärrämme asiantuntijat ottaa se puheeksi. Vähemmän on sitä, että asiakkaat olisivat vielä itse löytäneet kokemusasiantuntijuuden.
Kyllä se on sillä tavalla, että meidän pitää se tuoda esille, mikä on ymmärrettävää, että se on ehkä kesken se prosessi vielä siinä kohtaa. Mutta innostuneita ja ottavat mielellään vastaan. Sen mä oon huomioinut erona, että ryhmämuotoiseen toimintaan, missä olisi vaikka kokemusasiantuntija paikalla, pitää motivoida vähän enemmän.
Herkemmin ja herkästi lähdetään kyllä siihen yksilötapaamisiin, että niihin suhtaudutaan hyvin myönteisesti heti. Mutta ehkä sitä kautta löytyy myös ryhmämuotoiset tukimuodot. Sellaisen eron mä oon laittanut merkille.
[Hann]
Joo. Omasta näkökulmastani sen, mitä asiakkaiden kanssa oon töitä tehnyt ja näin, niin hyvin on otettu vastaan. Ja on ollut semmoista uteliaisuutta. Ja just se, että se on lähtenyt ja haluaa siitä asiakkaasta itsestään, niin sen huomaa kyllä. Että se ei ole mikään semmoinen, että mun on nyt käsketty ottaa kokemusasiantuntija vastaan. Tai mitään semmoista.
Että se on ollut hyvin semmoinen selkeä asetelma. Että ei ole tuntunut kertaakaan vielä siltä, että anteeksi, mä oon nyt väärässä paikassa. Että en ole tuntenut oloani tervetulleeksi tai muuta.
Että aina on ollut semmoinen suorastaan, että asiakas on odottanut sitä, että se pääsee jollekin puhumaan. Se pääsee kyselemään, se pääsee pohtimaan. Vähän just sillä lailla, että miten se nyt omasta näkökulmasta ajattelisi.
Että työntekijöiden aika on rajallista. Paljonko ne pystyvät yhteen asiakkaaseen, yhteen perheeseen kuluttaa aikaa. Niin sitten just semmoinen ne pienet ajatukset ja kysymykset, mitä sillä asiakkaalla pyörii päässä.
Onko sillä välttämättä aina tilaisuutta, uskaltaako se tai haluaako se, kehtaako se tuoda niitä työntekijälle aina esiin. Niin se haluaa vähän pohtia niitä ääneen jonkun muun kanssa. Ja käydä asioita läpitte jonkun semmoisen kanssa mielellään, joka tietää mistä on kyse.
Miltä se tuntuu, tulee sitä uutta näkökulmaa. Ja semmoista vähän niin kuin kaverin kanssa juttelee, mutta silti eri lailla. Ei ole niitä ennakkoluuloja sillä, että no en minä nyt kehtaa kaverille tästä sanoa, kun minun pitäisi kertoa, että meillä on lastensuojelun asiakkuus.
Kun se tietää sen, että minulla on siitä tietämystä ja kokemusta, niin sieltä tulee sitä juttua ihan eri lailla. Ja sitten varsinkin tämä, että siinä on se selkeä ero, että minä en ole ammattilainen, minä en ole se työntekijä. Minä olen lähempänä sitä asiakasta kuin se työntekijä just sen takia.
Minulle on ehkä helpompi avautua ja helpompi luottaa. Varsinkaan jos on jotakin luottamuspulaa asiakkaan ja työntekijän välillä, niin minä olen semmoinen helppo linkki siinä välissä.
[Fanny]
Kuulostaa ihan tosi merkitykselliseltä roolilta.
Ja ehkä jotenkin tuo lääkettä juuri siihen, että jos se jännittää hirveästi se lastensuojelun asiakkuudesta kertominen tai edes se myöntäminen itselleen tai muille, niin sinähän tulet siihen tilanteeseen sillä tavalla, että sinä jo tiedät sen. Se kynnys on ylitetty ja asiakkaan ei ole välttämättä tarvinnut sitä ääneen sanoa tai kertoa kenellekään. Jotenkin skipataan se vaihe, jos se tuntuu jännittävältä ja mennään sitten suoraan siihen, että mikä asiakkaan pointti ja tarve oikeasti on.
Että se este on siitä jo poistettu sillä, että hän toki tietää sen sun samankaltaisen kokemuksen siellä taustalla ja sen, että hän ei aloita jotenkin sitä vuorovaikutusta täysin nollasta, vaan tulee siihen tilaan tietäen, että sinä tiedät hänen asiakkuudestaan ja sinulla on samankaltainen kokemus. Se on ehkä se taika niitä kokemuksia siihen tuntijuudesta. Usein puhutaan, että siinä on joku semmoinen maagisuus, mitä ei käsin voi kosketella, mutta rohkenen olla eri mieltä. Kyllä ne ovat semmoisia asioita, mitä kannattaa jotenkin ajatuksen tasolla ja käsitteenkin avata, jotta niitä sitten pystyy lähtemään vahvistamaan myös siellä työssä. Niin kauan kuin puhutaan taikuudesta, ihmeellisyydestä ja vain ilmestymisestä, joka vain tapahtuu, niin se on vaikeasti levitettävissä sellaiset käytänteet.
Joo, no Hanna, sä oot käynyt kokemuskumppanikoulutuksen ja se onkin ehtona sille, että asiakastyötä meidän alueella saa lastensuojelun kokemusasiantuntijana tehdä.
Minkälaisia valmiuksia sieltä koulutuksesta sitten on sulle työhön tullut? Onko se tarpeellista?
[Hanna]
No siis kyllä se oli ihan äärimmäisen tarpeellinen. Jos olisin ilman koulutusta lähtenyt tämmöisiä töitä tekemään, niin olisin varmasti hajonnut paitsi itse, niin en varmasti olisi ainakaan auttanut asiakkaan tilannetta. Kyllä se koulutus ihan tarpeellinen oli.
Oman kokemuksen käsittely oli varmaan se sellainen olennaisin osa siinä, että tietenkin siellä lisättiin sitä perustietoa, minkälainen palvelurakenne on ja lakipykäliä ja kaikkea tällaisia ihan pohjatietoja piti käydä läpi. Ja osaa niistä tietenkin tiesinkin jo omien kokemusten kautta, mutta sitten tuli myös semmoista perusasiaa, mitä saattaa tulla jossain asiakastilanteessa vastaan. Ne pitää edes jollain lailla olla hallussa, tai sitten edes tietää, mistä lähtee kaivamaan sitä tietoa, jos tulee tilanne vastaan. Että se ei nyt yhtäkkiä muistukaan, että mihinkäs lakipykälä, en tämä nyt kuuluikaan, niin mä tiedän mistä mä etsin sitä. Tai ainakin toivottavasti muistan. Mutta sitten oman kokemuksen käsitteleminen ja läpikäyminen, se oli varmaan se kaikista isoin anti siitä koulutuksesta.
Että se ei riitä, että mulla on kokemusta asiasta. Mun täytyy olla sinut sen kanssa. Eli se on täytynyt rakentavasti käydä läpitte.
Sillä tavalla, että mä saan sitä voimaa, eikä että se syö mua. Sitten siinä myös tuli sitä verkostoitumista niiden muiden ihmisten kanssa, mitä siellä oli koulutuksessa. Ja sitten niiden omien kokemustensa kautta, mitä niillä oli, niin tuli laajennusta siihen omaan maailmaan.
Uusia näkökulmia ja uusia ajatussuuntia. Että aah, tämän asian voi ehkä tehdä tai ajatella näinkin. Sillä lailla henkisesti kasvoi siinä myös.
[Fanny]
Tosi monipuoliselta kuulostaa kaikki, mitä sanotte koko ajan. Mutta myös tämä koulutus. Kuinka kauan se koulutus kesti? Mä mietin, että se kuvaa aika isoa semmoista oppimispolkua ja myös oman kokemuksen käsittelyä. Niin se ei ehkä ihan muutamassa päivässä tapahtunut.
[Hanna]
Ei, kyllä se kesti. Mä valehtelenkohan nyt paljonkin. Oisko ollut tammi-helmikuusta toukokuun puoliväliin. Ja olikohan se kokonaisuutena noin sata tuntia. En yhtään nyt kyllä pistä päätäni pantiksi, mutta sinne suuntaan ainakin.
Kyllä siinä ajallisestikin meni. Oli sitä tilaa pureskella oppimaansa ja sisäistää sitä. Se ei ollut mikään pikakurssi, mikä oli tietysti ihan hyvä. Koska ne ovat isoja ja tärkeitä asioita. Ja niissä on oikeasti siinä omassa kokemuksessa. Se ei ole mikään pieni asia. Siinä on paljon, minkä kanssa pitää olla valmis toimimaan. Jos asiakkaalla on samaa kokemusta, niin me ei olla molemmat hajalla ja itketä siellä. Että mä voin olla hyödyksi ja avuksi.
Asiakkaani ei tarvitse ruveta kannattelemaan mua sen takia, että nyt puhutaan sellaisesta aiheesta, mitä mä en pysty tähän näin. Se ei pelkästään riitä, että sen kurssin suorittaa. Vaan täytyy oikeasti olla sinut niiden asioiden kanssa.
[Fanny]
Ajattelen, että lastensuojelun asiakkuus on varmasti sellainen kokemus. Ja tietysti kaikki ne tapahtumat, jotka siihen on johtaneet. Ja se tilanne, mikä perheessä on ollut. Voiko sen kanssa koskaan olla täysin sujut. Mutta jotenkin yhdyn just siihen, mitä sä kuvaat. Sillä tavalla, että voi olla hyödyksi.
Vertaisena toki voi sitä yhdessä hajoilua tehdä. Ja sitä moni tekee ihan ystäväporukoissakin. Ja sekin on jollain tavalla puhdistavaa.
Mutta jos puhutaan sosiaalityöstä, vaikka positiivisen muutoksen tekemisestä. Niin siihen liittyy juuri se eteenpäin vieminen ja hyödyn näkökulma. Ei niinkään se veellominen, vaikka sellaisiakin hetkiä työssä kohtaatte, jolloin asiakkaalla on vain tarve jakaa tunne. Ja olla sen tunteen kanssa jonkun kanssa.
[Hanna]
Kyllä. Pitkältihän tämä työ on kuuntelemista ja läsnä olemista. Että ei se aina, että me keksitään joku ratkaisu tähän tilanteeseen. Vaan se, että on lupa ja turvallinen paikka ja ympäristö, missä saa purkaa itseä.
[Fanny]
Kyllä. Ja siinä varmasti ne eteenpäin vievät oivalluksetkin syntyvät. Ja tulee sieltä asiakkaasta.
No Merika, mä haluaisin ehkä kuulla, mitä sä ajattelet Hannan kertomasta. Tuoksi tämä, että Hanna on käynyt tämän koulutuksen. Niin sulle varmuutta työskennellä kokemusasiantuntijoiden kanssa.
Ja mitä valmiuksia sitten taas ammattilaiselta vaaditaan, jotta hän pystyy työskentelemään kokemusasiantuntijoiden kanssa?
[Merika]
Tuo todellakin uusia oivalluksia. Ja mä tässä Hannan puheenvuoron aikana mietinkin, että meidän pitäisi varmaan sosiaalityöntekijöinä tietää paremmin, minkälainen koulutuspolku kokemusasiantuntijoilla on. Eli kyllä mä aattelen, että sosiaalityöntekijöinä, näin ammattilaisten näkökulmasta, me tarvitaan tietoa siitä, mitä se on.
Niin me osaisimme sitä myös ehkä hyödyntää ja tarkastella eri näkökulmasta, että se on ainakin semmoinen ihan ensimmäinen konkreettinen asia. Että te ole vain tupsahtaneet tosiaan jostain tämän kokemuksen kanssa ja käyttäneet sitä, vaan teidät on koulutettu tähän työhön.
Niin mä ajattelen, että se on todella tärkeä asia tiedostaa ja tunnistaa. Ja mä tykkään kovasti tästä kysymyksestä, että mitä se sosiaalityöntekijältä vaatii, että pystyy työskennellä kokemusasiantuntijan kanssa, koska kyllä se meiltäkin vaatii asioita. Ja mä aattelen, että semmoinen varmaan mikä jokaiseen yhteistyösuhteeseen suhteessa kaikki on, niin on se semmoinen kyky kunnioittaa ja arvostaa toisen osaamista ja panosta niihin asiakassuhteisiin.
Sen arvostuksen mä nostaisin tosi tärkeänä esille. Toinen minkä haluan nostaa esille, ja tiedän itsekin kokemuksesta, että tämä ei ole se kaikista helpoin nakki ammattilaiselle, mutta se kyky jotenkin pysähtyä ja tarkastella omaa toimintaa. Juuri niin kuin jutellaan asiakkaan ja kokemusasiantuntijan kanssa, että vaikka mikä mun toiminnassa on herättänyt jonkun tunteen, mikä on estänyt, vaikka luottamuksen rakentumista, että mä pystyisin pysähtyä siihen, että okei, mun pitää tälle asialle ehkä tehdä jotain, tai meidän pitää tätä jutella läpi enemmän, että me pääsemme tästä eteenpäin.
Kyllä se on semmoinen taito, mitä ehkä jokainen asiantuntija, mutta kyllä lastensuojelunkin sosiaalityöntekijä tarvitsee. Ja kyky tarkastella rakenteita kriittisesti.
Ei meillä välttämättä kaikki rakenteet ihan asiakkaita palvele, tai kohtaamistyötä palvele, niin se on semmoinen todella tärkeä asia, minkä haluan nostaa esille, ja missä itsekin vielä harjoittelen.
[Hanna]
Mulla tuli tuosta noin mieleen justiinsa toi semmoinen aika perusasia, mikä ei ole kyllä mitenkään itsestään selvä, niin aina se henkilökemia. Sitä ei vaan voi ylistää tarpeeksi. Henkilökemia on todella olennainen asia. Työskentelyä oli kyse sitten mistä tahansa. Ja aina sitä henkilökemiaa ei välttämättä ole, sillä ei vaan voi mitään.
Mutta sitten näin nepsyihmisen näkökulmasta, niin se voi joskus olla, että siinä henkilökemiassakaan ei välttämättä ole mitään vikaa, eikä siinä työntekijässäkään ole mitään vikaa, mutta siellä saattaa olla joku ihan pikkiriikkinenkin asia, mikä sen yhteistyön, mikä sitä häiritsee. Se voi olla joku niinkin pieni asia, että työntekijällä on vaikka vääränmoiset kengät, mikä muistuttaa jostain lapsuuden traumasta. Tai se voi vaikka vihellellä väärään säveleen, mistä muistuu jotain mieleen, että mä en nyt tykännyt tuosta hommasta ollenkaan.
Se voi olla jotain semmoista, mitä asiakas ei välttämättä edes itsekään tiedosta, mutta tulee vaan heti semmoinen, että jarrut hirttävät kiinni. Ei tuon kanssa mä en nyt kyllä pysty olla tekemisissä, koska nämä nepsyasiat on nyt kumminkin ollut kauan aikaa jo tapetilla, ja hyvä niin, niistä on tärkeää puhua. Paljohan niissä on keskipisteenä just nämä lapset ja nuoret.
Lapsille ja nuorille tosi paljon tulee niitä diagnooseja, ja se on hyvä asia. Päästään avun äärelle näin, mutta mun näkökulmasta ja kokemuksesta on yleensä mahdollista myös se, että ne vanhemmat unohtuvat sieltä. Jos lapsella on diagnoosi, niin se ei aina välttämättä poissulje sitä, että vanhemmillakin sitten saattaisi olla, jommalla kummalla tai molemmilla, jonkinmoisia piirteitä tai oireita tai jotain.
Ja niitä ei mun mielestä kauhean usein välttämättä huomioida, että jos asiakas käyttäytyy, vaikka just jostain neuvottelutilanteessa aggressiivisesti tai ei ole yhteistyökykyinen tai mitä tahansa, että yhteistyö vaan ei etene, niin se voi olla just joku sellainen pieni. Se voi olla ne vääränmoiset kengät tai se voi olla se joku vääränmoinen ääni tai joku tällainen tai vaikka hajuvesi tai ihan mikä tahansa, mikä sen laukaisee. Että tästä ei nyt tule mitään tai voi olla, että se muistuttaa jostain muusta tilanteesta, että no niin, mennään nyt tuonne kokoushuoneeseen. Se voi olla pieni asia, mutta sillä voi olla iso vaikutus.
[Fanny]
Kyllä, ja tämä varmasti just pätee siihen kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisenkin väliseen yhteistyöhön. Ehkä siihen sitten tarvittaisiin just sitä arvostavaa uteliasta kohtaamista, mistä Merika ehkä tuossa puhui, jotta sitten pystyisi ottaa myös puheeksi niitä, että nyt sulla on väärälaiset kengät.
[Hanna]
Joskus voi olla se, että se on se kokemusasiantuntija, kenen kanssa sitä voidaan analysoida sitä tilannetta, että muuten yhteistyö sujuu, mutta neuvottelutilanteista ei tule yhtään mitään tai joku tällainen. Me voidaan olla niitä, jotka lähtee purkamaan sitä, mistä se nyt sitten kiikastaa se homma, tai meille voi kehdata sanoa, että kun minä en tykkää sen hajuvedestä, minä en kestä sitä, niin me voidaan olla vähän siinä sitten semmoisena postinviejänä tai semmoisena työläisenä siinä välissä auttamassa edistämässä asiaa.
[Fanny]
Kyllä, olisi tosi harmi, jos jonkun lastensuojelun asiakkuuden tavoitteiden edistyminen jäisi kiinni niistä kengistä tai hajuvesistä tai muista. Tässä taas yksi merkittävä rooli kokemusasiantuntijalle, toki tunnistaa näitä tällaisia pieniä erityisiä haasteita sen oman samankaltaisen tunnekokemuksen kautta ja sitten tosiaan toimia siellä postinviejänä. Ehkä palaan tuohon vielä Merikan kertomaan tästä kaikista valmiuksista, mitä nyt kokemusasiantuntijan kanssa työskentelyyn vaaditaan. En halua, että siitä tulee jotenkin semmoinen fiilis, että se olisi kovin vaikeaa, mutta kyllähän se valmiuksia tosiaan vaatii.
Ja heräsikin semmoinen ajatus, että pitääkö ammattilaisille pitää koulutus siitä, että miten kokemusasiantuntijoiden kanssa työskennellaan. Nyt kun teillä kokemusasiantuntijalla on se kokemusasiantuntijakoulutus, miten asiakkaiden kanssa työskennellään, olisiko paikkaa myös tälle. Joo, no luontevasti lähtisin sitten tarkastelemaan tuota yhteistyötä vielä lisäammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä.
Minkälaiset elementit teidän mielestä luo sitä hyvää yhteistyötä ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan välillä? Äsken puhuttiin valmiuksista, nyt voidaan puhua semmoisista konkreettisista tavoista toimia.
[Hanna]
Joo, mun näkökulmasta aika pitkälti on just se semmoinen avoimuus, että puhutaan asioista suoraan ja rehellisesti tietenkin mielellään. Ollaan reippaita, tehdään yhteistyötä sillä tavalla, että tähtäimessä on kumminkin se parempi yhteistyö sinne asiakkaan ja työntekijän välille.
Tai jos se sujuu, mutta asiakkaiden asioiden edistämistä ja näin, niin hyvät alkutiedot, taustatiedot tilanteesta ja avoimuus. Mahdollisuus myös keskustella jatkossakin, eikä vain semmoinen, että tiputetaan tietopakettia, että tuossa on perhe, sillä on tällainen tilanne, mene ja hoida homma. Siihen voidaan myös käydä keskustelua, vuoropuhelua suorastaan siitä tilanteesta myöhemminkin, eikä vain, että ilmoitan kun homma on valmis tai määrätään tietty kerta tapaamisia ja sitten sen jälkeen kiitos ja hei.
[Merika]
Mä ajattelen täältä, että todella tärkeä asia on selkeät rakenteet ja käytännöt. Ne tukevat kokemusasiantuntijan hyödyntämistä osana sosiaalityötäkin. Me tiedetään työntekijöinä, miten me saadaan asiakkaalle kokemusasiantuntijaa.
Toisaalta ehkä sieltä, joka tai joku taho, kuka koordinoi sitä, osaa etsiä vaikka oikeanlaisen, osaa jo kertoa vaikka vähän etukäteen, minkälainen on tapa tai mikä voisi toimia tähän, että on olemassa se tuki siihen kokemusasiantuntijan saamiseksi osaksi asiakasta. Se on todella tärkeää, että ne on rakenteissa ja ne on selkeät ja kaikilla tiedossa.
[Hanna]
Kyllä, se on ehdottomasti aina se, että kaikki tietää kaikkien toimintatavat ja mistä niitä kokemusasiantuntijoita saa ja mihin kaikkeen niitä voi käyttää.
Se tieto täytyy olla kaikilla saatavilla ehdottomasti, koska mistä sitä muuten saa sitä tietoa, jos ei sitä missään ole?
[Fanny]
Koetteko te, että sitä on?
[Hanna]
Vähän ehkä pätkittäin.
[Merika]
Toi oli hyvin sanottu. Pätkittäin. Mä koen, että mulla on tieto, mutta sitten kun mä mietin ehkä laajemmin sosiaalityöntekijöitä, niin olen aika useaa ohjannut, että se tieto ei ehkä ole ollut niin helposti saatavilla.
[Hanna]
Ehkä sitä yleistä keskustelua enemmän, paitsi nyt ihan kansallisella tasolla, että ihmiset tietävät, että kokemusasiantuntijoita on olemassa ja mitä ne suurin piirtein tekevät. Mutta myös justiin työntekijöille, että niilläkin on sellainen yleinen tietämys asioista, eikä just sellainen puskaradiotyylinen, että mä kuulin, että tolla on jotain kokemusta asiasta. Käympä nyppäämässä hihasta kaffipöydässä tai tällaista. Se ei ole sitä sellaista salaista supsuttelua takahuoneessa, vaan se on sitä sellaista yleistä tietoa.
[Fanny]
Podcastin alussa Merika myös sanoi, että asiakkaat eivät välttämättä tiedä tästä kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudesta tai mitä se ylipäänsä on.
Mietin tätä avointa tietoa ja ehkä puolueetontakin tietoa sillä tavalla, että jos sitä tarjotaan asiakkaalle, niin heidän olisi mahdollisuus perustaa valintansa ja mielipiteensä johonkin sellaiseen tietoon, joka ei ole tullut suoraan omalta työntekijältä tai kokemusasiantuntijalta vaan ehkä jostain kolmannesta lähteestä ja siinä tavalla saada tehdä turvallista päätöksentekoa. Mutta joo, otamme muistiin. Kehitämme tätäkin.
Joo, tuleeko teillä muita yhteistyön elementtejä mieleen, mitkä on tärkeitä siinä ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan välillä? Selkeitä käytännöitä on nyt hyvin selkeästi täältä noussut ja tämmöinen yleinen avoimuus sekä ennakkotiedon saaminen. Se ehkä se ennakkotieto, mikä Hanna sulle kerrotaan sosiaalityöstä asiakkaasta, niin voi olla myös asiakkaan kannalta hyödyllistä, että sinä tiedät jo etukäteen.
[Hanna]
Joo, siis ylipäätään se, että mä saan jonkinmoisen hahmotelman, siis tietysti näissä mun kaikissa erilaisissa työtehtävissä, mitä mulla on, niin esimerkiksi sytyyn, kun lähden.
Mähän en tiedä yhtään mitään. Mä tiedän vain paikan ja ajan, missä mun pitää olla ja sen, että on kyse sytytiimistä. Se on toisaalta niissä tilanteissa, se täytyy olla niin, että mä en tiedä yhtään mitään, koska siitä lähtee automaattisesti sellaiset olettamukset leijailemaan heti jo mielikuvia.
Kerrotaan vaikka, että onko käsiteltävä, asia liittyykö se johonkin tyttöön vai poikaan, tai onko kyse kotiutuksen suunnittelemisesta, vai onko se joku asiakkuuden aloituspalaveri, vai mikä se mahtaa olla. Niin heti lähtee ajatukset laukalle, koska sytyssä on ideana se, että mä en tosiaankaan tiedä yhtään mitään, että mä makustelen vain sen kaiken, mitä mä kuulen siinä pöydän äärellä. Ja kerron sitten sen, mitä mä sieltä kuulen. Myös rivien välistä, enkä pelkästään vaan toista niitä sanoja, mitä ihmiset siellä kertoo.
Mutta sitten nämä tällaiset ihan suorat asiakastyöskentelyt, niin tiedän kokemuksesta sen, miten raskasta se on, kun on esimerkiksi vaihtuvuutta työntekijöissä, ja täytyy jokaikkiselle ihmiselle ruveta uudestaan kertomaan sitä omaa tarinaa alusta asti. Sitten kun sitä tekee tarpeeksi kauan aikaa, tarpeeksi monta kertaa, sitä tarinaa rupeaa lyhentämään ja tiivistämään, sieltä jättää asioita pois välistä.
Ja se ei aina välttämättä ole kauhean hyvä ja hyödyllinen asia, koska ne asiat, mitä sieltä jää pois välistä, niin ne voivat olla hyvinkin olennaisia ja tärkeitä juttuja. Mutta kun niitä ei enää vain jaksa jauhaa sitä samaa uudestaan ja uudestaan, eikä yhtään tiedä, että montako viikkoa tämä tässä nyt on, että joudun taas aloittaa se jollekin muulle. Se tiedonkulku on tosi tärkeää, että siellä kulkee aina kaikki tärkeät ja olennaiset asiat, mutta se väsymys on ihan todellista.
Sitä suuremmalla syyllä, että kuulen jo suoraan työntekijältä mahdollisimman paljon asiasta ja tilanteesta, niin se helpottaa asiakkaan taakkaa. Sen ei tarvitse kertoa mulle juurta, jaksain ihan kaikkea. Se voi kertoa sen, mitä se itse haluaa ja tuntee hyväksi sillä hetkellä.
Koska siis minä olen taas ihan outo ja tuntematon ihminen, niin siinä pitäisi keskittyä luottamuksen hakemiseen ja näin poispäin. Se ei välttämättä ole se ensimmäinen luottamuksen askel, että kerrotaan heti kaikki pöytään, mitä meidän perheessä on pielessä ja minkä takia meillä nyt on tämä asiakkuus ja mitä ongelmia meillä on, vaan se, että mennään sen asiakkaan tahdissa. Se kaikki mahdollinen tieto, mitä minulla on, niin pystyn hyödyntämään sitä siinä, että lähden vaikka kyselemään siltä jostain kipeästä aiheesta, mistä tiedän, että tämä on nyt semmoinen, mitä ei nyt ehkä ihan ekalla kerralla kannata ruveta puimaan.
Voi olla, että se on joku tärkeä asia, mutta se kerkeää odottamaan, vaikka seuraavalle kerralle tai jotain tällaista, että kaikki mahdollinen tieto on hyväksi siinä tilanteessa.
[Fanny]
Joo, minä tunnistan tuossa myös siihen semmoista tilannetajun taitoa myös, että toki se ennakkotieto siellä, mutta sitten ihan sinun henkilökohtaisena osaamisena ja ominaisuutena se tilannetaju on kyllä varmasti kaikessa sosiaalityössä erityisen merkityksellinen. Ehkä kysyn tässä välissä pikaisesti Merikalta.
Mitä tietoja sinä sitten annat? Mikä se ennakkotieto on? Mitkä on sinun mielestä tärkeitä? Mietin just sitä, että Hanna kuvaa sitä, että heti kun sen tiedon saa, niin siitä rupeaa ne oletukset ja semmoinen oma tulkinta käynnistymään. Huomioitko sinä sitä, kun sinä annat ennakkotietoa? Pidätteletkö joitain tietoja?
[Merika]
Tämä oli hyvin mielenkiintoinen myös, koska minä väitän, että meillä ei varmaan ole tähän semmoista rakennetta olemassa, että kaikki sosiaalityöntekijät antaa samalla lailla tietoa. Ja kyllä minä myönnän, että minä en ole ymmärtänyt, että miten ehkä merkittävää se on se tieto, mitä minä annan kokemusasiantuntijalle.
Että mitä siellä päässä lähteekään tapahtumaan. Minä tässä Hannan puheenvuoron aikana mietin, että minä olen saattanut sortua siihen, että jos on vaikka semmoinen tilanne, että ihan ei ole luottamusta löytynyt vielä vaikka vanhemman kanssa. Sitten minä ajattelin, että minä en halua sotkea tätä asiaa, että me saatiin sovittua tästä kokemusasiantuntijatoiminnasta sillä, että minä annan omasta näkökulmasta ehkä vanhemman mielestä vääränlaista tietoa.
Että he pääsisivät rakentamaan sitä luottamusta ihan rauhassa. Mutta sehän nyt, kun minä tätä tässä mietin, tarkoittaisi sitä, että minun olisi ehkä hyvä se auki puhua tai auki kirjoittaa, kun minä haen kokemusasiantuntijaa. Sehän jää sanomatta täysin eikä sitä sitten ole olemassa tietona paitsi jonkun pienen sossu-Merikan päässä.
Tämä oli hyvin hyvä oivallus ja me tarvittaisiin ehkä lisää keskustelua kokemusasiantuntijoiden kanssa, että mitä kaikkea siinä tapahtuukaan ja mitkä asiat ovat miksi tärkeitä.
[Hanna]
Joo, kyllä. Koska ainahan, kun minä tuun tilanteeseen, niin siinä on aina vähintään ne kaksi näkökulmaa. On se työntekijän näkökulma ja asiakkaan näkökulma. Ja se, että meille on koulutuksessa käyty myös tätä läpi, että aina ne näkökulmat eivät ole samoja. Että työntekijä näkee sen omalta kantiltaan ja meille on arvokasta tietoa tietää, että mikä se on se työntekijän näkemys tilanteesta.
Ja sitten kuulla se asiakkaan näkemys samasta tilanteesta, samasta asiasta. Ja sitten ynnäillä siitä, että mikä siinä tehdä sitä aivotyöskentelyä siellä taustalla, että miten tästä päästäisiin samalle sivulle.
[Fanny]
Kyllä, tässä itse kullakin osaaminen kehittyy ihan tämän keskustelun aikana.
Ihan superhienoja huomioita ja oivalluksia ja toivottavasti meidän kuulijatkin ne jakavat. Lyhyinä, ehkä loppusanoina tässä, kun ruvetaan päättelemään keskustelua, niin haluaisin kuulla, että jos kuulija nyt jotain tästä keskustelusta ottaisi mukaansa, niin mikä se olisi?
[Merika]
Tämä on varmaan ihan itsestäänselvä, mutta hyödyntäkäämme kokemusasiantuntijuutta kaikissa prosesseissa.
[Hanna]
Kyllä, minä olen ihan samaa mieltä.
Totta kai puhun kotiin päin omalta osaltani. Mutta ei ole paikkaa eikä tilannetta, missä meitä ei voisi hyödyntää, missä meistä ei voisi olla hyötyä. Me olemme aika monikäyttöisiä.
Kun vain löytyy se sopiva, jolla on kokemusta tietystä asiasta ja alueesta, niin taivas vaan on rajana. Ikinä ei voi olla liian hyvää työskentelyä, ettei sitä vähän voisi parantaa.
[Fanny]
Ja kokemusasiantuntijuudellahan se paranee.
Tässä vaiheessa kiitän teitä esiintyjiä. Me jatketaan keskustelua kokemusasiantuntijuudesta ja suunnataan katsetta tulevaisuuteen podcastiin seuraavassa jaksossa. Nyt katsottiin ehkä sitä nykytilaa, makusteltiin miten nyt menee ja seuraavassa jaksossa pureudutaan siihen, mitä me halutaan jatkossa nähdä ja millä tavalla siihen päästään.
Tämmöisenä mainospuheena sanon, että kokemusasiantuntijan voi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta tilata, jos alueellinen toimija täällä on ja miksei nyt saisi sitten kysyä myös alueen ulkopuoleltakin. Verkkosivuilta löytyy siis sellainen lomake, millä tilaaminen onnistuu. Tai sitten voi ottaa suoraan yhteyttä alueen kokemusasiantuntijakoordinaattoreihin, joiden yhteystiedot löytyvät sieltä samaiselta verkkosivuilta.
Ja hankkeen materiaaleihin puolestaan, kuten aikaisempiin podcasteihin tai muihin julkaisuihin, pääsee tutustumaan SEAMKin projektit verkkosivustolta hakusanalla perheyhdessä. Sieltä löytyy tosiaan kokemusasiantuntijuudesta, useampia julkaisuja ja sitten perheen jälleen yhdistämisestä lastensuojelussa, joka se meidän toinen kantava teema tässä hankkeessa oli. Mutta kiitos myös sinulle kuulijana ja toivottavasti tämä toi sinullekin lisää oivalluksia työhön, opiskeluun tai arkeen.