SEAMK Podcast: Entisten turvetuotantoalueiden yleisimmät jatkokäyttömuodot
Tässä podcastissa keskustelemme entisten turvetuotantoalueiden yleisimmistä jatkokäyttömuodoista. Vieraana on SEAMKin erityisasiantuntijat Risto Lauhanen ja Kari Laasasenaho. Haastattelijana toimivat KEMMO-hankkeesta asiantuntija Teija Koivuniemi ja projektipäällikkö Tarja Sandvik.
Tarja Sandvik
Tervetuloa KEMMO-podcastiin. KEMMO on kestävän maankäytön ja metsätalouden koulutuksen ja opetuksen kehittäminen Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla -hanke. KEMMO on Euroopan unionin osarahoittama.
Tämän jakson aiheena on entisten turvetuotantoalueiden yleisimmät jatkokäyttömuodot. Minä olen Tarja Sandvik ja toisena haastattelijana on Teija Koivuniemi ja tulemme Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Meillä on tänään studiossa kaksi SEAMKin erityisasiantuntijaa, jotka ovat perehtyneitä turvetuotantoon ja sen nykytilaan. Tervetuloa ensiksi Risto Lauhanen. Sinulla on pitkä työura SEAMKissa takana. Kerrotko erityisosaamisestasi täällä SEAMKissa erityisesti siis turvetuotanto.
Risto Lauhanen:
Joo kiitos kutsusta. Aikanaan olen ollut metsäntutkimuslaitoksessa suotutkijana ja näihin asioihin perehtynyt siellä ja tietyllä tavalla sitten palannut juurille, kun energiaturvetuotannon asemointi muuttuu ja nyt varsinkin täällä päin Suomea on tämä suopohjien jatkokäyttökysymykset esillä, niin sillä lailla tuttuja läheinen aihe.
Tarja Sandvik
Joo, kiitoksia. Toisena keskustelijana on Kari Laasasenaho ja urasi SEAMKIssa on hieman lyhyempi kuin Ristolla, mutta sinulle on kertynut myös erittäin vahva osaaminen ja asiantuntijuus. Ja kerrotko siitä myöskin vähän lisää.
Kari Laasasenaho:
Joo, kiitoksia. Tervehdys kaikille. Tosiaan erityisasiantuntija. Työskentelen SEAMKissa ja tämmöisen tutkimusryhmän toisena vetäjänä kuin muutoskykyiset maatalousenergiaratkaisut. Sanotaan, että viimeisen 5 vuoden aikana on ollut hyvinkin paljon tämmöisiä turvetuotantoalueiden jatkokäyttöön liittyviä niin kuin kehittämishankkeita, että tällä hetkellä itse asiassa ollaankin Riston kanssa tämmöisessä Euroopan unionin osarahoittamissa Tupsu ja Arvohiili-nimissä hankkeessa ja Tupsussa itse asiassa tutkitaan vähän niinku suonpohjien jatkokäyttöä metsätalouden näkökulmasta ja sitten taas Arvohiili-hankkeessa tutkitaan nimenomaan suon pohjien ennallistamista ja kosteikkoviljelyä, että nää on ainakin tällaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa esiin nousseet ja jatkokäyttömuotoja, joista sitten ehkä tuossa hetken päästä lisää.
Tarja Sandvik
No niin kiitoksia. Ja lämpimästi tervetuloa sekä keskustelijat ja kuulijat. Kiitos.
Kari Laasasenaho:
Kiitos.
Teija Koivuniemi
Joo tervetuloa minunkin puolesta. Minä olen Teija Koivuniemi ja olen tässä KEMMO- hankkeessa asiantuntijana ja vastaan näistä näistä maankäyttö ja metsäpuolen koulutuksen järjestämisistä.
Ja jatketaanpa nyt sitten tällä aiheella vielä eteenpäin ja teille molemmille sitten tämmöinen kysymys, että mitkä on teidän mielestä tärkeimpiä haasteita turvetuotantoalueitten jatkokäyttäjäsuunnitelmiin meillä Suomessa, missä tätä suota on erittäin paljon. Varsinkin täällä Länsi-Suomen puolella.
Kari Laasasenaho:
No joo, jos tosiaan turvetuotantoalue vapautuu jatkokäyttöön, niin yleensähän Suomessa nimenomaan se jatkokäyttöpäätöksen, että mikä tulee olemaan se uusimaankäyttömuoto, niin tekee maanomistaja eli Suomessa ei tavallaan varsinaisesti mikään laki tai lainsäädäntö niin kuin rajoita sen maanomistajan jatkokäyttöpäätöstä. Ellei sitten tämä jatkokäyttöpäätös ole joku sellainen, joka vaatisi tällaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tai muuta vastaavaa. Mutta Suomessahan nämä yleisimmät jatkokäyttömuodot on ollut metsätalous, maatalous ja sitten tämmöinen kosteikkorakentaminen, mutta kaikki periaatteessa lähtee maanomistajan näkökulmasta nyt siitä, että mitkä on ne ympäristöolot siellä. Siis jokainen suonpohja on tietyllä lailla yksilöllinen ympäristö, vaikka se nyt näistä turvetuotannosta vapautuukin. Mutta se, että se ehkä tärkein yksittäinen ympäristötekijä siellä on vesitalous. Eli miten se alue on ja pysyy kuivana. Nyt tietyllä alueella saattaa olla ollut käytössä turvetuotannon aikana myöskin pumppukuivaus ja jos tää pumppukuivaus lopetetaan, niin yleensä se tarkoittaa sitä, että jotkut niistä alueista kuitenkin allikoituu. Ja sellaisten alueiden jatkokäyttö, jotka allikoituu, niin lähtökohtaisesti lähtee siitä oletuksesta, että nyt se voi olla jotakin tällaista, niin kuin kostean kostean maankäyttöön liittyvää liittyvää jatkokäyttömuoto, niin kuin vaikka rakennettu kosteikko tai sitten miksi ei nyt näitä villeimpiä ajatuksia on kosteikkoviljelyt esimerkiksi. Mutta tosiaan, jos se pysyy ojituksella painovoimaisesti kuivana, niin sitten yleensä otetaan joku tällainen ehkä perinteisemmin ajateltu tuottava jatkokäyttö käyttöön ja tuota se voi olla sitten sitä maa- ja metsätaloutta perinteisesti. Kyllähän sitten uutena jatkokäyttömuotona on noussut esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimarakentaminen hyvinkin vahvasti viime vuosina esille. Kun ollaan tehty Ristonkin kanssa tutkimuksia aikaisemmin, niin siellä on ihan todistetusti ollaan tilastollisesti huomattu, että maanomistajat painottaa tämmöisiä tuottavia jatkokäyttömuotoja ja se mistä on mahdollista saada tuloa sitten sen turvetuotannon loppumisen jälkeenkin, niin totta kai nehän ne sellaiset tuottavat jatkokäyttömuodot sitten houkuttelee myös maanomistajia, mutta kaikki oikeastaan lähtee siitä vesitaloudesta ja sitten sen maanomistajan omista intresseistä.
Risto Lauhanen:
Joo, tuota Kari hyvin tämän avasi ja se mikä on yhteiskunnallinen kysymys, mikä on maankäytöllinen kysymys maanomistajan kannalta niin tuo, jossa turvetuotanto on jäänyt, kun se on nyt alas ajettu paljolti niin jäänyt kesken. Siellä on paksuja turvekerroksia. Turvekerros on vaikka metrin paksuinen niin kasvihuonekaasupäästöt päällimmäisenä hiilidioksidipäästöt. Ja sitten nää vesistövaikutukset, että tuotanto on loppunut. Mitä sieltä sitten pääsee vesi ulos, niin näen että ne on niinku semmoisia keskeisiä kysymyksiä ja tätä tätä taustaa vastaan tää metsähanke Tupsu, jossa seurataan eri ikäisiä ikäisiä metsityskohteita. Hankkeen tehtävä on seurata, miten metsityksellä voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, päällimmäisenä hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja sitten vesistöpäästöjen vähentäminen, että minä näen sen tällain kentän ja sitten kun nämä on paljolti yksityisomistuksessa. Haasteena on, että siellähän voi olla vaikka 200 hehtaarin turvetuotantoalue, jolla on monta maanomistajaa, että jos yksi haluaa tehdä, tää on yksi kysymys ja yhteiskunnallinen kysymys on, että toisen suon pohja mennä ennallistamaan a ilman lupaa ja b se ei onnistu ilman rahaa, että nää on tämmöisiä laajempia kysymyksiä eli maanomistajan kannalta, miten miten sä saat näillä jatkokäyttömuodoilla tuloja? Ja miten sä toimit yhteiskunnan ja ilmaston hyväksi, että sä vähennät näitä päästöjä.
Kari Laasasenaho:
Joo, ehkä tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun voisi vielä lisätä sen, että tuota turvetuotantoalueitahan haluttaisiin vahvasti ennallistaa ja se ihan johtuu siitä, että tuota niin valtion on tarve päästä tähän hiilineutraalisuustavoitteeseen ja vähentää maankäyttösektorin päästöjä ja alueethan on päästölähde ainakin siihen asti kunnes ne tosiaan kasvittuu. Ne tuota suon pohjat eli tämmöinen paljas turvepinta, kun se on ojitettu ja kuivattu, niin se pikkuhiljaa, se jäännös turve siellä kentällä kompostoituu ja hajoaa ja se muodostaa sitten hajotessaan niitä kasvihuonekaasuja, jotka sitten lämmittää ilmastoa. Tavallaanhan, jos miettii sitä paljasta turvekenttää, niin ei se ole varmastikaan maanomistajankaan niin kuin tahtotila, että se jää sellaiseksi tuottamattomaksi paljaaksi kentäksi sen turvetuotannon jälkeen eli sitten justiin nää kasvit. Kasvettumiseen tähtäävät maankäyttömuodot niin lähtökohtaisesti kannattaa toteuttaa lähtökohtaisesti jo hyvin varhaisessa vaiheessa, koska sitten se ikään näkyy vaikka metsityskin siellä maanomistajan kukkarossa sitten ennen pitkää, että siellä päästään mahdollisimman nopeisiin tuota jatkokäyttötoimiin.
Teija Koivuniemi
Kyllä joo, ja tästä jatkokäytöstä vielä niin. Siinäkin on hieman eroa sitten, että minkä verran sinne on jäänyt siitä siitä turvapaksuutta. Eli mitenkä tämä nyt sitten vaikuttaa tähän jatkokäyttömuodon valintaan. Se, että minkä verran siellä on sitä turvepaksuutta jäänyt, että onko siellä semmoinen alue, joka on nostettu turpeesta aivan melkein tyystin. Vai onko se sitten kuin kesken kesken turvetuotantokauden päätetty sitten keskeyttää se ja lopettaa koko toiminta. Niin mitenkä tämä vaikuttaa tähän jatkoon?
Risto Lauhanen:
No, metsityksen osalta nähdään, että ennen kun aikanaan, kun turvetta nostetaan siltä nevalta kokonaan pois, lähes kivennäismaa näkyi, niin siihen kannattaa jättää vähän turvetta, kun siinä on typpeä ja sitten taimet saa pohjanmaasta fosfori, kaliumit ja muut kivennäisaineet, joista niin kun turvemaalla on ollut pulaa eli kun on tehty sarkaojien perkaus ja esimerkiksi puutuhkalannoitukset ja muut lannoitukset ja sotkettu kivennäismaat ja turpeet vähän sekaisin siellä metsitykset on Luonnonvarakeskuksen aiemmissa tutkimuksen on lähtenyt metsä menetetty. Tai koivu on lähtenyt hyvin kasvamaan. Esimerkiksi Kihiniön, Aitoinen tai Alavuden Vuoreneva esimerkkinä. Ja nyt on haasteena sitten se, että esimerkkinä Soinin Naarasneva. Niin siellä on taimet lähtenyt hyvin liikkeelle, mutta turvetta olikin metri, niin se vaatii kumminkin merkittävät tuotantopanokset siltä maanomistajalta niin eli ojien perkaus ja pinnan tasoitus ja sitten Naarasnevallakin on laitettu 7 tonnia puutuhkaa hehtaarille, eli se nyt sitten tämä nykytilanne vaatii enemmän, jos on jäänyt niin kuin tämä turvatuotanto kesken.
Kari Laasasenaho:
Joo ja tuossa jos mietitään sitä jäännösturpeen paksuutta niin tavallaan voi vain kuvitella, että mitä paksumpi se on se jäännös turve, niin sen tavallaan enemmän siellä on sitä hiiltä hajotettavana eli periaatteessa ilmastomielessä niin paksut suon pohjat sisältää paljon näitä hiilivarastoja. Suojelumielessä tietenkin prioriteetti ykkönen. Jos ajatellaan, että halutaan niitä ilmastopäästöjä vähentää, että silloinhan tavallaan se alueiden uudelleen vetäminen voisi olla hyvä ratkaisu. Ja sitten jos mietitään tosiaan niitä haasteita, mitkä paksuturpeisista alueesta tulee metsätalous käytössä, niin se voi olla ihan perusteltuakin, että sellaiset alueet sitten vedettäisiin, jos se on mahdollista ja ne on ehkä tämmöisiä luonnon luonnollisesti allikoituviakin alueita, mutta todellakin niin kyllä tämmöisillä tuotantopanosten käytöllä niinku vaikka lannoittamisella, niin voidaan paksuturpeisillakin alueella se alue saada kasvettumaan ja metsyttymään, ettei tavallaan se välttämättä niin kuin ongelma siinä mielessä ole. Mutta se mitä yhteiskunta haluaa ja mitä maanomistaja haluaa, niin se voi olla ristiriidassa ja ei toistaiseksi ainakaan ole näkyvissä, ettei niinku maanomistaja voisi niitä omia päätöksiä myöskin tuota tehdä.
Risto Lauhanen:
Ja tietenkin, jos siellä isolla alueella on 200 hehtaarin mailla on semmoisia matalia paikkoja, jossa vesi makaa ja allikoituu tai kallikoitu. Eli siellä on näitä pieniä lampareita, niin sinne kannattaa hydrologisesti ohjata kaivinkonetyöllä ne kosteikot, no sillä lailla järkevä kuivatus voi olla haasteellisempi ja sitten toisaalta tiedetään, ettei vedessä puut kasva eli siellä sen isonkin alueen sisällä voi tulla semmoisia tilanteita, että tuolla voisi toimia metsitys. Tuo voisi olla maatalouskäyttöön tuonne se kosteikko ja tuonne voisi sitten jos on sähkönsiirtolinjat lähellä, niin tuonne voisi tuulimyllykin sopia tai tota aurinkovoimalla sopia. Se, mikä näillä alueilla on tyypillistä on se, että se infra on valmiina eli tota jos on isompia alueita, niin siellä on yleensä nää turvetuotannon aikaiset terminaalit ja sähkönsiirtolinjat, tiestö on hyvää ja kantavaa ja ja sitten lähtökohtaisesti se kuivatuskin on kunnossa, kun siellä on infra on valmiina, että se on tietyllä lailla helpotus näiden eri jatkokäyttömuotojen osalta.
Kari Laasasenaho:
Joo, tuohon vielä maanomistajan päätöksentekoympäristöön liittyen niin. Tokihan tuota sanotaan, että maatalous jatkokäyttömuotona on aika paljon vaikeutunut nyt viime viime vuosina. Eihän siitä syystä, että välttämättä niin kun turvemaa, peltoja tai turvepeltoja ei haluta enää yhtään lisää, niiden päästömäärien takia, mutta on siinä tavallaan sekin, että nythän uusilta raivioilta, tai niille on vaikea saada maataloustukia ja tämä osittain päätös tässä nykyisessä cap ohjelmakaudessa on johtanut siihen, että välttämättä niitä suonpohjaisia maatalouskäyttöön enää haluttu ottaakaan että siinä mielessä voi olla että tää noin 20% maatalousosuus tulee tippumaan tässä lähivuosina ainakin näiden uusiin uusimpien suonpohjien, jotka vapautuu niin osalta.
Teija Koivuniemi
Joo kiitos. No tässä onkin puhuttu aika paljon tästä tästä hiilensidonta-asioista ja näistä haihdutusasioista. Otetaanpas sitten myöskin vesistövaikutuksista. Vähän verrataan sitä näihin ennallistamistoimenpiteisiin ja sitten myöskin muihin jatko jatkokäyttömuotoihin, että mitenkä tämä täytyy ottaa huomioon valittaa tätä. Seuraavaa jatkokäyttöä näille turvetuotantoalueille, jotka on poistettu käytöstä.
Risto Lauhanen:
No, kun se suonpohjan turvetuotantoalueen ympäristölupa on loppunut, niin siellä sitten otetaan kantaa näihin, mitä siellä saa tehdä ja mitä siellä ei saa tehdä. Mä näkisin niin että vesiensuojelun kannalta, jos mahdollista, niin ne olemassaolevat pintavaltuuskentät laskeutusaltaat olisi myös käytettävissä. Eri jatkokäyttömuotojen vesistövaikutusten torjuntaan, jos niin voidaan tehdä ja sopia ja menetellä.
Kari Laasasenaho:
Joo, kyllä varmasti siinä on tärkeintä ensimmäisessä vaiheessa, kun tosiaan se paljas turvemaa niinku vapautuu siitä turvetuotannosta, niin on nimenomaan saada sinne jonkinlainen kasvillisuus siihen tuota sitomaan sitä turvetta mikä siinä pinnassa on, koska muutenhan se eroosio pääsee aika nopeasti niin kuljettamaan sitä turvetta ja turpeen sisältämiä ravinteita ja muita niinku sinne vesistöihin. Eli tavallaan siinäkin mielessä sekä sen tuottavuuden näkökulmasta, mutta myös näitten erilaisista ympäristöpäästöjen näkökulmasta. Jos tosiaan ensiensiarvoisen tärkeää, että se se alue rupeaisi tuota niin kasvittumaan ja että se eroosio ei ainakaan pääse kovin pahasti sitä pintaa siitä syömään. Vesistöpäästötkin on tosi monimutkaisia ja kaikilla varmasti näille jatkokäyttömuodoilla on erilaisia vesistöpäästöjä, mutta sitten jos niitä laitetaan niin kun tällaiseen tuota paremmuusjärjestykseen niin varmaan se. Se tuota kosteikkorakentaminen olisi vesistöpäästönäkökulmasta kaikista paras vaihtoehto ja monestihan saatetaan tehdä jopa niin, että voidaan läheisten alueitten Metsätalousalueiden vesiä vielä johtaakin vielä tällaiselle kosteikkoalueelle, jolla tavallaan saadaan monihyötyisyyttä sieltä metsätalouspuoleltakin vielä metsätalousalueiden vesistöpäästöt vähenee kun ne vedet ohjataan kosteikkojen lävitse. Mutta, sitten jos mietitään metsätaloutta, niin se ehkä saattaa olla sellainen niin kuin toiseksi paras vaihtoehto. Ja sitten, jos mietitään maataloutta, niin se nyt on vähemmän parempi vaihtoehto, koska sillä kuitenkin monesti intensiivisesti maaperää muokataan ja se saattaa aiheuttaa vielä, että se tulee eroosio. Mukana kuitenkin jonkin verran sitä päästöä vesistöihinkin, mutta tuota tosiaan pahin tilanne varmaan olisi se, että se jäisi niinku paljaalle pinnalle.
Risto Lauhanen:
Kyllä. Ja sitten tulee muistaa, että ne vesilaki eri muodoissaan, jos teet metsässä pellolla tai käytöstä poistuneella turvetuotantoalueella vesistöjärjestelyjä, niin hyvä kysyä naapureiden luvat ja ennallistamisella metsäoikeuksella kuivatuksella. Muulla erilaisella vesistöjärjestelyillä ei saa tehdä muille kiinteistöille haittaa. Nämä pitää hyvin huolella ja tarkkaan miettiä kumminkin nämä asiat.
Kari Laasasenaho:
Ja ihan voidaan tosiaan tarvita Elyltä lupa siihen, että saa ohitusjärjestelyjä tehdä, että että tavallaan sekin on hyvä huomioida, että mitään niin kun omin päin ei saa lähteä siellä kaivostelemaan.
Risto Lauhanen:
Tässä onkin haastetta. Nyt kun tulee nämä uudet elinvoimakeskukset ensi vuoden alussa, että miten nämä on hoidettu nämä asiat ja mä en ole ihan täysin varma meneekö ne sitten saaristomeren suojelun takia Varsinais-Suomen El- keskukselle vesistöasiat, mutta ne pitää alueella sitten hyvin huolella selvittää ja saisi nyt viranomaiset informoida, että mikä on tää tilannekuva ja kuinka toimitaan.
Teija Koivuniemi
Kyllä ja tähän sitten vielä, kun lisätään nämä luonnon monimuotoisuustekijät ja se, että miten mikäkin vaikuttaa sitten siihen, että mitä tapahtuu kasvien ja muiden osalta ja kun kasvia kasvista palautuu ja muuta sellaista niin. Niin tämä tuo oman kysymyksensä tähän vielä, mutta ehkä ei nyt tästä sen enempää, se on vain semmoinen sivujuonne.
Tässä mennään vähän taloudellisiin tekijöihin, jota tästä nyt ollaankin keskusteltukin, koska lähtökohtanahan on se, että että tämä jatkokäyttömuodot parhaimmillaan ja tavoitteellisesti täytyisi olla mieluiten semmoisia, jotka sitten toisi vähän sitä jotain hyötyäkin, myös maanomistajille, taloudellisesti jne. Siihen tietysti vaikuttaa aika paljon myös se, että minkä minkälaisesta kohteesta on kyse, että mitkä edellytykset siellä on. Ja tässä nyt voitaisiin vähän keskustella siitä myöskin, että minkälaisia taloudellisia mahdollisuuksia tuota turvetuotantoaluetta jatkokäyttö voisi tarjota maanomistajille. Tällä tiedolla, mikä meillä nyt on tiedossa, koska tuota nämä on kanssa semmoisia asioita, että tuntuu, että uutta tietoa tietoa tulee pikkuhiljaa lisää, kun tämä on kumminkin aika uusi asia meille vielä.
Risto Lauhanen:
No, meillä on metsityksen osalta, kun meillä on näitä eri ikäisiä kohteita, että otetaan se Soinin Naarasneva. Toki se on jo pari vuotta vanha kohde. Sitten on Etelä – Pohjanmaalla. Onko Savonneva noin viisivuotias. Lautanenva noin kymmenvuotias Talousneva lähellä Keskistä, noin kolmekymmentävuotias vähän päälle ja sitten tää Kihniön Aidonneva, Metsähallituksen mailla yli kuusikymmentävuotias. Että meillä on kumminkin mitattu ja näitä puuston aikasarjoja ja kun meillä on artikkeli menossa painoon, niin todetaan että metsityksen kannattavuus ennakkotulosten mukaan näyttää varsin lupaavalta. Maataloudesta tulee taas vastaan se, että just tässä Seinäjoen Ylistarossa peltohehtaari maksaa 27 000 € niin näiden hinnat on kovempia kuin jossain Kainuussa niin tulee vastaan se maan arvo ja maanomistus ja sitten tietenkin, kun täällä on tätä merkittävää elintarviketeollisuutta, me otetaan nyt tota esimerkkinä Anora OYJ, Atria OYJ ja sitten tämä Valio ja Maito-Suomi, niin tämä on merkittävää rehun tuotantoaluetta. Eli nälkävuosista Suomi selvisi jo maatalouden ja maitotalouden avulla, silloin kun oli enää 1800 nälkävuodet eli pellot ja turvemaalla kasvaa happamassa maassa kaura ja rehut. Että, ne on niinku tämän maakunnan kannalta kotieläintuotanto on tärkeää, koska rehuntuotannolle on hyvät luonnonolot. Täällä on näitä turvepeltoja raivattu että sitten tämä, että mikä on se yhteiskunnan kanta nyt näihin turvemaihin, niin se on toinen toinen juttu eli huoltovarmuus puoltaisi tätä. Tätä ei oo ruokaturvaa, että meillä olisi turvemaita myös viljelyssä siellä tulevasta on se, että jos on kuiva kesä ja hellekesä niin kivennäismaalla on ne sadot voi olla pienempiä kuin turvemailla. Eli tää on vähän kaksijakoinen asia ruokaturva huoltovarmuus ruokamaakunta, elintarviketeollisuus, ihmisten työllistäminen, korkea pellon hinta kontra sitten taas, että mitä nyt sitten kun maa- ja metsätalousministeriön johdolla käydään tätä keskustelua siitä, mitä me näille Euroopan maille tehdään. Tehdäänkö kosteikkoja? Nostetaanko pohjavesipintaa vai mitä, että ei ei ole helppo helppo kysymys, mutta korkea pellon hinta ja käsittääkseni kyllä se kasvintuotantokin maataloudessa kannattaa, mikäli kustannukset on järkeviä ja ne pysyy hallinnassa. Lopputuotteiden hinnasta on maailmanmarkkinoilla annettu.
Kari Laasasenaho:
Joo tuohon tuota täydentäisin vielä sellaista ajatusta, että tietyllä lailla se on varmaan niin kun vähän maanomistajaa kohtasikin, että mikä hänen tarpeisiinsa on nyt se kaikista tuottavin jatkokäyttömuoto eli periaatteessa, jos on tämmöinen hyvin yrittäjähenkinen ihminenhän saattaa periaatteessa mitä tahansa yritystoimintaa sille suonpohjalle lähteä miettimään, sillä saattaa olla olla kultakaivoksiakin joissakin tapauksissa tiedossa, mutta jos ajatellaan yleisesti näitä yleisimpiä jatkokäyttömuotoja ja niitten ehkä tämmöistä keskinäistä yleistä kannattavuutta, niin itse asiassa tuossa Riston kanssa ohjattiin Helsingin yliopiston yhtä gradua, jossa tutkittiin ja vertailtiin metsityksen ja sitten aurinkovoiman kannattavuuseroja ja ainakin niiden laskelmien pohjalta aurinkovoima oli vielä niinku kannattavampi vaihtoehto maanomistajille, kun metsätalous, joka sekään ei siis huono vaihtoehto ole niin kuin Risto tuossa ennakkotuloksista jo puhuikin, että näyttää, että sekin on ihan kannattavaa. Ja sitten jos tosiaan mietitään tätä maatalouskäyttöä, niin sitten sen kannattavuutta nyt on heikentänyt tää tukioikeuksien tavallaan ja tuki tukimahdollisuuksien niin kuin kenttä, joka on tullut rajatummaksi nykyään ja ehkä se nyt varmaan sitten on kolmanneksi tämmöinen kannattavin jatkokäyttömuoto. Ja sitten voihan siellä olla vähän erilaisia tuottoja, jos ihan ei ajatella pelkästään taloudellista arvoa, vaan ajatellaan myöskin virkistysarvoa, niin esimerkiksi metsän tai metsästystä harrastavalle maanomistajalle saattaa olla hyvinkin sellainen hyvä vaihtoehto. Se kosteikon rakentamissa sellaista sorsan metsästystä harjoitetaan ja mahdollisesti ehkä siihenkin jotain turismimatkailupalvelu ympärille, että sekin on sellainen, joka saattaa sitten olla ihan kannattavaa. Jos löytää tällaisia sopivia sopivia keinoja siihen yrittäjyyteen. Mutta ne tilanteet vaihtelee maanomistajittain ja tavallaan vähän niin kun toimintaympäristöittäin, että mikä sitten kannattaa ja mikä ei.
Risto Lauhanen:
Ja jos sinne turvenevalle saa ne 5 tuulimyllyä omalle maalle ja hinnat ja muut vaihtelee, ne on aina sopimuskohtaisia ja tilannekohtaisia. Kari hyvin totesi, että tietysti lähtee maanomistajien omista intresseistä ja lähtökohdista se, että mikä on mieluisaa ja mikä kannattaa ja mikä ei kannata. Kosteikon perustamiseenkin saa tukea ja hoitotukea, ei- tuotannollisena investointina. Me oltiin lokakuun toinen retkellä tuolla Piippolassa. Kosteikon suunnitteluunkin saa rahaa ja sitten se hoitotukikin on mahdollista. Eli sitä kostikkoa ei vaan perusteta, vaan se pitää myös sitten hoitaa, että se pysyy kosteikkona. Ne padot ja ojat ja penkereet estetään vesoittuminen ja muuta. Olisihan se tainnut tai 500 € hehtaarille se vuotoinen hoito. Hoitotuki sitä sitä luokkaa sitten tietysti, jos se on 5 tuulivoimalaa ja 30 000 € vuosi per voimala, niin sitten sehän on pääomatulo eli 150 000 € pääomatulo ihan ihan tota sillä nyt pitäisi varmaan sitten toimeen tulla.
Teija Koivuniemi
Joo, kiitos. Tässä oli kyllä tosi kattavasti ja monipuolisesti käsitelty tätä tätä turvetuotantoaluetta, jatkokäyttö teemaa ja niinku huomasitte, niin nämä asiat ei ole vielä valmiina. Elikkä kyllä asiat kehittyykin ja uutta tietoa tulee. Mutta myös se tässä huomattiin, että kyllä tässä jo tutkimustakin on paljon tämän tämän tiimoilta ollut, että nämä herrat on tosiaan pitkään pitkään näiden asioiden parissa jo työskennellyt. Kiitos teille Risto ja Kari.
Risto Lauhanen:
Olkaa hyvät.
Tarja Sandvik:
Joo kiitoksia minunkin puolesta ja tervetuloa seuraavan KEMMO-podcastin pariin.