Kevään 2022 yhteishaut lähestyvät | Julkaisut @SeAMK

Kevään 2022 yhteishaut lähestyvät

kategoria: 2021, Muut artikkelit

Hakijat ja hakemista pohtivat henkilöt tekevät päätöksen koulutuksesta ja sen sijainnista hyvin eri aikaisesti. Osalle päätös on kristallisoitunut jo vuosia ennen, osa pohtii vielä hakuaikanakin – osa sen jälkeenkin, mihin pitäisi hakea tai onko hakenut oikeaan paikkaan. Hakijan on hyvä perehtyä muun muassa korkeakoulujen koulutustarjontaan, koulutusten laadukkuuteen, sisältöön ja työelämäyhteyteen sekä opiskelukunnan toimintaan. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa olemme panostaneet siihen, että opiskelija ja opiskelu ovat keskiössä. Visiomme on: Paras korkeakoulu opiskelijalle ja olemme saaneet erinomaista palautetta vision mukaisesta toiminnasta sekä hiljattain valmistuneilta että myös työurallaan jo muutaman vuoden olleilta.

Tuoreessa vuoden 2021 uraseurantakyselyssä, joka tehtiin viisi vuotta sitten valmistuneille, saavutimme neljännen perättäisen ykköstilan mitattaessa valmistuneiden tyytyväisyyttä koulutukseen AMK-koulutusten osalta. Vuoden 2021 alkupuolella valmistui myös ns. AVOP-kyselyn tulokset vuonna 2020 valmistuneille. AVOP-tuloksissa sijoituimme Suomen parhaaksi mm. opiskelun tukipalvelujen, oppimisympäristöjen ja opiskelutyytyväisyyden osalta. Myös opiskelijakuntamme SAMO arvioitiin siinä Suomen parhaaksi – opiskelijakunnan toimintaa koskevassa kysymyksessä  SAMOn ykkössija oli jo viides perättäinen.

Päätös hakea tiettyyn korkeakouluun on iso, sillä opintojen aika on merkittävä ajanjakso elämässä. Itse opiskelu tietyn alan asiantuntijaksi on tärkeää, opiskeluelämää unohtamatta. Lisäksi opiskeluaikana voi solmia työurankin kannalta merkittäviä verkostoja. SeAMK on mukavan kokoinen ammattikorkeakoulu: noin 5000 opiskelijaa yhdellä kampuksella kävelyetäisyydellä kaupungin keskustasta. Olemme kokoomme nähden hyvin monialainen, joten meillä pääset jo opiskeluaikana verkostoitumaan monen eri alan opiskelijoiden kanssa. Myöhemmin työelämässä valmistunut saattaa työskennellä monialaisessa ryhmässä, joten monialaisesta opiskelusta saattaa olla hyötyä. SeAMK Kampuksemme on kauniilla paikalla joen rannassa, Seinäjoen molemmin puolin.

Yksi mahdollisuus, millä voi kokeilla eri alojen itselleen sopivuutta, on opiskella etukäteen opintojaksoja. Esimerkiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun Avoimen AMK:in opintokokonaisuuksissa löytyy usein tuoreita mahdollisuuksia, joilla voi joko kokeilla alaa tai hankkia täydentävää tietoa opintojen jälkeen. Avoimessa AMKissa voi opiskella myös yksittäisiä opintojaksoja.

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa pyrimme viestimään koulutuksista ympäri vuoden, jotta tavoitamme hakemisesta kiinnostuneet silloin, kun asia on heille mahdollisimman ajankohtainen. Syksyn 2021 aikana olemme olleet esillä valtakunnallisilla virtuaalimessuilla ja lähimessuilla mm. Studiassa ja KoneAgriassa. Olemme tehneet kouluvierailuja virtuaalisesti ja myös kouluilla. Verkkosivumme tai asiantuntijoidemme kautta on mahdollisuus saada lisätietoa koulutuksista. Markkinointi- ja viestintätoimenpiteillämme kerromme koulutuksistamme ja luomme tunnettuutta korkeakoulullemme ja sen toiminnalle. Pääpaino meillä on läntisessä Suomessa, eli pääpiirteittäin Oulu-Jyväskylä-Tampere-Helsinki -linjan länsipuolisella alueella. Pyrimme toki tuomaan esille toimintaa myös valtakunnallisesti.

Joulukuussa 2021 toimme esille koulutuksiamme mm. radion, Twitchin, TikTokin, Googlen eri toimenpiteiden, Instagramin, Facebookin, Youtuben verkkosivujemme- ja lehtemme sekä muun sosiaalisen median kautta. Lisäksi jatkuva mediaviestintä on tärkeä toimenpide.

Pian vuodenvaihteen jälkeen, tammikuun 5. päivä alkaa kevään 2022 ensimmäinen yhteishaku. Toivottavasti monet hakijat löytävät itselleen parhaimman hakukohteen.

Outi Kemppainen
viestintä- ja markkinointipäällikkö